Älkää kysykö kapitalistin moraalin perään

LIISA KUKKOLAAholan kesäteatteri Joutsenossa on kesäteatteria täydellisimmil

LIISA KUKKOLA

Aholan kesäteatteri Joutsenossa on kesäteatteria täydellisimmillään. Jos ikinä pitäisi ulkomaalaiselle selvittää suomalaista kesäteatteri-ilmiötä, olisi Aholan nuorisoseuran kesäteatteri ehdottomasti oikea paikka.

Keltaisena iltavalossa kylpevä nuorisoseuran talo, sen vieressä katsomo ja kaunis metsikkö, hyvät väliaikatarjottavat ja erittäin kilpailukykyiset hinnat (jäätelötuutti 1 euro!), miehet tummissa puvuissaan ja sopivasti juhlava tunnelma antaisivat varmasti oikean kuvan asiasta.

Itse kesäteatterin sisältö on myös ehtaa tavaraa: maalaiskomediaa, jossa roistot ovat roistoja ja hyvät ihmiset saavat jos eivät nyt aivan palkankorotusta, niin palkkion ainakin. Ja kuin tilauksesta aurinko paistaa mukavasti selän takana.

Kun Simo Hämäläisen romaanista Kättenpäällepanijat (1982) tehtiin elokuva, tuli sen nimeksi Kun Hunttalan Matti Suomen osti (1984). Aholan nuorisoseuran kesäteatterissa se on lyhentynyt Hunttalan Matiksi, mutta tarina on sama. Ketku Hunttalan Matti tulee ja uunottaa Hukansalmen kunnan pyörryksiin.

Ei ole reilussa 20 vuodessa tarinalle tapahtunut muuta kuin tullut ajankohtaisemmaksi, koska kapitalistista on tullut aina vaan kapitalistimpi. Ostaa rantatontit halvalla tai oikeastaan saa ne haltuunsa lupaamalla kunnalle yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, ja myy ne sitten kalliilla takaisin.

Ja kunnanisät ovat innoissaan: nyt saadaan semmoinen yrittäjä tähän kuntaan, että lähti köyhyys ja kurjuus. Kunnes karu totuus paljastuu.

Aholalaisten versio kumartaa kovasti Hämäläisen tekstille: asiat tapahtuvat lähes tulkoon vain ja ainoastaan vuorosanoissa. Tekstiä on kuvitettu saunalla ja viinalla, yhdellä naismaisella naisvoimistelijamiehellä, hullulla taiteilijalla ja juopolla, entisellä päätoimittajalla – niillä saa takuuvarmasti naurut irti katsojista.

Esitys vietiin ensi-illassa läpi suorittaen. Roolisuoritukset saatiin finaaliin, mutta lopputulosta vaivasi tasapaksuus.

Kaikki vetivät roolinsa läpi kuin yhdestä putkesta, eikä tason vaihteluja oikein saatu aikaiseksi mihinkään.

Esitysrutiini auttanee asiaa. Myös itse esityksen rytmi kaipaa terävöittämistä, vaikka ajoitukset toimivatkin.

Kirjoittaja:
Liisa Kukkola