Estradi saamassa 56 000 euroa toimintansa kehittämiseen

EU-rahoituksen myöntävä maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö tarvitsee pykälien mukaan kaupungin ta

EU-rahoituksen myöntävä maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö tarvitsee pykälien mukaan kaupungin takauksen projektirahalle. Kaupungin ilmoitus Estradille ensi vuonna jaettavasta tuesta riittää myöntäjälle. Rahat käytetään rehtori Leila Väisäsen mukaan koulun kehittämiseen, minkä tarkoituksena on saada Estradista valtiontukikelpoinen taidekoulu.

LIISA KUKKOLA

LAPPEENRANTA. Taidekoulu Estradi on saamassa ensi vuodelle 56 000 euroa EU-rahaa kaikkiaan 80 000 euroa maksavaan Piste-projektiinsa.

Vuoden kestävän projektin tarkoituksena on saattaa taidekoulu niin opetussuunnitelmiltaan kuin esimerkiksi tiedotukseltaan siihen kuntoon, että sen on tulevina vuosina mahdollista päästä valtion tuntiperusteisen tuen piiriin samalla tavalla kuin esimerkiksi musiikkiopisto, kuvataidekoulu ja tanssiopisto.

– Taidekoulut yhdistävästä Taiko-projektista se alkoi ja toivottavasti Piste on Estradin EU-trilogian viimeinen osa. Haluaisimme päästä pois projekti-rahoituksesta jatkuvamman ja turvatumman valtiontuen piiriin, Leila Väisänen sanoo.

– Avustuksella ei pyöritetä koulun opetusta vaan rahat käytetään projektiin, joka tosin on tulevaisuutemme kannalta elintärkeä. Osa projektirahasta voidaan kanavoida opettajien palkkoihin, koska opettajat tekevät kehittämistyötä esimerkiksi opetussuunnitelmia laatiessaan, Väisänen sanoo

Etelä-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristön myöntämät 56 000 euroa tarvitsevat Lappeenrannan kaupungin myöntämän takauksen, koska Estradi on yhdistyksenä varaton ja lain mukaan varattomalle ei avustusta voi myöntää.

Maakuntaliiton talousjohtaja Päivi Ilves sanoo, että takaus mahdollistaa hankkeen maksuliikenteen ja sitä tarvittaisiin varsinkin tilanteessa, jossa Estradi hakisi avustuksesta maksuennakoita. EU-tuki maksetaan aina jälkikäteen.

Lappeenrannan kaupunki on lähettänyt maakuntaliittoon selvityksen siitä, mitä tukia ja kuinka paljon ne ensi vuonna maksavat Estradille.

– Tämä on mitä todennäköisimmin riittävä ehto takaukselle, Päivi Ilves sanoo.

Ensi vuonna ei Tuikulla ole sirkuskouluna mahdollisuutta päästä valtion tuntiperusteisen avustuksen piiriin, mutta vuonna 2008 tilanne on Väisäsen mielestä aivan toisenlainen.

– Tuikku ja Espoon nuorisosirkus sekä tamperelainen Sorin sirkus vierailivat opetusministeriössä. Ministeriössä oltiin varsin toiveikkaita sirkuksen mahdollisuudesta päästä valtiontuen piiriin lähivuosina.

– Varsinaista lupausta emme saaneet, mutta hyvin positiivisen viestin siitä, että lasten taidekasvatus otetaan ministeriössä vakavasti, Leila Väisänen kertoo.

Leila Väisänen sanoo, että EU-raha auttaa koulua, mutta pöyhistelemään sillä ei vielä pääse. Eu-rahan saaminen helpottaa myös Lappeenrannan kaupunkia, sillä Estradin tarve avustuksiin vähenee vaikkei missään nimessä kokonaan lopukaan.

EU-projekteilla tuppaa Leila Väisäsen mielestä olemaan sellainen profiili, että alkuinnostuksen jälkeen ne häviävät suurelle EU-projektihautausmaalle, josta niiden perään ei paljon kysellä. Estradi on aikoinaan synnytetty EU-rahalla eikä koululla ole mitään aikomusta päätyä tälle suurelle hautausmaalle.

– Niin tanssiopistolla kuin kuvataidekoulullakin oli aikoinaan suuret synnyttämistuskat, ja ne olivat aluksi huonoissa tiloissa vähillä rahoilla. Toiveemme olisi, että pääsisimme samaan tilanteeseen kuin ne ovat nyt, Leila Väisänen sanoo.

PEKKA HÖLKKI

Kuvateksti

Taidekoulu Estradissa pidettiin vielä perjantaina viikon viimeiset sirkuskoulun tunnit, vaikka koulu joutuikin rahapulassa laittamaan ovensa kiinni joulukuuksi. Taitojaan näyttää Annika Hatakka.

Kirjoittaja:
Liisa Kukkola