Lappeenrannan Energian tulos nousi plussalle

Viiden toimintavuoden aikana konserni teki voittoa vasta toisen kerran. Kallis maakaasu luo painetta lämmön ja kaasun hinnankorotuksille keväällä.

JYRKI NUOTTIMÄKI

LAPPEENRANNAN Energia-konserni kasvatti liikevaihtoaan ja nosti tuloksensa plussan puolelle tappiollisen edellisvuoden jälkeen. Konsernin liikevaihto kasvoi kolme prosenttia ja oli 68,3 miljoonaa euroa. Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 1,8 miljoonaa euroa.

– Voitot hupenevat takavuosien tappioiden tasauksiin, joten osinkoa ei vielä riitä jaettavaksi asti, sanoo konsernin toimitusjohtaja Reijo Kolehmainen.

– Teimme viime vuonna energian hintoihin vain pieniä tarkistuksia, laskimme sähkön hintaa noin viidellä prosentilla keväällä ja nostimme siirtohintoja suunnilleen samoilla prosenteilla. Sähkön myyntihintamme olivat loppuvuodesta alle valtakunnallisen keskitason.

Kolehmaisen mukaan tulokseen vaikutti huomattavasti edellisvuotta alemmalla tasolla ollut sähkön pörssihinta, jonka keskihinta laski 48:sta 30:een euroon megawattitunnilta.

– Energian hankintakustannuksissa säästimme, mutta budjettitavoitteet eivät täyttyneet, koska alensimme sähkön myyntihintoja ja leuto talvi vaikutti myyntilukuihin.

MAAKAASUN hinta laski kesällä ja kääntyi loppuvuodesta jyrkkään nousuun öljyn maailmanmarkkinahintojen mukana. Maakaasun keskihinta on nyt noin 24 euroa megawattitunnilta. Keskihinta on noussut lähes 10 euroa parissa vuodessa.

– Paineita kaukolämmön ja maakaasun hinnankorotuksiin on, mutta ei niinkään sähkön hintaan, sanoo Kolehmainen.

– Korotuksia käsitellään huhtikuussa, ja epäilen jonkinlaisia tarkistuksia tulevan.

Kolehmaisen mukaan korotustarpeet ovat viiden ja kymmenen prosentin välissä. Jos korotuksia tulee, ne tulisivat voimaan touko-kesäkuussa.

ENERGIAJÄTTI Vattenfall on kertonut pyrkimyksistään hankkia omistukseensa kuntien kaukolämpöyhtiöitä. Kolehmainen ei ainakaan heti lämpene asialle.

– Olen ymmärtänyt, ettei Lämpövoima Oy:n myyminen ole ainakaan toistaiseksi ajankohtaista.

– Olemme investoineet Kaukaan Voimaan ja siihen on sitouduttu. Toki mahdollinen ostajakin sitoutuisi siihen samalla tavalla, mutta nehän (Vattenfall) soittavat omistajalle, eivät ne meille soita, Kolehmainen kuittaa.

– Myynti on paljolti kiinni siitä, mihin lämpöyhtiöiden omistajat eli kunnat haluavat keskittää voimavaransa, hän arvioi.

Tytäryhtiöiden lukuja

Lappeenrannan Energia Oy: liikevaihto 48,4 miljoonaa euroa, voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 0,8 miljoonaa euroa.

Lappeenrannan Lämpövoima Oy: liikevaihto 29,6 miljoonaa euroa, voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 40 000 euroa.

Lappeenrannan Energiaverkot Oy: liikevaihto 22,5 miljoonaa euroa, voittoa ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 2,5 euroa.

Lappeenrannan Verkonrakennus Oy: liikevaihto 7,2 miljoonaa euroa, voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 11 000 euroa.

Investoinnit: Konsernin käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 14,2 miljoonaan euroa (7,1 miljoonaa vuonna 2006). Kaukaan Voima Oy:n osakkeita merkittiin viidellä miljoonalla eurolla. Sähköverkkoja Verkonrakennus Oy rakensi 5,7 miljoonalla eurolla.

Kirjoittaja:
Jyrki Nuottimäki