Rajalle aukeaa 150 työpaikkaa

Kaakkois-Suomen rajavartiosto rekrytoi puolentoista vuoden aikana 150 uutta rajavartijaa. Tälle vuodelle budjetissa on rahaa 75 henkilön palkkaamiseen. Henkilöstöpulaa on paikattu komennuksilla pohjoisesta.

HANNU OJALA

Kaakkois-Suomen rajavartiosto on aloittamassa uutta rekrytointikierrosta. Syksyn aikana palkataan niin paljon uusia rajavartioita, kuin Raja- ja merivartiokoulu pystyy ottamaan heitä peruskoulutukseen.

Rajavartioston komentajan Pasi Kostamovaaran mukaan palkkarahat ovat valmiina 75 henkilölle, mutta peruskurssin enimmäisvahvuus saattaa pudottaa määrää jonkin verran.

Myös ensi vuoden kevään ja tammikuun 2009 osalta suunnitelmat ovat valmiina. Seuraavalla kierroksella haetaan 15 henkilöä ja sitten taas noin 70 uutta rajavartijaa.

– Kun henkilöstöä eläköityy, on jonkin verran lähtövaihtuvuutta ja liikenne kasvaa, näin suuria lukuja vain tulee joka vuosi.

Suurta henkilöstötarvetta selittää osaltaan myös viime vuoden tiukka rahatilanne, joka jäädytti uusien rajamiesten palkkaamisen tavallista alhaisemmalle tasolle. Syksyn kierroksella korvataan eläköitymistä maastorajoilla ja lisätään henkilökuntaa rajanylityspaikoille, joilla liikenteen jatkuva kasvu on kiristänyt työtahtia.

Heinäkuun liikennemäärä Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla oli historian suurin, ja Vaalimalla passintarkastuksen läpi kulkee päivittäin 10 000 matkustajaa.

Rajavartioston henkilömäärä lisääntyy syksyn jälkeen noin

30:llä. Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta tulleiden komennusmiesten tarve jatkuu kuitenkin koko ensi vuoden ajan. Kaakkois-Suomeen on tänä vuonna komennettu muista vartiostoista kymmenen henkilöä vahvistamaan Kaakkois-Suomea.

Uutta henkilöstöä Kaakkois-Suomeen houkutellaan koko maasta.

– Oma poikastuotanto ei riitä tällaisiin määriin, vaan rekrytointi on valtakunnallista.

Kuvateksti

Jarno Toikkanen seuraa vartioston esikunnan tilannekeskuksessa teknisen valvonnan kuvaa rajalta.

Kuva: HANNU OJALA

Kirjoittaja:
Hannu Ojala