Niskan lukion oppilaat käyvät taistelua koulunsa puolesta

Nuoret tahtovat yhteiskoulun lukion pääsevän tuulensuojaan lakkautusuhan alta. Yrittäjät pitävät Vuoksenniskan lukiota kannattavana sijoituksena Imatralle.

MATTI VEIJALAINEN

IMATRA. Vuoksenniskan koulumäki on joululomapäivänä hiljainen. Harjun männyissä humisevan tuulen kuulee hyvin. Luoteisviima iskee ytimiin, mutta lukion oppilaskunnan hallituksen jäsenet Saara Skyttä, Anni Kovanen ja Juho Maurinen eivät hyydy. Äksöniä on tiedossa.

Hallituksen puheenjohtajan Skytän mukaan nimien keruu Vuoksenniskan yhteiskoulun lukion säilyttämisen puolesta jatkuu. Uusia adressilistoja on levitelty ympäri Imatraa ja nettiä. Nimet niputetaan 5. tammikuuta. Kolme päivää myöhemmin Imatran päättäjät kokoontuvat strategiaseminaariin, jonka asialistalla tiedetään olevan Niskan lukion lakkautuksen.

– Sen päivän aamuksi on sovittu uusi audienssi kaupungin edustajien luo. Jatko riippuu päättäjien ratkaisuista. Jos ne ovat meille kielteisiä, tulemme järjestämään kunnon mielenosoituksen, Skyttä kertoo.

NISKAN lukiolaiset ovat ottaneet koulunsa lakkautuskeskustelun kuin iskuna vasten kasvoja. Oppilaskunnassa talon oppimistulokset ja henki on mitattu hyviksi.

– Opettajilla on aikaa kaikille. Kasvottomaan massaan kenenkään ei ole tarvinnut meillä hukkua, nuoret sanovat.

Opiskelijat epäilevät tilanteen muuttuvan, jos Imatran kaksi lukiota pannaan yhteen. Toimitilayhtälö askarruttaa. Maantiede mättää mielissä myös.

– Matka ja päivä pitenee erityisesti ruokolahtelaisilla, joille Vuoksenniskan lukio on perinteisesti ollut se oma lukio, ruokolahtelainen Anni Kovanen laskee.

Imatran Rautionkylässä asuva Saara Skyttä on miettinyt samaa toisinpäin.

– Jos Vuoksenniskalla ei olisi lukiota ja Ruokolahti innostuisi tekemään oman, olisi Ruokolahdelle lähtö minulle tasavertainen vaihtoehto Mansikkalan rinnalla, jos lukion valinta olisi vielä edessäpäin.

SAARAN lukio on puolivälissään. Ennen pitkää hänellä kuten myös Annilla ja Juholla on edessä hakeutuminen jatko-opintoihin. Siinä vaiheessa jokainen ennakoi jättävänsä Imatran ainakin tilapäisesti. Paluulippuja ei vielä varata.

– Kun perustamme perheet, vertailemme tarkkaan millainen on Imatran palvelutaso ja -verkosto muun muassa kouluasioissa, nuoret sanovat.

VUOKSENNISKAN Kauppakadut ry:n puheenjohtaja yrittäjä Jari Kuopio epäilee Imatran suuntaavan säästötoimia vääriin kohteisiin.

– Oravanpyörässä ollaan. Väen väheneminen on johtanut säästötarpeisiin. Jos koulupuolella tehdään radikaaleja supistuksia, on uusien lapsiperheiden saaminen kaupunkiin entistä vaikeampaa.

Kuopion mielestä Imatran pitäisi kyetä kääntämään usean keskustaajaman kuvio vahvuudekseen keskeisiä palveluja vain Imatrankoskelle ja Mansikkalaan keskittämättä. Se avartaisi sisäänmuuttajien valinnanmahdollisuuksia.

– Kaavoitustakin pitäisi tasapuolistaa. Vuoksenniskalla on tarjolla asuintonteiksi hienoa harjua, jolta näkyvät Saimaa sekä Immalanjärvi, Kuopio sanoo.

KUOPION mielestä Vuoksenniskan lukio on Imatralle kannattava sijoitus.

– Vuoksenniska on ostoskeskus myös ruokolahtelaisille. Lukion lopettaminen vähentäisi sieltä sisään tulevan rahan virtaa tuntuvasti. Muutaman prosentinkin liikevaihdon tiputus Vuoksenniskan liikkeissä on iso potti, Kuopio laskee.

Keväällä tarkentuu, mitä Vuoksenniskalta kysytään ja mitä sen on pystyttävä tarjoamaan. Kauppiasyhdistys teettää ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä palvelututkimuksen. Uudenvuodenlupauksen Kuopio antaa nyt.

– Lukion puolesta kauppiasyhdistys tulee tekemään kaikkensa.

KAI SKYTTÄ

Kuvateksti

Vuoksenniskan yhteiskoulun lukion oppilaskunnan hallituksen jäsenet Juho Maurinen, Saara Skyttä ja Anni Kovanen ovat olleet tyytyväisiä talon palveluihin. Nuoret vaativat tarjonnan jatkumista.

VUOKSENNISKAN YHTEISKOULUN LUKIO

– 172 päivälukio-opiskelijaa, 49 aikuisetäopiskelijaa, 63 kahden tutkinnon lukiokoulutusopiskelijaa, opettajia 13.

– Lukio painottaa matemaattis-luonnontieteellisiä aineita ja liikuntaa.

– Stora-Enson kummikoulu. Kansainvälisiä yhteistyökouluja on Saksassa, Ruotsissa sekä Venäjällä.

– Kuvayhteysopetukseen perustuvaa yhteistyötä Vuoksenniskan lukio tekee Rautjärven ja Parikkalan lukioiden kanssa.

Kirjoittaja:
Matti Veijalainen