Ronski ja raikas Aladdinin taikalamppu

RIINA NOKSO-KOIVISTOJoskus lastenteatterissa aikuinen tuntee olonsa hivenen

RIINA NOKSO-KOIVISTO

Joskus lastenteatterissa aikuinen tuntee olonsa hivenen kiusaantuneeksi.

Teksti tai useammin esitystapa vaikuttaa lapsia kosiskelevalta ja

makeilevalta, vaikkei lapsi sitä edes sellaiseksi kokisi.

Teatteri Imatran lastennäytelmä Aladdinin taikalamppu saa aikaan

päinvastaisen tunteen. Esitys on ronski, raikas ja täynnä hyvää huumoria.

Näytelmä on reilusti kaksitasoinen. Aikuisille heitetään hyviä täkyjä,

joita lasten ei edes odoteta ymmärtävän. Heille on tarjolla paljon muuta.

Näytelmäversion tutusta sadusta on kirjoittanut tshekkiläinen Sasa Lichy.

Teatteri Imatraan tekstin on sovittanut Panu Vauhkonen, joka saa näytelmän

elämään tässä ajassa ja paikassa ilman, että sovitus tuntuisi väkinäiseltä.

Vauhkonen on myös Aladdinin ohjaaja.

Ilahtunut lapsikatselija kuului kommentoivan väliajalla: tämähän on vähän

erilainen. Siihen oli helppo yhtyä.

Lapsikatselijan tunne syntyi todennäköisesti jo esityksen avauksesta. Heti

käy ilmi, että tulossa on jotain muuta kuin kaikkein perinteisimmällä

tavalla toteutettu satunäytelmä.

Kun kertoja Esko Keinänen on perehdyttänyt yleisön Tuhannen ja yhden yön

satujen syntyhistoriaan roolihahmojen ääniefekteillä höystettynä, itse satu

pääsee alkamaan. Ensin esiintyjien ja yleisön on kuitenkin lennettävä

Imatralta Bagdadiin – Kaukopään torneja varoen.

Yleisö ei vielä tiedä, että monessa roolissa oleva kertoja tulee vielä

monta kertaa keskeyttäneeksi sadun. Tylsässä kohtauksessa hän painaa

pikakelausnappia tai käy välillä korjaamassa jumiin jääneen lavasteen.

Kohtaukset lisäävät onnistuneesti näytelmän monitasoista vaikutelmaa,

yllätyksellisyyttä ja hienoista absurdiutta.

Oman absurdiuslisänsä antaa Marko Kurikan esittämä lampun henki, joka

hyppää lavalle milloin Uuno Turhapurona, milloin Elviksenä ja saattaa puhua

papattaa vaikka lampun henkien työehtosopimuksesta.

Kurikka vetää roolin komeasti yli, mutta se toimii. Henki ei ilmesty

näyttämölle liian monta kertaa, joten yllätysmomentti säilyy ja yleisö saa

joka kerta sopivasti pöyristyä.

Aladdinin taikalampussa on niin paljon herkullisia hahmoja, että vähiten

kiinnostavaksi jää nimihenkilö, Kari Haapamäen esittämä Aladdin. Toisaalta

tylsyys on usein kiltteyden ikävä kääntöpuoli. Aladdinhan on mitä kiltein

jopa yksinkertaisuuteen saakka.

Sen sijaan etenkin Aladdinin kanssa prinsessasta kilpaileva fakiiri

(Ulla-Maija Järnstedt) on herkullisen niljakas ja kaksinaamainen. Myös Sari

Anrian luumuvanukasta ahtava sulttaani riemastuttaa.

Mirva Mustosen lavastus on perinteinen, kirkkaissa väreissä hehkuva

satumaailma. Äänimaiseman näyttelijät tuottivat valmismateriaalin sijaan itse.

Lopputulos on, ettei äänimaailmaan tulee kiinnittäneeksi juurikaan huomiota

paitsi silloin kuin taustaäänillä on näytelmässä selkeä rooli. Oikea

tunnelma kuitenkin saavutetaan, mikä kai on äänimaiseman tärkein tehtävä.

Pienessä Teatteri Imatrassa lastennäytelmä ei ole jokakeväinen tai edes

jokavuotinen pakkopulla, vaan kevään ainoa oma ensi-ilta, jonka

toteuttamista työryhmä on odottanut. Sen huomaa lopputuloksesta.

TEATTERI

Aladdinin taikalamppu. Ensi-ilta Teatteri Imatrassa 4.3.

Käsikirjoitus Sasa Lichy. Sovitus ja ohjaus Panu Vauhkonen. Lavastus Mirva

Mustonen.

Rooleissa Kari Haapamäki, Henna Laitinen, Kari Kinnari, Ulla-Maija

Järnstedt, Sari Anria, Raisa Kekarainen, Aki Honkatukia, Marko Kurikka ja

Esko Keinänen.

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto