Rakuunamäen kaivauksissa löytyi 22 hautaa

Pallon kiertoliittymän suunnittelualueelle saattaa kätkeytyä jopa 200-300 hautaa.

SANNI HAIKARAINEN

LAPPEENRANTA. Pallon ortodoksisen hautausmaan vierestä Lappeenrannan Rakuunamäeltä löytyi kesän arkeologisissa kaivauksissa 22 hautaa. Tutkimusten perusteella Taipalsaarentien kiertoliittymän suunnittelualueella saattaa olla kaikkiaan 200-300 hautaa.

Vähintään 15 haudassa oli kokonsa ja maasta pilkottavien luiden perusteella aikuinen tai aikuisia ja yhdessä alle 7-vuotias lapsi.

– Lasten hautojen vähyys voi selittyä sillä, että suurin osa seurakunnan jäsenistä on ollut sotilaita, sanoo kaivauksia johtanut arkeologi Kati Salo Museovirastosta.

Yhdestä haudasta löytyi viisi eri vainajaa, joista ainakin kaksi on kenttäanalyysin perusteella nuoria miehiä.

Kuuden vainajan iästä ei saatu selvyyttä, sillä ainoastaan arkkujen reunat kaivettiin esiin.

Salon mukaan vainajista ei löydetty väkivallan merkkejä. Kaikki oli haudattu kristillisen tavan mukaan, pää länteen ja jalat itään päin, lukuunottamatta yhtä koillis-lounais-suunnassa haudattua.

– Poikkeus johtunee siitä, että hauta on rinteessä.

Salo arvioi, että vainajat ovat 1700-luvulta.

– Yhden arkun puujäänteistä on teetetty ajoitus Joensuun yliopistossa, mutta sen tulokset eivät ole vielä tulleet. Puuarkut ovat olleet käytössä keskiajan jälkeen. Keskiajalla oli tapana haudata käärinliinoihin, hän perustelee.

Myös kaivauksissa löytynyt nahkakengän kärki viittaisi 1700-lukuun.

Suurimmasta osasta hautoja löytyi jäänteitä arkuista. Kaksi arkutonta vainajaa oli haudattu poikkeuksellisen matalaan, ehkä maan ollessa roudassa.

– Arkun puuttuminen saattaa kertoa pikemminkin poikkeuksellisista hautausolosuhteista kuin esimerkiksi varallisuudesta, kuten yleensä oletetaan.

Museovirasto toteutti arkeologiset kaivaukset Rakuunamäellä viime elokuussa. Kaivaukset rahoitti Lappeenrannan kaupunki. Ne kestivät kaksi viikkoa ja maksoivat 17 000 euroa.

Hautoja ei nostettu, vaan ainoastaan arkun puujäänteistä otettiin näytteet. Myös nahkakengän kärki jätettiin löytöpaikalleen hautaan.

Kirjoittaja:
Sanni Haikarainen