ANNE KOTIHARJU
Jos nyt ei taivas putoakaan tai sada tulikiveä, niin maailmanloppu Esa Vileniuksen mukaan tulee, aikanaan. Sillä ei kuitenkaan pidä elämöidä ja käyttää uhkaa vallan tai bisneksenteon välineenä.
Lappeenrantalaisen toimittajan uunituore kirja Kaiken maailman loput perkaa maailmanloppuilmiön auringon sammumisesta ötököiden hyökkäykseen, ihmiskunnan aamuhämäristä nykytieteen käsityksiin. Maailmanloppuun liittyvän kielipelinkin puntaroinut Vilenius totesi ajan kiusallisesti loppuneen kesken.
– Jäi selvittämättä, että mitä ihmettä se ”pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä” oikein tarkoittaa, nauraa Vilenius, joka ei tyystin kiellä satunnaista taipumustaan synkistelyyn.
Kuitenkin kirjailijalla on oikeus pitää maailmanlopun kanssa myös hauskaa ”lempeän kepeästi”.
TOIMITTAJANAKIN Vilenius, vaikka oli filosofointiin taipuvainen, halusi lähestyä monimutkaisia asioita käytännönläheisesti. Tyylilleen uskollisena kollegojen dosentiksi kutsuma Vilenius laati maailmanloppujen rankinglistan siitä, millainen loppu olisi todennäköisin.
– Maailmanloppua on kyllä julistettu, mutta siitä ei ilmiönä ole yhtään yleiskirjaa. Maailmanlopulta puuttui tuoteseloste. Miten ihmiskunnan, maapallon tai maailmankaikkeuden tuho voisi toteutua? Miten maailmanloppuun liittyvät ilmiöt vaikuttavat ajatteluun ja toimintaan? Maailmanlopun saarnaajaksi en kuitenkaan rupea. Tämän pitäisi olla vastamyrkkyä kaikelle tuhon ja tuomion julistamiselle.
– Ennen maailmanloppu toimi vallan ja uskonnon välineenä. Nyt media elää tuhon uhkalla pelottelulla. Tuho ja katastrofi on valjastettu viihteen käyttöön. Liikkeellä on paljon sirpaletietoa, mukatietoa ja silkkoja virheitä. Nykytietokin on rajallista, mutta sietää kysyä, oliko se muinaistieto loppujen lopuksi sen huonompaa.
AIKAA KIRJOITTAMISELLE tuli, kun Vilenius jäi vuorotteluvapaalle. Vilenius sai idealleen Tammen tietokirjallisuuspuolen kustannusjohtajan Petteri Paasilinnan siunauksen.
– Viisikymppisinä miehet ryhtyvät jollakin tapaa omituisiksi, ja minulla se ilmeni näin.
Maailmanloppua paloitellessaan Vilenius päätyi siihen, että vaarallisinta on ihmisten tuleminen voimattomiksi uhkien edessä.
– Eletään antaa mennä -tyylillä, eletään kuin viimeistä päivää ja kulutetaan mahdollisimman paljon. On sellainen maailmanlopun meininki. Toki pitää ymmärtää elää tätä hetkeä, mutta niin, ettei elämästä oteta kaikkea irti kuin puristaisi sitruunasta mehut. Pitää kuluttaa mahdollisimman vähän. On hyvä elää rauhallisesti tässä hetkessä ja ymmärtää oman ponnistelun suhteellisuus.
Sitäkin Vilenius huomasi miettivänsä, kuinka maapallo on yksi ihmiskoelaboratorio ja että miksi tämmöistäkin koetta tarvitaan.
– Avaruuden mittasuhteissa maan tuhoutuminen ei olisi yhtään mitään.
MAAILMANLOPUT voi jakaa humauksiin ja hiipumisiin. Humaus on esimerkiksi asteroidin törmääminen maapalloon.
Hiipuminen liittyy taas ihmisen omaan toimintaan. Vilenius pitää pahimpina uhkina hiilidioksidipäästöjä ja ilmastonmuutosta sekä väestöräjähdystä. Nämä ilmiöt liittyvät toisiinsa.
Maailmanlopun varjolla on tehty joukkoitsemurhia ei niin kovin kauan sitten. Jehovan todistajat uumoilivat maailmanloppua vuonna 1975. Isaac Newtontin mukaan maailmanloppu tulee vuonna 2060. Mayojen kalenteri päättyy vuoteen 2012, ja vuonna 2036 on laskettu tapahtuvaksi asteroiditörmäys.
– Tieteellisen näkemyksen mukaan aurinko tuhoutuu viiden miljardin vuoden sisällä. Ihmislajille on taas annettu aikaa viidestä kymmeneen miljoonaa vuotta. Elämä on yllättävän sitkeä, mutta ihminen on aika heikko evoluution kokeilu. Nykyinen kuluttava elintapa vain huonontaa mahdollisuuksia.
Maailmanloppua ei kannata pelätä.
– Siinä loppuvaiheessa joku sanoo, että mennään kaikki kahville ja selvitetään tämä sotku.
Esa Vilenius Helsingin kirjamessuilla tänään kello 15.
ARTTU MUUKKONEN
Kuvateksti
Tuhon partaalla vai ei? Esa Vilenius uppoutui maailmanloppuun karetta suupielessä.