LIISA KUKKOLA
LAPPEENRANTA. Vuonna 2002 neljä klassisen kitaran soittajaa Jyrki Myllärinen, Niku Martikainen, Matti Saarinen ja Jari Tarjasalo halusivat tulla soittamaan entiseen kotikaupunkiinsa Lappeenrantaan.
Ensimmäinen Ja kitara soi -festivaali oli idean isän Jyrki Myllärisen muistin mukaan täysin spontaani eikä siihen sisältynyt suurta strategiaa monivuotisesta, jatkuvasti kasvavasta tapahtumasta.
Mutta viidettä kertaa soivat tänä syksynä klassiset kitarat Lappeenrannassa. Tapahtuma ei ole järisyttävästi alkuasetelmistaan kasvanut tai edes muuttunut – edelleen on tärkeää yhdessä tekeminen ja soittaminen siellä, mistä kukin on maailmalle lähtenyt.
– Peruslähtökohta tälle festivaalille oli ja on Lappeenranta. Ei juttu olisi ollenkaan sama, jos festivaali pidettäisiin Helsingissä.
– Tähän saakka idea on toiminut, yleisöä on riittänyt ja festivaali on osoittanut toimivuutensa, festivaalin taiteellinen johtaja Jyrki Myllärinen sanoo.
TÄMÄN VUODEN festivaali on jouduttu laittamaan kasaan vähemmällä rahalla kuin esimerkiksi viime vuonna, jolloin se sai yksinään Suomen kulttuurirahastosta 10 000 euron apurahan. Tänä vuonna koko tapahtuman budjetti on 3 500 euroa.
– Tietää ainakin, ettei kovin suuria keikkapalkkoja pysty itselleen maksamaan, Jyrki Myllärinen sanoo.
Tämän vuoden ohjelmassa on myös suuren suomalaisen kitaristin Ismo Eskelisen konsertti. Eskelinen konsertoi ensi vuonna kitaroineen muun muassa Lontoossa ja Berliinissä.
– Ismo on hyvä kaverini, ja sitä kautta hänet on saatu tänne esiintymään. Muuten se ei olisikaan näillä palkkioilla mahdollista, Jyrki Myllärinen sanoo.
Kitarafestivaali on kerännyt viime vuosina 3-4 konserttiinsa viitisensataa kuulijaa. Lipputulojen merkitys tapahtumalle on tänä vuonna suurempi kuin aikaisemmin, koska muuta rahoitusta on aikaisempaa vähemmän.
– Festivaalin järjestäminen on tähän asti osaksi mennyt omalla painollaan, osaksi se on ollut raskastakin.
– Tapahtuman rahoitus on yksi ongelma: saamme vasta loppukeväällä tietää, paljonko meillä on rahaa seuraavana syksynä käytettävissä, mikä tuo suunnitelmiin oman epävarmuutensa ja vaikeutensa tapahtuman markkinointiin, Myllärinen toteaa.
KLASSINEN kitara ei ole Myllärisen mukaan mikään Hartwall-areenoiden soitin. Sen olemus on huomattavasti intiimimpi.
– Jos klassisen kitaran ääntä pitää vahvistaa, niin se on soittimen sielun vastaista. Klassinen kitara on elävä soitin eikä sen ääntä pysty tuottamaan massiivisille yleisöille.
– Vaikka eivät klassisen kitaran konsertit pelkästään pienimuotoisia tapahtumia ole, Jyrki Myllärinen huomauttaa.
Kitarafestivaalilla on itselläänkin asiasta kokemusta. Lappeenrannan kaupunginorkesterin kanssa soitetut konsertit ovat kerjänneet jopa 300 kuulijaa. Eikä sekään ole kovin pienimuotoista tai tavallista, kun lavalle astuu samanaikaisesti 14 klassisen kitaran soittajaa, kuten tämänvuotisen festivaalin päätöskonsertissa sunnuntaina 8.10. musiikkiopistolla.
Tämän vuoden konserttipaikoissa on tutun musiikkiopiston Helkiö-salin lisäksi uusi paikka: Linnoituksen krouvissa laulu- ja kitaraduo Kati ja Matti Saarinen soittaa perjantaina 6.10. rytmimusiikin helmistä sovitettuja kappaleita klassiselle kitaralle.
Jyrki Myllärinen konsertoi itse Raatihuonella. Mauro Giulianin ja Ferdinando Carullin teosten lisäksi Myllärinen soittaa omia sävellyksiään, toinen Myllärisen teoksista on kantaesitys.
– Musiikkiurani alkoi laulamalla Alakylän musiikkiluokilla. Aloitin viulunsoitolla ja siirryin jossain vaiheessa sähkökitaraan kaveripiirin mukana, mutta rokki ei jaksanut kiinnostaa ja vaihdoin klassiseen kitaraan.
– Aloitin varsin myöhään kitaran soiton ja vajaan kymmenen vuoden ajaksi siitä tulikin oikeastaan koko elämäni. Halusin oppia sen ja oli paljon opittavaa. Aikuisena ei opi yhtä sujuvasti kuin lapsena, Jyrki Myllärinen huomauttaa.
Intensiivisen soittamisen jälkeen kitarasta tuli Mylläriselle työtä: hän alkoi konsertoida ja teki levyjäkin tiuhaan tahtiin noin viiden vuoden ajan. Nyt kitaran ja miehen suhde on taas uudenlainen.
– Enemmän kuin uran luomiseen ja soittamiseen haluan tällä hetkellä keskittyä säveltämiseen, vaikka kyllähän soitto tulee siinä mukana. Säveltäminen on avoin tie ja ihan alkutaipaleella, Jyrki Myllärinen kertoo.
ES-ARKISTO/SEPPO RAUTIOVAARA
Kuvateksti
Jyrki Myllärinen on Lappeenrannan Ja kitara soi -kitarafestivaalin taiteellinen johtaja. Mutta myös Niku Martikainen ja Matti Saarinen ovat saaneet tehdä mitä ovat halunneet.