Skinnarilanhovin historiateos valmistui

ANNE KOTIHARJULAPPEENRANTA. Lappeenrannan Skinnarilassa sijaitsevan Silvento

ANNE KOTIHARJU

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan Skinnarilassa sijaitsevan Silventoisen suvun entisen kesäpaikan, Skinnarilanhovin, historia on nyt pistetty virallisesti kansiin. Suomalaisten taiteilijoiden kohtauspaikkana tunnetun Skinnarilanhovin historia limittyy Toivo Kuulaan.

Historiantutkija Mikko Kohvakka kirjoitti ja kokosi kuvitetun teoksen rakennuksen nykyisen omistajan, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, tilauksesta.

Kohvakan mukaan Skinnarilanhovin tekee erityisen mielenkiintoiseksi Pekka Silventoisen tyttären, Alman, avioliitto säveltäjä Toivo Kuulan kanssa. Vaikka Kuula kuoli vuonna 1918, vieraili huvilassa 20- ja 30-luvuilla lukuisia merkittäviä suomalaisia säveltäjiä.

Teos tuo esiin tuon ajan elämää, henkeä ja tunnelmaa. Samalla teos on tyhjentävä selvitys hovin vaiheista.

Hopeaseppä Pekka Silventoisen rakennuttama upea päärakennus paloi vuonna 1901. Uusi päärakennus valmistui 1903. Hovi ehti rapistua ennen 70-luvun lopun entisöintiä. Nykyisin Skinnarilanhovi on yliopiston edustuskäytössä. Rakennusta vuokrataan myös ulkopuolisille.

Teoksesta on otettu 300 kappaleen painos. Kohvakka haastatteli teosta varten muun muassa Alma Kuulan tyttärenpoikaa, professori Pentti Siltasta, joka on tutkinut sukunsa vaiheita. Kohvakka työskentelee Etelä-Karjalan instituutissa.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju