JUUSO ALA-KYYNY
Jos suunnitelmat olisivat 1910-luvulla pitäneet, seisoisi Viipurin Tervaniemessä, linnaa vastapäätä, kirkko. Ortodoksikirkon perustukset muurattiin jo 1910-luvulla, mutta työt jäivät puolitiehen.
Lopulta 1930-luvulla kirkon perustuksille nousi Viipurin maakunta-arkisto, nykyinen Leningradin alueen arkisto.
Rakennus syntyi kaupunginarkkitehti Uno Ullbergin (1879-1944) kynästä. Ullberg oli suunnitelmissaan käytännönläheinen mies, ja sen huomaa jo arkistotalon ulkoisesta olemuksesta.
Vuosina 1932-34 valmistunut rakennus kohoaa jylhän yksinkertaisena ja selväpiirteisenä Tervaniemen puiston ylle.
Vain pari-kolme pihamaalla vetelehtivää kulkukissaa rikkovat asiallisen ja unenomaisen funkisrauhan valkoisen talon ympärillä.
ARKISTON aulassa vasemmalla istuskelee vahtimestari, oikealla on toimisto. Edessä ovat portaat ylös.
Talon uumenissa, viidessä kerroksessa on erilaisia asiakirjakansioita noin 1 300 000 kappaletta, kaikkiaan 10,5 hyllykilometriä. Suomea koskevien papereiden siivu tästä on puolisentoista kilometriä.
Suunnilleen puolet suomalaisesta arkistomateriaalista saatiin tuotua jatkosodan jaloista Suomeen, puolet jäi Viipuriin.
Suomeen tuotua puoliskoa säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa. Osa Viipurin materiaalista vietiin 1980-luvulla myös Petroskoihin.
Suomalaisten arkistopapereiden aikajänne ulottuu 1700-luvulta vuoteen 1944. Joukossa on eri hallinnonalojen asiakirjoja, koulujen, kirkkojen ja kuntien arkistoja, sotilasarkistoja sekä tullilaitosta, kaupankäyntiä ja liikennettä koskevaa materiaalia.
Takaisin aulaan. Toimistojen suunnasta kävelee tyylikkään näköinen mies. Hän on arkiston johtaja Viktor Pantelejev.
PANTELEJEV raottaa työhuoneensa patterin päällä olevaa pientä luukkua.
– Ullberg, hän sanoo.
Uno Ullberg suunnitteli talon nimenomaan arkistokäyttöä varten. Se on otettu huomioon niin valaistuksessa, lämmityksessä, kuin ikkunamateriaaleissakin. Ja ilmastoinnissa.
Pantelejev napsauttaa luukun kiinni.
– Vanha systeemi, mutta toimii kuin uusi. Monet täällä vierailleet arkkitehdit ovat olleet erittäin tyytyväisiä siihen, millä tavalla kaikki on suunniteltu. Materiaali voidaan todellakin säilyttää tässä talossa, 18 vuotta arkistoa johtanut Pantelejev vakuuttaa.
Pantelejevin mukaan lähes kaikki talossa on kuin 1930-luvulla, jopa hissi. Paikallinen museovirasto pitää huolta, että näin on jatkossakin.
– Parin vuoden takaista kattoremonttiakin kontrolloitiin tarkasti, Pantelejev mainitsee.
Yksi asia on kuitenkin muuttunut Suomen ajoista: arkiston johtaja ei enää asu arkistossa.
– Viimeisellä suomalaisella arkiston johtajalla oli asunto tuossa yläkerrassa. Hänen lapsensakin syntyi siellä, Pantelejev sanoo tarkoittaen kehystettyä miestä seinällä, Ragnar Rozenia, joka johti arkistoa vuoteen 1944.
TOISEN kerroksen työhuoneestaan Pantelejev näkee, ketä talossa käy. Ulkopuolisilla on pääsy viereiseen lukusaliin asti. Sinne arkiston henkilökunta, jota on kaikkiaan 29, noutaa vieraan etukäteen pyytämät paperit. Pari viikkoa on Pantelejevin mukaan sopiva varoaika.
– Suomalaisten ilmoitukset tulevat meille tavallisesti Viipuri-keskuksen kautta, hän sanoo viitaten suomalaisiin kävijöihin.
Ennen vuotta 1980 suomalaisten vierailut olivat hankalasti toteutettavissa. Nyt arkiston tutkijavieraista jo puolet, vuosittain noin 50, saapuu Suomesta.
Tutkijat eivät ole ainoita suomalaisvieraita.
– Enemmistö kävijöistä on tavallisia suomalaisia. Heitä saattaa tulla paikalle kerralla jopa 30-40. Ihmiset etsivät täältä tietoa omista juuristaan, Pantelejev sanoo.
Monesti sukukirjojen läpikäyminen tuottaa myös tulosta.
– Jos tulee 15 ihmistä, yleensä 10-12 löytää haluamansa. Se on aika korkea prosentti, Pantelejev sanoo.
PERTTI KOLARI selailee lukusalissa kansioita, joita on koottu pinoiksi kolmelle pöydälle. Arkistonhoitaja tuo kärryillä koko ajan lisää.
Lappeenrantalainen harrastajatutkija miettii seuraavaa tutkimusaihettaan. Viime vuonna valmistui Viipurin autoilua käsittelevä teos yhdessä Juha Variksen kanssa. Viipurin suomalaisarkistot olivat käytössä myös yhdessä Pertti Laineen kanssa tehdyllä Saimaan kanava -dvd:llä.
Nyt pöydille on koottu viipurilaisten Richardtin ja Rothen kauppiassukujen kassakirjoja.
