LIISA KUKKOLA
Keski-ikäisen, jenkkakahvoilla varustetun täti-ihmisen ei varmaankaan pitäisi sanoa rock-meiningistä yhtään mitään.
Mutta kun varta vasten organisoidaan laivat ja pelit ja pensselit ja lastataan siihen kovia rock-heeboja, luulisi että tätikin näkisi, millaista se nykyaikana oikein on.
Vaan kun ei näe. Tai sitten näkee, eikä oikein jaksa uskoa, että näinkö väsynyttä meininkiä se onkin. Kovemman hulabaloon saa verkkokalvoilleen, kun seuraa lasten juoksukilpailua ympäri huoneita kotona perjantai-iltana.
TUULIAJOLLA-DVD koostuu vajaan tunnin mittaisesta Ulapalla-dokumentista, Tuuliajolla-keikkapaikkojen konserteista, musavideosta, dokumentin ylijäämistä ja yllättävää lisäarvoa saaneesta Juicen haastattelusta sekä cd-sinkusta.
Etukäteen mielenkiintoisin osuus on ehdottomasti Ulapalla-dokumentti, jossa kuvittelee näkevänsä sen, miten miehemme laivalla römeltävät ja pitävät äijäporukassa kivaa.
Pettymys on jonkin kokoinen, kun koko ajan tarjotaan vaan dagen efter -tunnelmia. Tuntuu kuin kuvissa olisi pelkästään krapulaansa hohhaileva Hynynen, joka kertoo kuinka kova krapula hänellä on. Tai sitten toiset miehet huokailevat, kuinka ahistuneita ja väsyneitä he krapulassaan ovat.
Kerrotaan muttei näytetä, mistä se krapula on tullut. Puheissa kyllä kehutaan, kuinka yökerhon pöydällä oli ollut niin ja niin monta lasia. Mutta puheeksi se jää. Dramaturgia kärsii – ei pelkillä puheilla saa ostettua katu-uskottavuutta.
Laivan menokin on aivan ensimmäistä löysät pois -juopottelua lukuunottamatta kesynlaista: kitaran kanssa lauletaan stemmoissa Valta johtaa kansaa -biisiä. Hynysen ja Yrjänän asettaminen kameran eteen keskustelemaan ihan mistä vaan ei sekään tuota oikein provosoivaa tavaraa. Sellaista tilattua nyt puhutaan asiat halki -tyyppistä jutustelua.
Kovin jätkä tuntuu olevan laivan kapteeni, joka reissun aluksi ottaa jätkiltä luulot pois ilmoittamalla, että jos järjestyshäiriöitä tulee, hän kyllä aina löytää laiturin.
LAPPEENRANNAN surullisen kuuluisasta keikkaosuudesta on jonkin verran tavaraa. Punkastaan nousevaa Hongistoa symppaa kyllä aika lailla, kun miehen pitäisi alushoususillaan ruveta asioita selvittelemään.
Lavantakaisista meiningeistä on reality-tv-tyyppistä aineistoa. Käteen ei jää kuin yksi hyvä vitsi, kun Sinkkonen epäilee Hynysen lanteiden jääneen laivalle housujen tunnuttua jotenkin isoilta. Pieraiseminen mikkiin on duudsoneihin verrattuna aika kevyttä.
Konserttiosuudet ovat konserttiosuuksia, niistä jaksavat innostua tosifanit, mutta muille ne ovat aina yhtä tylsää soittamisen kuvaamista.
Se hommaa kaiketi kalvaakin, että kaikkea on vaan kuvattu. Onhan siinä autenttisuuden tuntua, muttei se oikein riitä pitämään kiinnostusta yllä.
Kyllä hyvällä käsikirjoituksella saa myös autenttisuutta ja dramaturgisesti kestävämmässä muodossa.
ES-ARKISTO/TUULI OJAKANGAS
Kuvateksti
Puhetta piisaa muttei juurikaan toimintaa tänään kauppoihin ilmestyvällä Tuuliajolla-dvd:llä.