Maatutkaus pohjustaa onnistuneesti Huhtiniemi-tutkimuksia

Kuvien analysointi ei ole valmistunut. Tutkijat saivat tutkakuvaa kaikista haluamistaan alueista.

ILPO LESKINEN

LAPPEENRANTA. Huhtiniemen maatutkaukset on saatu tehtyä. Puolustusvoimien maatutkayksikkö on kartoittanut potentiaalisia paikkoja ensi kesän ja syksyn arkeologisille kaivauksille.

Maatutkauksia on tehty Helsingin yliopiston arkeologian ja oikeuslääketieteen laitosten toimeksiannosta viime ja tällä viikolla. Oikeushammaslääkäri Helena Ranta kertoo, että kaikki tutkaukset ovat onnistuneet. Kuvia ei ole vielä analysoitu.

– Kaikki ne alueet, jotka halusimme tutkata, on käyty läpi.

TUTKAKUVAT kertovat Rannan mukaan vain maakerrosten rikkoutumisesta. Ne eivät ilman analysointia kerro, minkä syyn takia maakerrokset ovat rikkoutuneet.

– Kaikki maatutkakuvien häiriökohdat käydään läpi. Tässä vaiheessa tuloksista ei ole sen enempää kerrottavaa. Analysoinnissa on runsaasti työtä.

Rannan mukaan on vielä epävarmaa, annetaanko maatutkausten tuloksia julkisuuteen vai jäävätkö tiedot pelkästään tutkijoiden käyttöön.

Huhtiniemen kaivauksia tehdään tänä vuonna kahteen otteeseen, ennen juhannusta ja syksyllä.

Tutkimuksia on tarkoitus tehdä muuallakin kuin leirintäalueella, mahdollisesti Huhtiniemen ympäristössä tai Kuutostien eteläpuolella Mattilassa.

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen