Rauha-Tiuru kiinnostaa kasvavaa matkailuketjua

Koko Suomessa ei ole monta näin kiinnostavaa kohdetta, sanoo Bluewhite Resortsin toimitusjohtaja.

OUTI SALOVAARA

Bluewhite Resorts -matkailuketju on kiinnostunut Rauha-Tiurusta investointikohteena. Voimakkaasti kasvava yhtiö on ostanut lukuisia matkailukohteita viime aikoina itäisestä Suomesta, ja nyt kiikarissa on nyt myös Rauha-Tiuru.

– Yksi kiinnostava sijoituskohde on Joutsenmaa. Koko Suomenkaan tasolla yhtä kiinnostavia kohteita ei ole monta, sanoo Bluewhite Resortsin toimitusjohtaja Veikko Halonen.

Joutsenmaa Oy on Rauha-Tiurun kehittämistä varten perustettu yhtiö. Halonen kertoo seuranneensa Rauha-Tiuru-kaavailuja hyvin tarkkaan alusta pitäen. Tarkempaa kerrottavaa asiasta hänellä ei vielä ole.

– En osaa vielä yksityiskohdista puhua, sanoo Halonen.

Bluewhite Resorts investoi vain kohteisiin, joissa on kasvupotentiaalia.

– Esimerkiksi hotelli Lappee ei tulisi kysymykseen, vaikka se hyvää tulosta tekevä hotelli onkin, Halonen sanoo.

Vastikään venäläisomistukseen siirtynyttä hotelli Saimaanrantaakaan Bluewhite Resorts ei havitellut. Paikka kyllä on tuttu, sillä Veikko Halonen oli sen ensimmäinen johtaja vuosina 1982-1983.

Halonen sanoo, että Bluewhite Resortsin tavoitteena on Järvi-Suomen tuotteistaminen samaan tapaan kuin on tuotteistettu Lappi.

– Uskon, että Järvi-Suomen matkailulla on Suomessa kaikkein suurin kasvupotentiaali.

Ongelmana on hänen mukaansa tällä hetkellä se, että Suomen matkailumarkkinoilla on Sokoksen ja Restelin ohella vain pieniä toimijoita. Tämä vaikeuttaa merkittävästi alan kehittämistä ja markkinointia.

Vuonna 2005 perustettu Bluewhite Resorts pyrkii voimakkaasti matkailun suurten tekijöiden joukkoon rajulla investointitahdilla. Esimerkiksi kuluneena kesänä se osti Kuopiosta Ritolahden matkailukeskuksen, ja Puumalan Sahanlahti tuli yhtiön omistukseen viime vuonna.

Yhtiö omistaa itäisessä Suomessa nyt kaikkiaan seitsemän matkailukohdetta, joiden joukossa ovat muun muassa Korpiselkä-hotelli Tuupovaaran korkeudella, majoitus- ja ravintolaliiketoimintaa Tahkolla Nilsiässä ja Lohimaa Tervossa. Sillä on matkailuliiketoimintaa myös Venäjän Karjalassa rajan pinnassa.

Bluewhite Resortsin perusti it-miljonääri Pekka Sivonen, jonka liiketoiminta käynnistyi 1997 tietotekniikkayhtiö Digia Oy:n perustamisesta. Sivonen rikastui Digian fuusioiduttua Sysopeniin. Nykyisin hän on Sysopen Digian omistaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Bluewhite Resorts vahvistaa myös taloudellista iskukykyään kasvua varten. Äskettäin Bluewhite Resortsin omistajaksi tuli mikkeliläisestä perheyhtiö A. Toivakka Oy:stä Mikkelin äveriäin mies Jukka Toivakka, joka on nyt myös Bluewhite Resortsin hallituksessa.

Kuvateksti

Bluewhite Resorts -ketju on kiinnostunut investoimaan Rauha-Tiuruun.

Kuva: ES-ARKISTO/MIKA STRANDÉN

Kirjoittaja:
Outi Salovaara