– Kiinnostus liike-elämään syntyi aikaisemmista Viipurin alueen liikennettä käsittelevistä tutkimuksista, Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa työskentelevä Kolari sanoo.
– Ammattitutkija löytäisi näistä paljonkin mielenkiintoista tietoa. Esimerkiksi Richardt toimi tukkukauppiaana, ja sitä kautta myös maahantuojana. Rothe taas osallistui pankinjohtajana aktiivisesti kaupungin elämään, Kolari sanoo.
Pertti Laine tulee Pantejelevin työhuoneesta. Kaakkois-Suomen vesistörakentamista käsittelevä tutkimus ei Viipurissa nytkähdä eteenpäin, koska kaivattuja rakentamiskuvia ei löydy.
KIRJALAHJAT Suomesta ovat tulleet Pantelejeville tutuiksi.
– Suomesta kävi kaksi tutkijaa (Anu Talka ja Pia Puntanen) etsimässä materiaalia Lappeenrannasta, erityisesti maistraatista. He löysivätkin sitä aika paljon. Nyt Suomessa on julkaistu kirja (Linnoitus ja kaupunki – Lappeenrannan historia vuosilta 1812-1917), Pantelejev muistaa.
– Myös Saimaan kanavasta on paljon materiaalia, ja siitäkin on kirjoitettu kirja (Jyrki Paaskoski: Viipuriin ja maailmalle. Saimaan kanavan historia, 2002), hän jatkaa.
Hyllystä hän ottaa malliksi vielä Kronstadtin kapinaa (Kronstadtin kapina 1921 ja sen perilliset Suomessa, 2004) käsittelevän kirjan, jonka tekemiseen on osallistunut imatralainen Pertti Huusari. Myös Kolarilla ja Laineella on tuomisinaan autokirja ja dvd.
– Hyllyssä on enemmän kirjoja Suomesta kuin Venäjästä, Pantelejev summaa.
SISÄLLÄ itse arkistotilassa on hämärää, mutta ei pölyistä. Pantelejev esittelee yhtä Ullbergin keksintöä: arkistohuoneen kattoa kiertävää patteria.
– Pöly menee ylhäältä alas, ja se on helppo siivota. Tavallisesti pöly menee päinvastoin, Pantelejev selittää.
Yhdessä arkistohuoneessa on noin 250 000 asiakirjaa. Huoneita on viisi, ja ne sijaitsevat päällekkäin rakennuksen itäpäässä. Suomalaismateriaali on koottu yhteen kerrokseen lukusalin viereen.
Kaikki materiaali on luetteloitu, mutta kokonaisuudessaan luettelo löytyy vain venäjäksi. Jukka Partanen Joensuun yliopistosta on tosin laatinut suomenkielisen yleisesityksen suomalaisista asiakirjoista.
Arkistomateriaali on luetteloitu fondeiksi asiakirjojen alkuperäisen laatijan perusteella. Fondit sisältävät deloja eli asiakirjakansioita, joissa on vaihteleva määrä papereita. Suomalaisfondeja on 450, deloja 120 000.
Pantelejev nappaa hyllystä yhden suomalaisdelon, ja avaa sen. Verotoimiston merkintöjä ruotsiksi vuodelta 1906.
– Täällä on merkinnät, kuka ei maksanut veroja Viipurissa, Lappeenrannassa, Kotkassa…, Pantelejev sanoo.
Toisen fondin yhden delon yhteen paperiin on hahmoteltu sukupuu.
TUPAKKAPAIKKA sijaitsee aivan rakennuksen ylimmässä kerroksessa.
Matkalla kuljetaan Rozenin entisen asunnon ohi. Se on muuttunut työhuoneiksi.
Lastenhuoneen paikalla on henkilökunnan taukotila. Arkistohuoneet ovat aivan toistensa kaltaisia.
Huhut ovat vieneet Viipurin arkistoa viime aikoina Pietariin.
Pantelejevin mukaan siirto koskee kuitenkin vain yksittäisiä papereita, tarkemmin sanottuna tsaarin venäjänkielisiä määräyksiä, jotka oli tuotu Viipuriin käännettäväksi.
Aikoinaan on ollut puhetta myös siitä, että arkiston suomalaismateriaali voitaisiin siirtää Suomeen.
– Kysymys tuli esille vuonna 1985. Silloin puhuttiin siitä, että jos kaikki suomenkielinen materiaali käännettäisiin venäjäksi, voitaisiin alkaa keskustella myös siirrosta.
– Mutta otetaan nyt vaikkapa fondi numero yksi, siellä on 45 000 asiakirjaa, Pantelejev sanoo ja jatkaa:
– Lukiessa asiakirjoja voi myös huomata, että tämä on meidän yhteistä historiaamme. Se koskee Suomea, mutta Suomi on ollut osa Venäjää. Olisi väärin siirtää kaikki materiaali Suomeen, hän toteaa.
YLIMMÄSTÄ kerroksesta avautuu komea näkymä Eteläsataman nostokurkilaivojen suuntaan. Pantelejev sytyttää tupakan.
Lämpökeskuksen vieressä sijaitsevasta tupakkapaikasta johtaa ovi kattotasanteelle, joka on täsmälleen yhden arkistohuoneen kokoinen.
Uno Ullberg oli funktionalisti, mutta oliko hänellä käyttötarkoitus myös valtavalle kattotasanteelle?
– En tiedä, Pantelejev sanoo.
– Meillä on joskus ollut omat juhlat siellä. On laitettu iso samovaari keskelle kattoa, 27 vuotta Viipurin arkistossa työskennellyt mies sanoo ja hymyilee.