SARI PULLINEN
Baddingillä oli fan-club. Ellei Aki Honkatukialla vielä ole, perustettakoon sellainen heti.
Honkatukia tekee loistavan roolityön Teatteri Imatran musiikkinäytelmässä Tähdet, tähdet. Niin herkästi hän tulkitsee pääroolin ja niin voimakkaasti hän on läsnä, että katsoja tuntee sen ihollaan. Mies itse sanoo, ettei hän mikään laulaja ole, mutta siitä rohkenisin olla eri mieltä. Kun hän taipuu kaarelle fiilatessaan ja höylätessään, ei tähteydestä puutu mitään.
Honkatukia kasvattaa Rauli Badding Somerjoen pienestä isän pojasta iskelmätähdeksi. Sen kasvun aikana tulee perusteltua se, miksi tähteys oli lopulta niin raskasta kantaa. Miksi Badding sulkeutui kämpilleen niin, että hänet piti hakea kotoa keikoille. Ujosta pojasta kasvoi mies, joka olisi mieluiten lueskellut kaikessa rauhassa sarjakuvia tai painunut suolle, joka oli hänen mielenmaisemansa.
Tämän poissaolevuuden kokee Sari Anrian esittämä tyttöystävä Pirkettakin, joka pitää Baddingia sielukkaimpana ihmisenä ikinä. Tyttöystävän isä luonnehtii iskelmätähteä hieman karheammin: ”Pattinki on jotenki sijoiltaan.”
Mikrofonissa on jotain sellaista, joka saa Raulin syttymään. Kaveritkin hämmästelevät, että hänhän kuulostaa ihan Elvikseltä. Ja katsoja hämmästyy: Akihan kuulostaa ihan Baddingilta. Näytelmä ei tätä yhdenäänisyyttä kaipaa, mutta plussaa se silti on.
Tähdet, tähdet kulkee koko parituntisen kuin teiden Rubinstein. Se on kuin hyvä iskelmä. On lämpöä, huumoria, koettelemuksia ja rakkautta. Yhdellä lipulla saa sekä hyvin tehtyä draamaa että iskelmäkonsertin livebändeineen.
Toinen näytelmän loistava onnistuja on Imatralla vieraileva näyttelijä Tero Autero kaikissa kolmessa roolissaan. Erityisesti Pirketan veljenä Markona, joka on aivan puulla päähän lyöty siitä, että hänen siskonsa styylaa Baddingin kanssa.
Yhtään heikkoa roolisuoritusta ei ole. Ulla-Maija Järnstedtin esittämät äidit ovat vereviä suomalaisnaisia, Henna Laitinen on ihana pikkusisko Mailiksena, Marko Kurikka Raulin lämmin isoveli.
Perhe oli Baddingin oikea paratiisi. Ja Somero.
Lavan valaistus jättää etenkin väliajan jälkeen toivomisen varaa. Hämäryys korostaa Baddingin elämän synkempää ajanjaksoa, mutta kadottaa henkilöitä harmittavasti kulisseihin.
Komiikka syntyy hulvattomista kohtauksista, kuten huimasta menosta Ämyrin lavalla sekä näyttämöoivalluksista kuten vessapaperirullasta, joka käy mikrofonista.
Bussi Somerolle -kappaleessa lauletaan taivaan lokista. Siinä on jotakin yhtä haikeaa kuin Juha Vainion Albatrossissa. Aina meillä taitaa olla jonnekin ikävä.
Väliajan jälkeen tarina hieman liikaa harppoo kohti loppuaan. Maalaispoika ei kestä iskelmätähden elämää, jossa häntä viedään kuin pakettia ympäri Suomea. Herkkä ihminen poltetaan loppuun. Kari Kinnarin esittämä tuottaja sanoo sen toisin: taotaan, kun rauta on kuumaa.
Tätä pyöritystä vasten on ymmärrettävää, että Badding uupuu, mutta tarinankuljetuksen kannalta loppu tulee jotenkin kiireellä.
Hieno ratkaisu ohjaajalta on se, ettei näytelmä pääty hyvästeihin vaan muistuttaa, että musiikki jäi elämään, vaikka tähti lähti.
Tähdet, tähdet
Käsikirjoitus Marianne Tikkanen
Ohjaus Saku Heinonen
Rooleissa Aki Honkatukia, Ulla-Maija Järnstedt, Esko Keinänen, Marko Kurikka, Donita Lampinen, Sari Anria, Timo Lehto, Tero Autero, Kari Kinnari, Pekka Ranta, Henna Laitinen.
Bändi: Virve Jääskeläinen, Hannu Blomqvist, Pekka Ranta, Pekka Seppänen.
Ensi-ilta Teatteri Imatrassa perjantaina 19.10. klo 19.
SAKU HEINONEN
Kuvateksti
Ruotsinopetuksessa on muoto-oppi kohdallaan. Frökeninä Sari Anria ja innokkaina oppilaina ehtojaan suorittamassa Rafe eli Timo Lehto ja Badding eli Aki Honkatukia.