Kylät hakevat hyvinvointia ja palveluita

Etelä-Karjalan Kylät ry tukee kyliä. Paikkakuntalaiset tietävät, mitä puuttuu.

HELINÄ LEMINEN

PARIKKALA. Etelä-Karjalan Kylät ry tarjoaa apuaan kylille Hyvinvointia ja

palveluita -hankkeellaan. Kyläasiamies Kaisa Rahikainen ja

projektipäällikkö Marja Jussila ovat saaneet hyviä ensivaikutelmia kylien

innostuksesta. Viime viikolla he kävivät kannustamassa pohjoispäästä

Parikkalan Tarnalaa yhdeksänneksi pilottikyläksi.

Hyvinvointia ja palveluita – hanke alkoi vuoden 2006 toukokuussa ja kestää

vuoden 2008 helmikuun loppuun. Savitaipaleen Kuivasensaari on pisimmällä.

Se on aloittamassa vanhusten päivätoimintaa. Erikoissairaanhoitaja käy

vanhusten luona ja ateriapalvelua suunnitellaan samaan kokoontumispaikkaan.

Ylämaan Nutikka-Rummun alueella kohennettiin lasten päivähoitopalveluja.

– Muutamien vanhempien piti ajaa aikaisemmin lasten päivähoidon takia 60 km

työmatkan lisäksi. Saimme aikaan sellaisen korjauksen, että kunta avaa

keväällä kahden työntekijän ryhmäperhepäivähoitokodin kylässä, Rahikainen

iloitsee.

PILOTTIKYLISTÄ osa on vanhusvoittoisia. Osassa suurin pula on lasten

palveluista.

Tarnalan kyläillassa todettiin, että Tarnalan koulutalon tiloissa

kannattaisi kokeilla vanhusten päivätoimintaa. Alkupalaverissa Rahikaisen

ja Jussilan kanssa kyläläiset arvelivat, että paikalliset yrittäjät

voisivat olla kiinnostuneita tuomaan paikan päälle parturi-, hieronta- ,

ateria- ja mahdollisesti muitakin palveluita.

Tarnalan kyläläiset haluavat samalla näyttää kunnalle, että koulutalo ei

jouda myytäväksi. Rahikainen ja Jussila kannustivat kyläläisiä.

– Jos kylällä ei ole kokoontumistiloja, niin se kupsahtaa, Jussila painotti.

Tarnala yrittää edetä naapurikylänsä, Kummunkylän, kanssa yhteistyössä.

Katseet suuntautuvat myös Kummunkylän ympäristöön, koko entiseen Uukuniemeen.

Rahikainen ja Jussila suosittelevat, että kylien kannattaa suunnitella

uusia palveluita yhdessä pitämättä tiukasti kiinni rajoista.

Kirjoittaja:
Helinä Leminen