SANNI HAIKARAINEN
LAPPEENRANTA. Toimittaja Marja Manninen pokkasi Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon viime keskiviikkona.
Reilu vuorokausi palkinnon vastaanottamisen jälkeen hän on vielä pyörällä päästään. Kukkia tulee ovista ja ikkunoista. Sähköposti tulvii onnitteluja ja haastattelupyyntöjä.
– Palautetta on tullut valtavasti ympäri maata, ihan tuntemattomiltakin. Kovasti on kiitelty, että palkinto tuli alueelle ja perustyölle.
Yleisradion Kaakkois-Suomen tv-uutisissa työskentelevä Manninen muistuttaa samaan hengenvetoon, ettei tee työtä yksin. Hän ylistää läheisimmän työtoverinsa kuvaaja Timo Peltolan kykyä koota monipuolista kuvamateriaalia. Ilman sitä juttuihin ei syntyisi kehuttua kuvakerrontaa.
Palkintoraati kuvailee Mannista ahkeraksi, luovaksi, uudistuvaksi ja kansainväliseksi rajaseudun reportteriksi. Häntä kiitetään erityisesti Pietarin ja Karjalan kannaksen asioiden uutisoinnista.
Yksikään juttu itänaapurista ei synny helpolla edes konkarille. Toimittajan työ Venäjällä vaatii jatkuvaa byrokratiahuoltoa, viisumeita ja työlupia. Tietojen saaminen uutisiin esimerkiksi virastoista on vaikeaa.
– Ja vaikka tietoa saisikin, sitä ei voi vertailla mihinkään.
Venäjän kirjeenvaihtajien paikat eivät ole hingutuimpia komennuksia suomalaisten toimittajien keskuudessa.
Manninen uskoo kuitenkin, että juuri Venäjä on pitänyt hänet Lappeenrannassa. Ilman sen vaikutusta Kaakkois-Suomi olisi hänelle liian pieni työskentelyalue.
Sitä paitsi hän nauttii suunnattomasti haasteista, eikä suostu luovuttamaan.
– Vaikeuksista selviytymisestä saa niin suurta iloa! Olen oppinut myös vaatimaan ja rähjäämään. Kerran piti mennä ministeritapaamiseen hotellin keittiön kautta, kun turvamies ei päästänyt ovesta. Minussa on tullut esiin joku eläin siellä työskennellessä, hän kuvailee.
Toisaalta pitää pystyä säilyttämään malttinsa, ja aina on oltava suunnitelma bee, Manninen tähdentää. Jokin aika sitten Kronstadtissa rekka rusensi Mannisen ja Peltolan kuvausauton.
– Meillä oli juuri tärkeä tilanne kesken, kun saimme tiedon asiasta. Totesimme Timpan kanssa vain, että onpa kauheaa, mutta tehdään nyt tämä juttu ensin valmiiksi.
Mannista harmittaa, että uutiset Venäjältä ovat useimmiten kielteisiä. Asioita tarkastellaan suomalaisin silmin, pintaa raapaisten ja kurjuutta painottaen.
– Se ruokkii ennakkoluuloja. Se on vahinko, koska siitä maasta löytyisi niin paljon muutakin. Talouskasvu, vaurauden leviäminen, terveydenhuollon parantuminen, hänluettelee.
Manninen tunnustaa kokevansa jatkuvasti riittämättömyyttä juttumahdollisuuksien edessä.
– Ikinä ei ole riittävästi aikaa perehtyä asioihin. Ja Luoteis-Venäjä on aina vain tärkeämpi alue Suomelle, hän tuskailee.
Manninen haluaa kuitenkin tehdä työnsä aina mahdollisimman hyvin. Ehkä juuri sen ansiosta hän on välttänyt kyynistymisen ja leipääntymisen.
Vapaa-aikanaan Manninen ahmii dekkareita. Hän on myös mainio laulaja ja toiminut pitkään Lappeenrannan musiikkiopiston vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana.
Tänä viikonloppuna Manninen esiintyy musiikkiopiston puhallinorkesterin solistina Suomen 90-vuotisjuhlakonsertissa.
– Se on minulle kauhun paikka! hän kiljahtaa.
Musiikkiopiston lehtori Timo Lehtomäki sattui kuulemaan Mannista, kun tämä nauhoitti opistolla miehelleen Paavolle laulua syntymäpäivälahjaksi. Lehtomäki ihastui Mannisen matalaan ääneen ja vaati häntä esittämään konsertissa taistolaislaulun Kenen joukoissa seisot.
– En ole koskaan esiintynyt ison orkesterin solistina. Joudun menemään lavalle kylmiltään, kun tämä palkintohässäkkä vie kaiken harjoitusajan. Olen ihan kamala jännittämään ja pelkään, että häpäisen itseni täydellisesti. Sehän on kuin suora lähetys. Uusiksi ei voi ottaa.
MARJA MANNINEN
Syntynyt 21.12.1953 Sippolassa.
Valtiotieteen maisteri.
Ylen tv-uutisten Kaakkois-Suomen aluetoimittaja vuodesta 1990.
Aloitti toimittajan työn 1973. Työskennellyt muun muassa Ruotsin radiossa, Kymenlaakson alueradiossa, Kymen Sanomissa ja Kymen Keskilaaksossa.
Asuu Lappeenrannan Huhtiniemessä miehensä Paavon, poikansa Martin, 18, ja Riki-koiran kanssa.