Salarakas tuo jännitystä elämään

PÄIVI VENTOPARIKKALA. Jaana Hokkanen tuntee perhoset vatsassaan ajatellessaa

PÄIVI VENTO

PARIKKALA. Jaana Hokkanen tuntee perhoset vatsassaan ajatellessaan heinäkuun ensimmäistä päivää. Silloin, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, Parikkalan kesäteatteri täyttyy viimeistä istuinpaikkaa myöten. Ihmiset ovat tulleet paikalle rentoutuakseen ja pitääkseen hauskaa, onhan luvassa musiikkinäytelmä Salarakas in Karaokeland. Perhoset Hokkasen vatsassa joutuvat siitä, että salarakas karaokemaassa on hänen ensimmäinen teatteriohjauksensa.

– Olen ohjannut aikaisemmin muutamia videoelokuvia. Vaikka liikun vierailla vesillä, olen luottavaisin mielin, Kirjolan koulun ja Parikkalan lukion kuvataiteen lehtorina työskentelevä Hokkanen sanoo.

– Ohjauskokemusta tulee myös opettajan työstä, koska onhan sekin sellaista ”teatterin ohjausta” välillä, hän naurahtaa.

VIIME KESÄNÄ kesäteatterin naapurissa asuva Hokkanen oli houkuteltu kuiskaajaksi. Kokemus oli todella kiva.

– Kun pyydettiin mukaan, niin en oikeastaan epäröinyt ollenkaan. Teatteri ja elokuvat ovat kiinnostaneet aina.

Parikan päreitä, eli kesäteatterin porukkaa, ohjaaja kuvailee innostuneeksi ja innostavaksi.

– Tässä hommassa on oltava täysillä mukana eli mikään lonkalta veto ei onnistu. Ensin annan näyttelijöille vapaat kädet oman hahmon kehittelyssä ja kuuntelen mielelläni näyttelijöiden ehdotuksia. Jos homma ei etene, puutun siihen nopeasti, mutta jo nyt näyttää siltä, että kaikki ovat sisäistäneet roolinsa, Hokkanen sanoo tyytyväisenä.

KUVATAITELIJANA Jaana Hokkanen tekee veistoksia ja metalligrafiikkaa sekä maalauksia öljyväreillä ja erilaisilla sekatekniikoilla. Kansalaisopistossa hän on vetänyt lasten ja nuorten videoelokuvakursseja.

– Opetustyö vie suurimman osan ajastani tällä hetkellä ja kuvien tekeminen on jäänyt vähemmälle. Liikkuva kuva kyllä kiinnostaa ja videoita tulen tekemään jatkossa enemmänkin. Mutta mitä seuraavaksi teen? Jaana Hokkanen miettii. Mutta sen miettimisen aika ei ole nyt. Näytelmän harjoitukset ovat siinä vaiheessa, että lukuharjoituksista on siirrytty vähän ilmeikkäämpään liikehdintään.

– Lumien sulettua siirrymme kesäteatterille ja silloin harjoittelu pääsee käyntiin toden teolla. Välillä on iskenyt pakokauhu, jos tästä ei tulekaan mitään. En halua edes ajatella sitä kauhun sekaista jännitystä, mitä tulen kokemaan ensi-illan alla.

PÄIVI VENTO

Kuvateksti

Jaana Hokkanen kävi katsastamassa kesäteatterin, sulaa oli.

Kirjoittaja:
Päivi Vento