Takomäki hiljenee syyskuun ajaksi

280 kilon räjäytys päätti koetoiminnan tältä erää. Ilmaa puhdistava yleisötilaisuus pidetään syys-lokakuun vaihteessa.

ANNE KOKKONEN

SAVITAIPALE. Räjäytykset Savitaipaleen Takomäessä päättyivät perjantaina isoon jytkyyn. 280 kilon paukku oli koetoimintakauden toistaiseksi suurin ja se osoitti, mistä varsinaisessa tuotantotoiminnassa voisi olla kysymys.

Ympäristönsuojelusihteeri Jarmo Karhulan desibelimittari Niontien ja Takomäentien risteyksessä näytti enimmillään 76,6 desibelin lukemia. Paineaalto tuntui, mutta tuuli kuljetti äänen Kylliälän sijasta Mankinmyllyn suuntaan.

Kylän korkeimmalla kohdalla kahden kilometrin päässä louhoksesta tärykalvot paukkuivat. Kyläläisten oma mittauspiste osoitti usean paikallaolijan mukaan 124,1 desibelin melua.

Heti räjäytyksen jälkeen puhelimet alkoivat piristä. Lemiläiset kyselivät tilanteesta ja kertoivat jysähdyksen ravistelleen talojen seiniä Ruomilla asti.

TAKOMÄEN ympäristössä voidaan tämän jälkeen keskittyä perunannostoon, sillä koeräjäytyksiin tulee vähintään kolmen viikon tauko. Melu-, paine- ja tärinämittauksia suorittanut Finnrock Oy purkaa sekä analysoi kerätyn materiaalin ja Energometall Oy tekee aineiston pohjalta omat johtopäätöksensä.

Ylipanostaja Kari Kinnusen mukaan koesarjan päättäneessä perjantaisessa räjäytyksessä kokeiltiin yhdeksän neliömetrin suuruisen teräslevyn käyttäytymistä.

Koe oli yrityksen kannalta merkittävä, sillä pienimmät tuotantoon tulevista levyistä ovat vain noin neliömetrin verran isompia.

Ilmaa puhdistava Takomäki-aiheinen yleisötilaisuus järjestetään näillä näkymin syys-lokakuun vaihteessa. Siinä esitellään koeräjäytystuloksia ja vastataan viime viikkoina esiin nousseisiin kysymyksiin, kuten räjäytysaineiden ympäristövaikutuksiin. Mahdollisesti silloin tiedetään sekin, jatkuvatko koeräjäytykset tai ryhtyykö yritys hakemaan ympäristölupaa toiminnalleen.

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen