TENHO TIILIKAINEN
IMATRA. Metsäyhtiö Tornator Oy teki viime vuonna vähintäänkin hyvän tuloksen. Yhtiön tilikauden voitto kasvoi selvästi, vaikka liikevaihto pieneni edellisvuodesta.
Tornatorin liikevaihto oli viime vuonna 45,7 miljoonaa euroa (vuonna 2004 liikevaihto oli 48,1 miljoonaa euroa) ja tilikauden voitto 15,6 miljoonaa euroa (11,6). Tilikauden voitto oli peräti 34,2 prosenttia liikevaihdosta.
Konsernin liikevaihdosta valtaosa muodostui hakkuuoikeuksien myynnistä. Metsämaiden ja tonttien myynneistä kertyi liiketoiminnan muita tuottoja 11,2 miljoonaa euroa.
Tornatorin puille oli viime vuonna puumarkkinoiden häiriötekijöistä huolimatta hyvä kysyntä. Toimitusjohtaja Arto J. Huurinaisen mukaan tällaisia häiriötekijöitä olivat muun muassa alkuvuoden huonot keliolosuhteet, Itämeren alueen myrskytuhot sekä metsäteollisuuden työmarkkinakiista.
Reagoimme joustavasti ja nopeasti vuoden toisella puoliskolla muuttuneeseen tilanteeseen. Myyntiin ohjattiin kysynnän kannalta sopivat leimikot, Huurinainen sanoo. Hyvään taloudelliseen tulokseen vaikutti myös onnistunut rantatonttien ja metsäpalstojen myynti.
Yhtiö myy omistamiltaan mailta vuosittain noin 200-250 rantatonttia. Myös metsäpalstoja myydään reuna-alueilta jonkin verran. Metsämaan osto on nykyisin hinnoin lähes olematonta.
Ei nykyisellä hintatasolla maata kannata ostaa puun kasvattamiseksi.
TOIMITUSJOHTAJA Huurinainen arvioi puun kysynnän säilyvän tänä vuonnakin vahvana puunjalostustehtaiden kapasiteetin korkean käyttöasteen myötä.
Lisäksi puun myynti yksityismetsistä on alkuvuoden aikana ollut normaalia selvästi vähäisempää. Tämäkin vaikuttaa meidän puidemme menekkiin.
Tornator myy puuta lähes yksin omaan Stora Ensolle. Yhtiön osuus ostoista on 9697 prosenttia. Viime vuonna Tornator myi puuta noin 1,5 miljoonaa kuutiometriä, tämän vuoden myyntitavoite on 1,9 miljoonaa kuutiometriä.
Tornatorin pääkonttori on Imatralla. Pääkonttori muutti juuri uusiin vuokratiloihin Lappeentieltä Koskitorin uuteen liiketaloon.
Tornator
Tornator Oy:n liikevaihto oli viime vuonna 45,7 miljoonaa euroa.
Tilikauden voitto oli 15,6 miljoonaa euroa, 34,2 prosenttia liikevaihdosta.
Tornator on Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja noin 600 000 hehtaarillaan.
Yhtiön pääliiketoimintana on puun tuottaminen ja hakkuuoikeuksien myynti.
Yhtiön palveluksessa on yhteensä noin 200 henkilöä pääosin Kaakkois- ja Itä-Suomessa, pääkonttori on Imatralla.
Suurimmat osakkeenomistajat ovat
Stora Enso, Varma, OP-Henkivakuutus, Ilmarinen sekä Etera.