RIINA NOKSO-KOIVISTO
Imatra. Kaikki ei ole ollut kohdallaan, kun kirjailija Laila Hirvisaari on viime kuukausina vieraillut Imatran Valtionhotellissa. Keisarinsalin seinältä tuijottaa kopio Napoleon-maalauksesta. – Olen sille monta kertaa sanonut, että Napoleon, mitä sie oikein täällä teet, Laila Hirvisaari sanoo. Kun tieto Valtionhotellin alkuperäisten maalausten huutokauppaamisesta kantautui kirjailijan korviin, hän päätti omalta osaltaan yrittää vaikuttaa asiaan. Nyt Hirvisaaren kustantaja Otava on luvannut sponsoroida taulujen hankkimista takaisin Valtionhotellin seinille. Summa kerrotaan tällä viikolla. – Otavan oma rakennus juhlii tänä vuonna sataa vuottaan, joten toisen jugendtalon tukeminen sopii juhlavuoteemme hyvin, kustannuspäällikkö Jaana Koistinen Otavalta kertoo. Kirjailija Laila Hirvisaarelle Valtionhotelli ja Imatra ovat tulleet parin viime vuoden aikana läheisiksi. Syksyllä häneltä julkaistiin romaani Kruununpuisto, joka oli avaus Hirvisaaren Imatra-sarjaan. Tulevana syksynä julkaistaan sarjan toinen romaani. – Tällä hetkellä Imatra ja sen historia merkitsevät minulle työtä aamusta iltaan. Elän mielikuvissani Imatralla vuotta 1905. – Tuolloin Valtionhotelliin ei päässyt kuka tahansa. Hotelli oli täynnä pietarilaista ylimystöä ja puheensorina oli venäjää ja ranskaa, ei suinkaan suomea. Imatralle ylimystö saapui junalla ensimmäisessä luokassa tai hienoilla vaunuilla, Hirvisaari kuvailee. – Vuoksen varrella oli paljon hienoja kartanoita, joissa elivät käsittämättömän äveriäät venäläiset. Usein heille ei kelvannut mikään suomalainen, vaan ruoka, palvelusväki ja kaikki muu tuotettiin Pietarista. – Venäläiset nostivat itsensä jalustalle. Yhtä kartanonrouvaa palvelusväki ei saanut puhutella suoraan, vaan ainoastaan kamarineidon välityksellä. – Samaan aikaan köyhältä suomalaisnaiselta kuoli peräkanaa kolme poikaa alle vuoden ikäisenä, kun olot olivat niin karut. Uudesta kirjastaan Hirvisaari on tällä hetkellä kirjoittanut parisataa liuskaa eli noin puolet. Jokaista uutta kirjaa edeltää tutkimustyö. Kirjailija esittelee isoja mustia vihkoja, joihin hän on käsin kirjoittanut faktoja ja leikannut lehtileikkeitä. – Kirjoittaessani käsin oleellinen jää päähän ja epäoleellinen karsiutuu pois. – Minulla on vihossani Valtionhotellin pohjapiirustus kaikista kerroksista. Kun mielikuvissani kuljen hotellissa, haluan tietää missä olen. – Lähihistorian kirjoittaminen on kirjailijalle hankalaa, koska faktoissa on oltava niin tarkka. Lehmusten kaupungissa tein sen virheen, että puhuin ensimmäisestä maailmansodasta. Silloin ei tietenkään voitu tietää, että toinenkin sota olisi vielä tulossa. – Kun kirjoitan, virheiden välttämiseksi ja tunnelmaan päästäkseni minun täytyy unohtaa nykyhetki kokonaan. En voi kuunnella radiota tai muuta nykypäivään liittyvää. Laila Hirvisaari, entinen Hietamies, on yli 30-vuotisen uransa aikana kirjoittanut kymmeniä teoksia. Kaikkien takana hän ei enää seiso ristiriidattomasti. – Arvomaailmani on muuttunut. Unohduksen lumia en voisi enää kirjoittaa. Toisaalta kirjailijakollegat ovat sanoneet, että romaaneissa pätee vähän sama kuin omissa lapsissa. Ei heitäkään voi eikä saa hävetä.
RIINA NOKSO-KOIVISTO
Kuvateksti
Kirjailija Laila Hirvisaari kertoi työstään sunnuntaina kirjallisuusmatineassa, jonka järjestivät Imatran kulttuuritoimi ja Paltan Imatran ryhmä.