Kunnan investoinnit jakavat mielipiteitä Suomenniemellä

Suomenniemi vahvistaa huomattavasti vanhuspalveluitaan. Talousarvio jää 40 000 euroa alijäämäiseksi.

ANNE KOKKONEN

SUOMENNIEMI. Kriitikkojen mielestä Suomenniemi hautaa perintönsä maahan. Viime vuosien isot vesihuoltohankkeet vielä ymmärretään, mutta Kauriansalmen satamahanke on ollut monille liikaa.

– Tuleva laiturihanke on suurin virheratkaisu, jonka kunta on tehnyt. Sellaiselle ei ollut mitään tarvetta, sillä sekä Veka-Shopilla että Puolmatkassa on laiturit ennestään ja niitä saa omistajien mukaan vapaasti käyttää. Isoja veneitäkään ei ole Saimaalta tulossa, kun väylä Kuolimolle ei ole auki, kampaamoyrittäjä Saara Ripatti paheksuu.

Ripatti ei ole lainkaan tyytyväinen Suomenniemen päättäjien viimeaikaiseen toimintaan. Tämänvuotista alijäämäistä talousarvioesitystä hän pitää huonona asiana, sillä menoja on pystyttävä karsimaan tarvittaessa riittävän kovalla kädellä.

– En ole vanhusvastainen, mutta lisääntyvät ostopalvelut huolestuttavat. Kunta voisi pikemminkin pistää Metsätähdessä asuntoja kahtia ja lisätä siellä henkilökuntaa, Ripatti esittää.

Jos entinen pitkäaikainen keskustan kunnanvaltuutettu saisi neuvoa nykypäättäjiä, niin maltilla pitäisi mennä eteenpäin. Olemassa olevaa omaisuutta ei saa hävittää eikä hyvää itsenäistä kuntaa ehdoin tahdoin ajaa naapureiden syliin.

KAURIANSALMEN 100 000 euron hintainen satamahanke sisältyi jo kuluvan vuoden talousarvioon, mutta sen rakentaminen keskittyy alkuvuoteen 2008. Suomenniemen kunnan ja Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen yhteishankkeen on määrä valmistua ensi juhannukseksi.

Muuten investointipuolella vedetään henkeä monen kiihkeän rakennusvuoden jälkeen. Katseet on käännetty palveluihin ja etenkin vanhusten tarpeisiin.

– Vanhusten palveluihin resursseja tulee selkeästi lisää. Hoivapalvelupaikkojen ostaminen Helmikodista on merkittävä panostus, kunnanjohtaja Kristiina Järvenpää tähdentää.

Muiden väestöryhmien palvelut ovat pysymässä suurin piirtein ennallaan. Järvenpään mukaan mitään merkittävää ei ole karsittu pois budjetin valmistelun yhteydessä.

PALVELUJEN hinta paljastuu tuloslaskelmasta. Vaikka Suomenniemi nosti tuloveroprosenttiaan puolella prosenttiyksiköllä, vuoden 2008 talousarvio jää 40 200 euroa alijäämäiseksi.

– Talousarvioesityksen kokoaminen oli vaikeampi tehtävä kuin oletin, lautakuntien esitykset näyttivät ensi alkuun hurjilta. Pyrimme nollatulokseen, mutta sitä ei ihan saavutettu.

Niukkoja vuosia on jo ollut niin monta, ettei säästöjä saada aikaan ilman suuria rakenteellisia muutoksia, Järvenpää toteaa.

Erikoissairaanhoitoon Suomenniemi budjetoi 683 500 euroa. Keskussairaalamenot tahtovat vuodesta toiseen karata käsistä, mutta Järvenpää pitää varattua summaa tällä hetkellä melko realistisena.

Suomenniemi on realisoinut omaisuuttaan jo usean vuoden ajan, ja sama tahti jatkuu myös vuonna 2008. Kunta aikoo myydä kaksi omistamaansa rivitaloasuntoa Kauriansalmen Rantalasta sekä kirkonkylän Virkamieskujalta. Lisäksi metsää varaudutaan myymään 650 000 euron arvosta.

– Kyllä siellä myytävää metsää riittää tuleviksikin vuosiksi, Järvenpää rauhoittaa kuntalaisia.

KUVATEKSTI

ANNE KOKKONEN

Saara Ripatti haluaisi Suomenniemen kunnan keskittyvän tarmokkaammin talouden tervehdyttämiseen. Taustalla näkyvää Kauriansalmen satamaa hän pitää hukkainvestointina.

Talousarvioesityksen kokoaminen oli vaikeampi tehtävä kuin oletin, lautakuntien esitykset näyttivät ensi alkuun hurjilta.

Kristiina Järvenpää

SUOMENNIEMEN INVESTOINNIT VUONNA 2008

Simontalon kunnallistekniikan rakentaminen 52 000 euroa.

Kirkonkylän viemäriverkoston tiivistys 20 000 euroa.

Patterinmäen kunnallistekniikan suunnittelu 5 000 euroa.

Valkamalahdentien kunnallistekniikan suunnittelu 2 000 euroa.

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen