URPO LAANINEN
TAIPALSAARI kirkastaa elinkeinopolitiikkaansa laatimalla uuden
elinkeino-ohjelman. Kunta antaa apuaan, jotta yrityksistä tulisi
kasvuhakuisia ja kilpailukykyisiä.
Taipalsaari satsaa matkailuun, mekaaniseen puunjalostukseen ja
erikoistuneisiin mikro- ja pienyrityksiin.
Uutta on, että meillä on tarkoitus kytkeä elinkeino-ohjelma ns.
tuloskorteilla talousarvion laadintaan ja muuhun suunnitteluun, sanoo
kunnanjohtaja Jari Willman.
Elinkeino-ohjelmassa nimetään kullekin toimenpiteelle aikataulut, rahoitus
ja vastuuhenkilöt. Esimerkiksi kunnan vastuulla ovat tontit ja toimitilat
sekä hankkeet, joita ovat muiden muassa näköalatorni, luontokeskus ja
Kiinteistöt kiertoon.
Tavoitteena eivät ole sinänsä uudet yritykset, vaan nykyisten yritysten
kasvattaminen ja voimistaminen. Keskeistä on yritysten kilpailukyvyn
parantaminen. Totta kai tuemme myös uusia yrityksiä neuvonnalla ja muin
toimenpitein.
Sopivan tonttimaan hakeminen ja tarjoaminen yrityksille on jatkuva haaste.
Tonttipula on jopa jarruttanut yrityselämän kehittymistä.
Elinkeino-ohjelmassa painottuu myös hyvän yritysilmaston luominen kuntaan.
KUNNANHALLITUS teki vielä tarkennuksiaan elinkeino-ohjelmaan ja pyysi siitä
lausunnot 9. kesäkuuta mennessä Selmalta, Taipalsaaren yrittäjiltä ja
rakennuslautakunnalta.
Kunnanjohtaja Willman totesi, että valtuusto saa elinkeino-ohjelman
hyväksyttäväkseen syksyllä.
TAIPALSAARI lähtee laatimaan myös Saimaanrannan alueen matkailun
kehittämissuunnitelmaa ja hakee sille maakuntaliitolta rahoitusta.
Kunnalla on Saimaanrannan alueella omia kehittämiskohteitaan, kuten satama,
luontokeskus ja mahdollinen jätevesiputken rakentaminen.
Tarkoitus on hyödyntää Saimaanrantaa entistä enemmän kunnan ja yritysten
yhteistyöllä.
TAIPALSAAREN
ELINKEINO-OHJELMA
Painopistealueita ovat matkailu ja mekaaninen puunjalostus sekä kehittyvät
erikoistuneet pien- ja mikroyritykset.
Kunta palvelee erityisesti kasvuhakuisia ja kasvukykyisiä yrityksiä.
Taipalsaaren elinkeinorakenne on kapea ja pienryitysvaltainen. Ammatissa
toimiva työvoima on 2 331 henkilöä. Päivittäin kunnan ulkopuolella käy
töissä noin 1 300 ihmistä. Työpaikkaomavaraisuus on vain 45 %.