Robinhoodin tuoteämpäriä jonotettiin aamuvarhaisesta

Ensimmäiset jonottajat tulivat Lappeenrannan Robinhoodin ovelle yli kaksi tuntia ennen avaamista. Jonon pituus oli pisimmillään noin 300 metriä.

JYRKI NUOTTIMÄKI

LAPPEENRANTA. Kielo Mikkosella ja Jari Sinkolla oli tiistaina varhainen herätys Lappeenrannan Kivisalmessa. Tokmanni-konsernin halpakauppaketjuun kuuluva uusi Robinhood oli ilmoittanut avaavansa ovet kello kymmenen. Tuhannelle ensimmäiselle oli luvassa tuoteämpäri, joista kahdessa oli 100 euron lahjakortti.

Ilmainen ämpäritarjous aikaisti Mikkosen ja Sinkon aamutoimia. He päättivät olla ajoissa jonossa. Kello oli varttia vaille kahdeksan, kun he saapuivat ensimmäisinä jonottamaan liikkeen ovelle.

– Vähän kylmä tässä on ollut, mutta kannatti tulla, jos vaikka lahjakortti sattuisi kohdalle, molemmat perustelivat aikaista liikkeelle lähtöä.

Mikkonen ja Sinkko sanovat olevansa tyytyväisiä Lappeenrannan kauppapalvelujen kasvuun ja tähän uuteen myymälään.

– Selkeä ja isompi kauppa tämä näyttää nyt olevan, Sinkko totesi kurkistellessaan lasioven läpi uunituoreen kauppahallin näkymiä.

AAMUN JONOON toisena ehtivät Inkeri ja Jukka Oikkonen Lappeenrannan Puralasta.

– Puolitoista tuntia tässä on nyt jonotettu, Inkeri Oikkonen kertoo. Siinä vaiheessa avaukseen oli aikaa puoli tuntia, ja jonoa pariskunnan selän takana oli reilut sata metriä.

– Ämpäri houkuttaa, kun kahteen ämpäriin on vielä piilotettu 100 euron lahjakortti. Kuluttajille on hyvä asia, että kauppapalvelut kasvavat, hinnat pysyvät edullisina ja on lisäksi vara valita, mihin kauppaan menee, Inkeri Oikkonen sanoo.

Aviomiestä Jukkaa sen sijaan kiinnosti liikkeen avaus. Pitää tutustua uuteen paikkaan, hän perustelee jonottamista.

Oikkoset harmittelevat sitä, että asuvat hieman etäämpänä kaupan keskittymistä.

– Jos nämä liikkeet olisivat lähempänä, tulisi varmaan käytyä useammin, Inkeri sanoo ja pitää ostoksilla käyntien tärkeimpänä motiivina hintaa, se ratkaisee.

HIEMAN SIVUMMALLA jatkuvasti venyvää jonoa seurannut Teuvo Kärmeniemi Lauritsalasta puki aamuisen Myllymäki-ilmiön sanoiksi, joka purkautui satojen muidenkin avajaisiin rientäneiden huulilta.

– Ei voi olla totta.

– Eläkeläisukko olen, kuhan läksin. Ei minulla ämpäreistä ole pulaa, ihan uteliaisuuttani läksin, Kärmeniemi kertoo.

Uutta jatkuvasti laajentuvaa kauppakeskittymää hän hieman ihmettelee.

– Entinenkin Robinhood oli suuri, ja tämä uusi on entistä kookkaampi. On niillä sitä varaa, jostain ne sitä rahaa hankkii, Kärmeniemi ihmettelee ja aprikoi, miten lie käy kaupalle, kun alkuhuuma on ohi.

VALTUUSTON puheenjohtaja Heikki Järvenpää rynnistää paikalle kymmentä minuuttia ennen avaamista ja päivittelee oven eteen kertynyttä jonoa, joka on siinä vaiheessa jo 300 metriä pitkä.

– Minun pitäisi katkaista nauha, mutta mistä ihmeestä pääsen sisälle, Järvenpää kyselee.

Kymmenen minuuttia myöhemmin ovet aukeavat ja Järvenpääkin näyttää päässeen hoitamaan kunniatehtäväänsä. Vierellä seisoo Tokmanni-konsernin toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen muikea hymy kasvoillaan.

– Tämä taitaakin olla kaupungin suurin nähtävyys tänään, Kakkonen kommentoi lähes tuhatpäiselle asiakasjoukolle.

– Asemamme täällä Robinhoodin sydänmailla on vahva. Me taistelemme kalliita hintoja vastaan ja haluamme tarjota hintaedut suoraan asiakkaille, Kaikkonen julistaa megafonin kautta.

Hän ei puhu hirveän pitkään, koska kuluttajat vaikuttavat jonossa jo kärsimättömiltä.

Kansa päästetään sisään uuteen ostosparatiisiin ja ovella syntyy sanaharkkaa, kun sivummalla seisoskellut pienempi asiakasjoukko etuilee itsensä röyhkeästi sisään ensimmäisten jonottajien joukossa.

Tappelulta sentään vältyttiin.

PEKKA HÖLKKI

Kuvatekstit

Jukka ja Inkeri Oikkonen sekä takana seisovat Kielo Mikkonen ja Jari Sinkko ehtivät ensimmäisinä avajaisjonoon.

Robinhoodin yleisöryntäys miellytti toimitusjohtaja Kyösti Kakkosta (oik.), taustalla hymyyn oli aihetta myös avajaisnauhan leikanneella valtuuston puheenjohtajalla Heikki Järvenpäällä.

Robinhood avasi Myllymäessä. Vasemmalla Tokmanni-konsernin kenttäjohtaja Pirjo Ruokonen, toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen ja Lappeenrannan Robinhoodin myymälänhoitaja Maija Krokfors.

Avajaisiin tutustui kuhan läksin -periaatteella Teuvo Kärmeniemi Lauritsalasta.

Kirjoittaja:
Jyrki Nuottimäki