LIISA KUKKOLA
LAPPEENRANTA. Kuvataiteilija Jouko Lempinen ehti olla taidetoimikunnan suhteen kolmisen vuotta saamapuolella ennen kuin häntä pyydettiin siihen jäseneksi.
– Ajattelin kantaa korteni kekoon ja suostuin.
– Ensimmäinen apurahojen jakaminen oli järkytys. En ollut tajunnut, miten vähän jaettavaa taidetoimikunnalla on, Jouko Lempinen muistelee lähes kuuden vuoden takaisia aikoja.
Ensimmäisen kolmivuotiskauden jälkeen Lempinen valittiin Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan puheenjohtajaksi. Tämän vuoden lopussa Lempinen jättää toimikunnan ja sen puheenjohtajan tehtävät.
– Helpompaa olisi varmaan ollut, jollei olisi lähtenyt mukaan. Kaikki eivät vastaan tullessaan tervehdi. Mutta toisaalta enemmän silloin ystäviä menetti, kun kirjoitin kritiikkejä. Kavereille tuli oltua muita ankarampi, Jouko Lempinen sanoo.
– Apurahojen jakamisen lisäksi olen oppinut tuntemaan toisen työn toimikunnasta. Parasta on ollut läänintaiteilijoiden toimintaan osoitetut rahat, joita kuusi vuotta sitten ei juurikaan ollut. Tärkein oma toiminta on varmaankin ollut aluenäyttely, Jouko Lempinen pohtii.
Lempisen luottamustoimet jatkuvat ensi vuonna valtakunnallisella tasolla: hän on juuri nimitetyn valtion kuvataidetoimikunnan uusi jäsen.
Taiteessa ei voi Lempisen mielestä olla sillä lailla oikeudenmukainen, että jokainen esimerkiksi vuorollaan saisi apurahoja, vaan kaikki perustuu näyttöön.
– Taide on ala, jossa subjektiivisilla mieltymyksillä on paljon merkitystä, siksi pitää olla jotain konkreettisia realiteetteja, joihin apurahan antajat voivat päätöksensä perustaa, Jouko Lempinen sanoo.
Näyttelyt ovat Lempisen mielestä selkeitä kuvataiteilijan näyttöjä: ne kertovat että taiteilija on tehnyt työtään.
– Apurahat ruokkivat usein itseään: niiden avulla pääsee rakentamaan näyttelyä ja järjestetty näyttely taas mahdollistaa seuraavien apurahojen saamisen, Lempinen sanoo.
Kun taiteilijasta tulee apurahojen myöntäjä, alkavat myös puheet: se suosii kavereitaan ja onko minulla edes mahdollisuutta saada apurahaa, kun myöntäjä ei ole minun kaverini.
– Totta kai omat mieltymykset vaikuttavat siihen mihin katsettaan suuntaa. Siksi on hyvä, että taidetoimikunnan jäsenet vaihtuvat ajoittain. Uudessa toimikunnassa on uusia ihmisiä omine mieltymyksineen, Lempinen sanoo.
Itse Lempinen uskoo kuvataiteessa työntekoon. Inspiraation odottelija saattaa löytää itsensä vielä viidenkin vuoden päästä istuskelemasta.
– Syksy on ollut kovin repaleinen enkä ole ehtinyt juurikaan työhuoneelle. No, toisaalta näin pimeänä syksynä ei ole ollut kovinkaan paljon mahdollisuuksia työskennellä luonnonvalossa, kuten minä pääasiassa teen, Jouko Lempinen huokaa.
Se on kuitenkin varmaa, että polku työhuoneelle ei ehdi alkavana vuotena nurmettumaan. Jouko Lempisellä on ensi vuoden marraskuussa näyttely Murmanskin museossa. Piti olla myös helsinkiläisessä galleriassa Bakeliitti Bambissa, muttei ole, koska galleria lopettaa toimintansa.
– Muurmanskiin mahtuu 30-50 työtä koosta ja siitä riippuen kuinka venäläisittäin ripustaa.
– Bakeliitti Bambin vuoksi minulla on 30 pohjaa valmiina. Onneksi valon määrä lisääntyy ja pääsen työhuoneelle entistä useammin. Työ itsessään vaatii kuitenkin keskittymistä, siinä ei voi edestakaisin juosta kaupungilla asioita hoitamassa, Jouko Lempinen sanoo.
Jouko Lempinen täyttää tapaninpäivänä 50 vuotta.
– Mitähän sitä 30 vuotta sitten ajatteli viiskymppisistä. Ainakin suunnistusvuosilta on sellainen muisto, että neljävitoset saattoivat mennä kovempaa kuin itse vaikka olin heitä 25 vuotta nuorempi. Ja urheilija kun olin, en voinut muuta kuin arvostaa, Lempinen muistelee.
Lempinen jakaa elämänsä lapsuuden muuttovaiheeseen, nuoruuden urheiluvaiheeseen, insinöörivaiheeseen ja taidevaiheeseen. Viimeistä hän elää yhä.
Urheiluvaihe on vaikuttanut myös muihin elämänvaiheisiin. Esimerkiksi Kuvataideakatemian pääsykokeet Jouko Lempinen otti urheilusuorituksena ja keskittyi tiiviisti kaksiviikkoisiin kokeisiin kuin urheilusuoritukseen.
– Silloin pääsykokeet olivat opetustilanteita, piti osata ottaa opetusta vastaan. Minä en esimerkiksi osannut enkä osaa vieläkään piirtää, mutta piti olla valmis vastaanottamaan. Omasta mielestään valmiit eivät kouluun päässeet, Jouko Lempinen muistelee.
Etelä-Karjalassa on paljon kuvataiteilijoita, tasoakin löytyy. Parhaillaan Kouvolan taidemuseossa esillä olevassa, avoimesti ja ulkopuolisen jyryttämässä aluenäyttelyssä suurin osa taiteilijoista tulee Etelä-Karjalasta.
– Suurin syy, miksi täällä on paljon visuaalisen taiteen osaajia on tietysti ammattikorkeakoulun kuvataide- ja korulinjat. Mutta asiaan vaikuttaa myös Etelä-Karjalan taiteilijaseura.
– Seura on jäseniensä yhteisö, eikä yksinään puurtavilla kuvataiteilijoilla ole koskaan liikaa tukijoukkoja, Lempinen sanoo.
MIKA STRANDÉN
Kuvateksti
Työ Kaakkois-Suomen taidetoimikunnassa vei Jouko Lempisen paikkoihin, joihin ei muuten olisi ollut asiaa ja tutustutti eri alojen ihmisiin. Kuudessa vuodessa muuttui ainakin taidetoimikunnalle jätettyjen apurahahakemusten taso: kukaan ei enää kuvittele saavansa rahaa pelkästään allekirjoittamalla paperin.
Jouko Lempinen
Syntynyt 26.12.1956 viisilapsisen perheen nuorimpana Lappeenrannassa.
Valmistui 1979 Lappeenrannan teknillisestä opistosta koneinsinööriksi, oli pari vuotta töissä, urakoi mm. teollisuushallin pystytyksen Oulussa.
Opiskeli Kuvataideakatemiassa 1985-1990.
Lähes 20 yksityisnäyttelyä ja mukana monessa yhteisnäyttelyssä: seinämaalauksia, öljymaalauksia, videotöitä, ympäristötaidetta.
Etelä-Karjalan taiteilijaseuran ensimmäinen puheenjohtaja 1989.
Asuu Parkkarilassa,
aikuinen poika.
Harrastaa liikuntaa ja moottoripyöräilyä.
Juhlii 26.12. alkaen klo 17.30 Armilan-Kourulan
VPK.n talolla.