Imatran uuden jäähallin paikasta ottelee kaksi kiistelevää joukkuetta

Mansikkalan puolustajat ja Ukonniemen vastakarvahyökkääjät ovat erimielisiä siitä, minne ja millaisin perustein jäähalli pitää rakentaa.

MATTI VEIJALAINEN

Imatran kaupungin seuraava suuri investointi on uuden jäähallin rakentaminen. Halli on kiistatta todettu tarpeelliseksi, mutta paikasta riidellään.

Peliin on muodostunut kaksi kiistelevää joukkuetta.

Toinen niistä pystyttää jäähallia Mansikkalaan, minne sen paikan on kertaalleen ensimmäinen suunnitteluryhmä päättänyt.

Toisella kenttäpuoliskolla vastakarvaan ovat nousseet keskustelijat, joiden mielestä hallin oikea paikka on Ukonniemessä kylpylän alueen matkailukeskuksen kehitystä tukemassa.

HALLIN käyttäjiä hankkeen alustavassa suunnittelussa edustanut kiekkoseura Ketterän puheenjohtaja Tuomo Männistö sanoo olevansa tiukasti Mansikkalan kannalla.

– En voi alkuunkaan ymmärtää, miksi halli olisi vietävä Ukonniemeen, Männistö kummeksuu.

Männistön mielestä Mansikkala on sijainniltaan ehdottomasti paras hallin paikka. Se on lähellä Imatran suurinta koulukeskittymää sekä Männistön mielestä nuorille parhaiden yhteyksien päässä myös vapaa-aikana.

Kaupungin teknisen lautakunnan puheenjohtaja Harri Vesala (sd.) on Ukonniemen kannalla. Siellä halli tukee Vesalan mielestä matkailuelinkeinon kasvua.

– Kylpylässä on jo nyt 150 työpaikkaa. Matkailusta myös tulevaisuuden työpaikat tulevat, Vesala sanoo.

SYKSYLLÄ tehdään valtuustotason päätöksiä siitä, millainen halli ja mihin Imatralle rakennetaan. Kevään aikana tarkentuvat hallin tilaohjelma ja kustannukset. Kaupungin taloussuunnitelmassa on lähivuosille 5,5 miljoonan euron investointivaraus. Opetusministeriön rahoitussuunnitelmissa on puolen miljoonan euron valtionosuus.

Kaupunginhallitus on käskyttänyt töihin hanketyöryhmän, jonka perustehtävä on tehdä syksyksi perusteltu esitys hallin sijoittamisesta Mansikkalaan.

Tässä vaiheessa hallin todennäköisin paikka on Linnalan pesäpallostadionin ja Citymarketin välissä.

Hankeryhmän tehtävä on myös laskea, miten paljon alustavan kustannusarvion mukainen jäähalli kasvattaa kaupungin käyttömenoja.

Kirjoittaja:
Matti Veijalainen