ANNE KOTIHARJU
Taas naiset ovat juoksuttaneet Heikki Hietamiestä, 74. Vaimo-Maijan kukkasipuli-istutusinnon takia Hietamies on joutunut tekemään raskasta työtä. Tämä samainen Maija huikkailee huomioita ja tarkennuksia Hietamiehelle haastattelun aikana. Totuuden nimissä mainittakoon, että Hietamies lietsoo huikkailua aika ajoin parahtamalla vedoten, että ”Maija, miten se nyt oli…”
– Väistelystäni huolimatta minut aina löydetään. Vie tuo pussi ja tee tämä. Ei tähän ikään mennessä ole oppinut vielä väistelemään naisia, Hietamies sanoo.
NAISEEN, oikein seurapiirijulkkikseen, Hietamies törmäsi tuoreessa kirjassaankin Eihän se niin ollut. Ja minkälaiseen naiseen!
Tätä naista Hietamies oppi tuntemaan paremmin professori Robert de Haren teoksesta Ilman omaatuntoa. De Hare kuvaa psykiatrien avuksi, miten tunnistaa päähenkilö Maj-Lis Savanderin kaltaisia narsisteja, hurmaavia patologisia valehtelijoita, jotka eivät välitä muiden tarpeista, eivät kadu mitään ja joiden kanssa on hirveän vaikea elää.
– Kuulin eräästä naisesta, josta ei oikein tiennyt, että milloin se valehtelee ja milloin puhuu totta. Ne on semmoisia ihmisiä, jotka parantelevat menneisyyttään, koulutustaan, keksivät kaikenlaista. Kyllähän naisparat ovat törmänneet näihin vastaavanlaisiin niin sanottuihin diplomi-insinööreihin, mieshuijareihin.
– Voi tämmöisestä kirjoittaa kepeästi ja huumorillakin. Julkkisnaisesta kirjassa kertoo toimittaja, kirjailija Jaakko Savinen, joka muistuttaa aika paljon erästä Hietamiestä.
Savinen oli saanut kustantajaltaan – olisikohan Otava – toimeksiannon kirjoittaa kauneussalongin omistajasta elämäkerta.
– Ja Savinen joutuu siihen pyöritykseen. Mitä ajatella, kun Savander esimerkiksi ilmoittaa olevansa orpo, mutta tiukan paikan tullen häneltä löytyy kaksikin äitiä.
TOIMITTAJANA sekä humppa- ja viihdemiehenä tunnetulta Hietamieheltä on ilmestynyt kirja toisensa perään, ensimmäinen 48-vuotiaana. 21. kirja on jotain aivan muuta kuin aiemmat sotapojat, sotatuomarit, äideistä parhaimmat ja muut.
– Aihe vain rupesi kovasti viehättämään. Voihan Hietamiehen kirja olla myös tämäntyyppinen. Minua olisi pitänyt varoittaa. Huomasin heti, että se on vaarallinen nainen. Isä kyllä aikoinaan minua jo evästi, että vain mopon sytytysjärjestelmää on vaikeampi ymmärtää kuin naista.
Jotenkin tuntuu, että päähenkilönaisella on esikuva todellisuudessa.
– Olin liian avomielinen siinä Sotatuomari-kirjassa, nimineen päivineen paukutin, ja siitähän sai sitten niin korvilleen. Tässä ihmiset voivat yrittää arvailla, että kuka se on. Minä tarjoan kahvit, jos joku arvaa. Pelkkiä tuntemisia en hyväksy, koska niitä tulee niin monta.
LAPPEENRANNASSA kasvaneen Hietamiehen 14 aiemmassa kirjassa on mukana myös Lappeenranta, nyt 15:ssä.
– Pakko oli jotain laittaa. Kirjan Savinen oli toimittajana joutunut kirjoittamaan enkelistä, jonka lappeenrantalaiset hylkäsivät. Lappeenranta on ainut kaupunki Suomessa, joka on karkottanut enkelin. Sehän lähetettiin pois ja Lauritsala pelasti sen. Lauritsalan kirkon vieressä se on edelleen, tämä Kauko Räsäsen reikäenkeli.
Otava/Irmeli Jung
Kuvateksti
Näin käy, jos ei osaa varoa, huokaa Heikki Hietamies kirjallisesta naisseikkailustaan.
Heikki Hietamiehen romaaneja
Nikolai Tasihinin yleinen sauna 1984
Sotapoika 1986
(myös televisioelokuvana)
Äideistä parhain 1992
(myös elokuvana)
Sydän toivoa täynnä 1997
Naisten talvi 2002
Sotatuomari 2004
Soitellen sotaan 2005
Eihän se niin ollut 2007