SARI PULLINEN
Annamari Marttiselta on juuri ilmestynyt kolmas romaani. Veljeni vartija on kertomus sisaruksista Tarusta ja Sakesta ja Saken huumeriippuvuudesta sekä siitä, kuinka se vaikuttaa koko perheeseen. Fiktiivinen tarina pohjautuu omiin kokemuksiin.
– Ihmettelen, jos joku voi kirjoittaa kirjan täysin erillään omista kokemuksistaan. Itseään ei voi sulkea umpioon, eikä toisaalta mitään asiaa voi kuvata aidosti, ellei ole kokenut jotakin samantapaista. Kaikki kirjat liittyvät pakostikin omaan elämään, lappeenrantalaiskirjailija tuntee.
Siinä mielessä hän ajattelee työskentelevänsä samalla tavalla kuin näyttelijä, sukeltavansa kohtaukseen itse, katsomaan kuvina sen, mitä tapahtuu.
– Haluan vilpittömästi välittää aitoja tunteita. Pinnasta raapaisu ei silloin auta.
Palautteesta päätellen hän on myös onnistunut. Erityisesti toisen romaaninsa Mistä kevät alkaa dementia-aihe sykähdytti lukijoita.
– Koin, että olin saanut aikaan jotakin ja auttanut ihmisiä.
Aiemmista romaaneistaan Marttinen on irrottautunut helposti. Veljeni vartija pitelee häntä yhä otteessaan. Vaikka uusi teos on jo tekeillä, keskittyminen on ollut vaikeaa. Uutuuttaan kirjoittaessaan hän meni takaisin 1970-luvun teinivuosiinsa ja pelkoon ja ahdistukseen, joita veljen huumeriippuvuus aiheutti.
– Käänsin kaiken sen nyt nurin. Siellä ei ole enää mitään, mitä en olisi käsitellyt, Marttinen sanoo.
Veljen tarinasta piti oikeastaan tulla hänen esikoisromaaninsa. Ensimmäisen version siitä hän kirjoitti jo 13 vuotta sitten. Kansien väliin päätyi aivan uusi teksti.
Niitä vertaillessaan Marttinen näkee selvästi oman kehityskaarensa. Hän on uskaltautunut jo kirjoittamaan parempaa dialogia ja on valmiimpi julkisuuteenkin. Toista kirjaa hän kirjoitti vapautuneesti, kolmatta tehdessään hän osasi jo välttää maneereitaan. Hän on uskaltautunut hakemaan valtakunnallisia kirjailija-apurahojakin.
Kun teksti vasta alkaa syntyä, Marttinen tarvitsee ehdotonta hiljaisuutta. Aamupäivät yhdeksästä alkaen nelilapsisen perheen äiti istuu kirjoittamassa makuuhuoneessa olevan työpöytänsä ääressä.
– Puoliltapäivin haen viisivuotiaan kuopuksen päiväkodista, ja sen jälkeen laitan ruokaa eri aikaan koulusta palaaville lapsille.
Perheen kanssa hän ei juuri puhu kirjoittamisistaan.
– Olen varmaan joskus ihan muissa maailmoissa. Mutta niin olen toisinaan muidenkin seurassa. Saatan vaikka uppoutua tarkkailemaan vieruspöydän ihmisiä, Marttinen nauraa.
Apuraha antaa tilaa kirjoittamiselle, muttei riitä toimeentuloon. Marttinen tekee myös yläasteen kielten- ja äidinkielenopettajan sijaisuuksia, lyhyitäkin pätkiä, ja nauttii siitä, ettei hänen tarvitse seurustella ainoastaan romaanihenkilöidensä kanssa.
Annamari Marttinen iloitsee siitä, että hän on jo päässyt alkuun neljännen kirjansa kanssa, ja viidennenkin aihe on jo tiedossa.
Hän ei ole niitä kirjailijoita, jotka kantavat muistikirjaa mukanaan äkillisten inspiraatioiden varalta.
– Luotan vain siihen hetkeen, kun käyn koneen ääreen.
Annamari Marttinen
Syntynyt 1960 Lappeenrannassa Saksan ja englannin kääntäjä ja tulkki, HuK Vapaa kirjailija Teokset: Veljeni vartija, Tammi 2007; Mistä kevät alkaa, Tammi 2005; Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä, Otava 2002. Harrastaa astangajoogaa, elokuvia ja kirjoja.
Kuvateksti
Annamari Marttinen piti ensimmäiset kirjajuhlansa vajaa viikko sitten, kun hänen kolmas romaaninsa Veljeni vartija ilmestyi.
Kuva: MARLEENA LIIKKANEN