LIISA KUKKOLA
Meti-mummon maailmasta kiire on kaukana. Hän turauttelee kahvia ja tarjoilee pojanpojalleen Aapolle pullaa. Siinä sivussa ihmettelee leveällä eteläkarjalaisella murteella, kuinka ennen vanhaan ei lapset pullasta uskaltaneet kieltäytyä. Ettei vaan loukkais kettää.
Kolmikymppinen Aapo Rapi on piirtänyt savitaipalelaisesta Meti- eli Meeri-mummostaan valtakunnallisen kuuluisuuden. Sarjakuva on ilmestynyt Voima-lehdessä kaksi vuotta, ja ainakin toiset mokomat Rapilla riittää mummolta keräämiään tarinoita piirrettäväksi.
Metiä pitää tehdä rauhallisesti. Itse asiassa minulta menee sen tekemiseen suhteessa paljon enemmän aikaa kuin muiden kuvien.
Pelkkään piirtämiseen kuluu kaksi kokonaista päivää, lisäksi pitää laskea aika, mikä menee mummon haastatteluun. Sanotaanko että siihen kuluu vielä yksi päivä, Aapo Rapi laskeskelee.
Murteen lisäksi Metissä on sarjakuvalle epätyypillisiä taukoja eikä siinä muutenkaan turhaan hötkyillä aksönin kanssa.
Lapsuudessani oli hetkiä, jolloin ei tapahtunut mitään sellaisia hetkiä pitää elämässä ollakin. Välillä katselen kauhulla, kuinka oppilaani tulevat sarjakuvakouluun suoraan judosta ja lähtevät kesken pois ehtiäkseen ratsastustunnille. Alakoululaisetkin väsäävät ceeveitä, Aapo Rapi sanoo.
SAVITAIPALEELLA varhaisimman lapsuutensa elänyt, Lappeenrannassa nuoruutensa viettänyt ja nyttemmin helsinkiläistynyt Aapo Rapi tietää, että Meti saattaa leimata hänet mummosarjakuvien piirtäjäksi. Nuori mies ei ole suuremmin kauhuissaan.
Mummoista puhutaan nykyään halveksivaan sävyyn, kaikki vanhanaikainen ja aikansa elänyt on jotakin mummoa. Metin maailma on kuitenkin iloisempi ja suvaitsevampi kuin monen omanikäiseni, nuorten elämä voi olla paljon ahdasmielisempää, Aapo Rapi huomauttaa.
Rapi kypsytteli Metin tarinoiden piirtämistä viitisen vuotta, sitten homma loksahti paikoilleen muotoineen päivineen.
Sarjakuvathan toimivat yleensä vähällä tekstillä, mutta Metissä sitä on paljon ja paljossa tekstissä sisältöä vähän. Kuva Metin maailmaan avataan murteella ja tarinoilla, Aapo Rapi kertoo.
SARJAKUVAPIIRTÄJÄNÄ Aapo Rapi on hyvässä vaiheessa. Tälle Edinburgh College of Arts -opinahjosta valmistuneelle taiteen maisterille on kertynyt sen verran nimeä, että hänet kutsutaan mukaan suomalaista sarjakuvaa ulkomailla esitteleville festivaaleille. Viime keväänä hän oli Ranskassa ja vastikään Hollannissa.
Meti-sarjakuvasta kuuluu kiitosta ympäriinsä, Pullapoika, Rapin ensimmäinen kustannusosakeyhtiön julkaisema sarjakuva-albumi sai palstatilaa Helsingin Sanomia myöten. Mämmäkäistä, Rapin ensimmäistä ja omakustantamaa albumia ei saa enää divaristakaan. Ihan pelkästään sarjakuvapiirtämisellä en pysty itseäni elättämään, eikä kovin moni muukaan ennen Jubaa ei Suomessa ollut yhtään sellaista ihmistä. Olen kuitenkin siinä onnekkaassa tilanteessa, että muukin tekemiseni kuten opettaminen liittyy piirtämiseen, Aapo Rapi kertoo.
Päässä muhii paljon ideoita, ne vain vaatisivat aikaa saada piirtää rauhassa. Kunpa voisikin keskittyä sarjakuvien piirtämiseen ja jättää sen muun tekemisen vähemmälle mutta se on rahasta kiinni.
Onnekkaana Aapo Rapi pitää itseään myös sen suhteen, että hän saa kaiken piirtämänsä julki. Pullapoikaa Rapilta suorastaan pyydettiin, Meti-albumin julkaisemisesta on jo päätös olemassa.
Koko ajan oppii jotain omasta piirtämisestään. Missään vaiheessa ei ole sarjakuvapiirtäjänä tullut vastaan hetkeä, jolloin aivan kaikki tuntuisi toivottamalta. Isoja kuoppia ei ole ollut, jostain syystä olen aina ollut vakuuttunut, että olen hyvä tässä, Aapo Rapi sanoo.
Jos tekee sarjakuvia, itseään ei kannata verrata heti ensimmäiseksi alan suuriin nimiin ja ajatella ettei minusta koskaan tule niin hyvä. Jokainen tulee hyväksi, jos keksii jotain omaa sellaista voi olla vaikka jo olemassa olevien juttujen yhdistäminen, Aapo Rapi toteaa.
SUPERSANKAREIDEN piirtäjäksi Rapi ei itseään tunne. Ei tuntenut silloinkaan, kun alle kouluikäisenä pikkuserkun opastuksella kokeili sarjakuvan piirtämistä ensimmäisen kerran.
En ole aivan varma, voiko niitä sarjakuviksi kutsua. Ne olivat piirroksia, jossa oli olevinaan jonkinlainen juoni.
Kippari-Kallen, Asterixin, Tintin ja Lucky Luken lisäksi Aapo Rapi luki lapsena paljon kirjoja. Yläasteella sarjakuvien piirtämisestä tuli säännöllinen harrastus.
Ei silloin ollut sarjakuvakouluja, koulussakin sarjakuvien piirtämistä pidettiin jollain tavalla vahingollisena. Se vaan kasvatti sisua: tuli tunne, että varmasti piirrän enkä rupea rassaamaan mopoja, Aapo Rapi muistelee.
Meti ilmestyy valtakunnallisessa kulttuurilehdessä, jonka julkaisijat eivät rahan valtaa kumarra.
Ei Metillä varmastikaan olisi asiaa City-lehteen tai vastaaviin lehtiin.
Kilpailu alkaa mennä läpi koko yhteiskunnan, itse en ole koskaan ajatellut, että elämä pitäisi käyttää kilpailemiseen toisten kanssa, Aapo Rapi sanoo.
LIISA KUKKOLA
Kuvateksti
Aapo Rapi pääsee marraskuuta karkuun Afrikkaan: hän on yksi tulevista Villa Karo -stipendiaateista. Beninissä ollessaan hän toivoo löytävänsä tarinoita, joista voisi piirtää sarjakuvia.