The Switchille lähes sata uutta työpaikkaa Selkäharjuun

Kaupunki rakentaa yhtiölle tehtaan Lappeenrantaan. Yhtiö valmistaa generaattoreita tuulivoimaloihin.

OUTI SALOVAARA

LAPPEENRANTA. The Switch -yhtiölle syntyy Lappeenrantaan lähes sata uutta työpaikkaa vielä tämän vuoden aikana.

Lappeenrannan kaupungin omistama Yritystila Oy rakentaa uusiutuvan energian sähköjärjestelmiin erikoistuneelle yhtiölle tehtaan Selkäharjuun Salpausselänkadun varteen tämän vuoden aikana. The Switch tulee tiloihin vuokralaiseksi.

Tehtaassa aletaan rakentaa ja testata tuulivoimaloissa käytettäviä kestomagneettigeneraattoreita.

– Tehdas on suunniteltu mallitehtaaksi, jollaisia on jatkossa tarkoitus perustaa eri markkina-alueille, sanoo The Switchin paikallisjohtaja Jorma Laukkanen.

Yritystila Oy ja The Switch allekirjoittavat sopimuksen tehtaan rakentamisesta torstaina.

Tehtaan rakentaminen käynnistyy jo helmikuussa. Uusiin tiloihin on tarkoitus päästä muuttamaan vuoden loppuun mennessä. Tilat on suunniteltu niin, että niitä on mahdollisuus laajentaa myöhemmin.

Tällä hetkellä The Switchillä on toimisto- ja tuotantotilat teknologiakeskus Kareltekissa. Ne ovat käyneet ahtaiksi yrityksen voimakkaan kasvun myötä.

Vielä viime syksynä The Switchillä oli Lappeenrannassa 15 työntekijää, nyt heitä on jo 30. Lappeenrannan lisäksi yhtiöllä on tuotantoa Vaasassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Yhtiön pääkonttori on Vantaalla.

The Switchin liikevaihto oli viime vuonna 18 miljoonaa euroa. Tänä vuonna sen arvioidaan nousevan 50 miljoonaan euroon. Tälle vuodelle yhtiöllä on jo nyt sisällä tilauksia kymmenien miljoonien arvosta.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Seppo Miettinen ei peittele tyytyväisyyttään The Switchin ilouutisesta.

– Lappeenrannan kaupunki on erittäin tyytyväinen siihen, että asia on ratkennut ja että nimenomaan tämäntyyppisiä työpaikkoja kaupunkiin tulee, hän sanoo.

– Olennaista on se, että se perustuu Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotekehitykseen ja vahvuuksien hyödyntämiseen. Tämä on juuri sellaista elinkeinopohjan ja teollisuuspohjan laajentamista, jota kaupunki on tavoitellut.

Miettinen muistuttaa, että ympäristö- ja energiateknologiat ovat tulevaisuuden kasvualoja, minkä vuoksi The Switchin laajentuminen on erityisen merkittävää.

Hän vertaa The Switchiä Lappeenrannan lentokentän vieressä toimivaan suurnopeuskompressorivalmistajaan, ABS-ryhmään kuuluvaan High Speed Techiin ja teollisuussuodattimia valmistavaan Laroxiin. Nekin ovat voimakkaasti hyödyntäneet paikallisen yliopiston osaamista toiminnassaan.

Kirjoittaja:
Outi Salovaara