Saimaan Loma-Hovi myytävänä

Kiinteistön omistavan Saimaan Loma-Hovin kannatusyhdistys päättää myynnistä ja toiminnan lopettamisesta tulevana lauantaina. Loma-Hovin ravintola on toiminut syyskuun ajan vain tilauksesta.

TENHO TIILIKAINEN

RUOKOLAHTI. Salosaarella sijaitsevan Saimaan Loma-Hovin ravintola- ja hotellitoimintaa uhkaa lopettaminen. Kiinteistön omistava ja toimintaa pyörittävä Saimaan Loma-Hovin kannatusyhdistys päättää jatkosta tulevana lauantaina syyskokouksessaan.

Johtokunta esittää syyskokoukselle kiinteistön myyntiä ja toiminnan lopettamisesta. Kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Anna-Maija Ainoa korostaa kyseessä olevan nimen omaan johtokunnan esitys. Lopullinen päätösvalta asiassa on jäsenistön kokouksella.

Ainoa on myös tässä vaiheessa haluton ottamaan kantaa syihin, jotka ovat johtaneet tähän tilanteeseen.

­ Ne asiat selviävät kokouksessa.

Saimaan Loma-Hovin ravintola on toiminut tämän vuoden syyskuun 4. päivästä lähtien vain tilausravintolana. Loma-Hovin kiinteistö on ollut myös jo jonkin aikaa myynnissä Kaakon Notariaatti Oy:n toimesta. Kiinteistöstä pyydetään 695 000 euroa.

LOMA-HOVI on ollut suosittu perhejuhlien pitopaikka Ruokolahdella. Loma-Hovi on perinteisesti saanut suuren osan majoittujistaan Lomakotien Liiton kautta.

SDP:tä lähellä oleva Lomakotien Liitto on myöntänyt hakemuksesta tuettuja perhelomia. Tähän toimintaan liitto saa avustusta Raha-automaattiyhdistykseltä. Aikuisille loman vuorokausihinta on 15­20 euroa.

Saimaan Loma-Hovin rakennustoimikunnan puheenjohtajana ollut ja edelleen kannatusyhdistyksessä toimiva Arvi Avelin myöntää, ettei yhdistyksen talous ole aiemminkaan ollut kovin vakaalla pohjalla. Kannatusyhdistyksen velka on viime vuosien aikana vähän kasvanut.

­ Yhdistys oli jo kertaalleen vakavan konkurssiuhkan alla, mutta silloin Rakel Hiltunen sai junailtua meille miljoonan markan avustuksen. Raha-automaattiyhdistys tuki aikaisemmin myös toimintamme, nykyisin tukea saa vain investointeihin, Avelin sanoo.

Avelin uskoo, että pyydetyllä kiinteistön myyntihinnalla, 695 000 eurolla, voidaan kuitata kannatusyhdistyksen nykyiset vastuut.

Ruokolahden kunnanjohtaja Vesa Jäppinen on pahoillaan Loma-Hovin toiminnan mahdollisesta loppumisesta.

­ Saimaan Loma-Hovi on Ruokolahden kunnalle ja ruokolahtelaisille monella tavalla hyödyllinen ja tarpeellinen paikka. Toivottavasti kiinteistölle löytyy jatkossakin matkailuun liittyvää toimintaa, jos kannatusyhdistys päättää siitä luopua.

Kunnalla ei Jäppisen mukaan ole ainakaan nyt kiinteistölle tai tontille sopivaa käyttöä.

­ Kiinteistö ei sovellu esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimen tarpeisiin ilman mittavia investointeja.

SAIMAAN Loma-Hovin kannatusyhdistys omistaa sekä rakennukset että tontin.Lisäksi yhdistys on vuokrannut parkkipaikan ja tieyhteyden vaatimaa lisämaata Ruokolahden kunnalta. Tämä vuokrasopimus Lomaranta-nimisestä tilasta päättyy syyskuussa 2029.

Jäppisen mielestä Saimaan Loma-Hovin kannatusyhdistykselle vuokrattua maa-aluetta ei voi siirtää sellaisenaan kolmannelle osapuolelle, vaan vuokrasopimus tulee irtisanottavaksi.

­ Jos kiinteistölle löytyy ostaja, joka on kiinnostunut alueen kehittämisestä, niin toki olemme valmiit neuvottelemaan myös vuokraamisesta tai lisäalueen myymisestä.

Varsinaisen Loma-Hovin tontin, Tyynelän pinta-ala on 2 700 neliömetriä. Lomaranta-tilan pinta-ala on runsaat 7 000 neliömetriä.

Saimaan Loma-Hovin vuonna 1989 valmistuneen päärakennuksen huoneistoala on 438 neliömetriä. Ravintolasalissa on kaikkiaan 86 asiakaspaikkaa. Päärakennuksen alakerrassa on muun muassa takkahuone, 2 saunaa, sosiaalitilat ja askarteluhuone.

Päärakennuksen yhteydessä on 12 huonetta. Kaikkiin huoneisiin on sisäänkäynti ulkokautta.

Lisäksi alueella on seitsemän eri vuosikymmenillä rakennettua kesäkäyttöistä aittamökkiä sekä niin sanottu Alatalo, erilliset saunat sekä grillikatos.

TENHO TIILIKAINEN

Kuvateksti

Saimaan Loma-Hovin hotelli- ja ravintolakiinteistö on myynnissä 695 000 euron hinnasta.

Kirjoittaja:
Tenho Tiilikainen