OUTI SALOVAARA
LAPPEENRANTA. Kaupunkiyhtiö Yritystila Oy alkaa jo tässä kuussa rakentaa uutta tehdasta The Switch -yhtiölle Lappeenrannan Selkäharjuun. Tavoitteena on, että Salpausselänkadulle tuleva tehdas olisi valmis jo tämän vuoden puolella.
Voimakkaasti laajentuva The Switch -konserni työllistää nyt Lappeenrannassa noin 30 ihmistä. Uuden tehtaan myötä työpaikkoja tulee lisää lähes sata.
Yhtiö palkkaa sekä sekä suunnittelijoita ja toimihenkilöitä että myös suorittavan portaan työntekijöitä kokoonpanotyöhön.
Kaupunkiyhtiö Yritystila
Oy:n toimitusjohtaja Markku Muhonen kertoo, että The Switchin käyttöön rakennetaan toimisto- ja tuotantotiloja yhteensä 3 800 neliötä.
Tontti on kooltaan 1,4 hehtaaria, mikä mahdollistaa lisärakentamisen myöhemmin, Muhonen sanoo.
Tontille mahtuu hänen mukaansa rakentamaan ensimmäisen rakennusvaiheen jälkeen vaikka toisen mokoman lisää.
Tilojen rakentaminen maksaa noin viisi miljoonaa euroa. The Switch tulee tiloihin vuokralaiseksi.
Yritystila on Muhosen mukaan viime aikoina rakentanut yrityksille tiloja muun muassa Mustolan satama-alueelle. Yhtä merkittäviä hankkeita kuin The Switchin lähes sata uutta työpaikkaa tuova tehdas ei Yritystilalla ole kuitenkaan viime aikoina ollut.
Vuonna 2006 perustettu The Switch -konserni on erikoistunut uusiutuvia energiamuotoja kuten tuulienergiaa hyödyntäviin sähköjärjestelmiin.
Yhtiön asiakkaat käyttävät tehonmuokkaimia, kestomagneettigeneraattoreita ja muita The Switchin valmistamia sähkölaitteita osana omia koneitaan tai järjestelmiään.
The Switchin ratkaisuja hyödynnetään etenkin tuuliturbiineissa, mutta myös muissa uusiutuvan energian sovelluksissa sekä energian varastoinnissa.
Yhtiön bisnestä edistää se, että The Switchin tuotteet auttavat säästämään energiaa ja taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan.
The Switch -konserni
Kolmen yhtiön kokonaisuus: The Switch Electrical Machines Lappeenrannassa (entinen Rotatek), The Switch High Power Converters Vaasassa (entinen Verteco) ja The Switch Controls and Converters USA:ssa (entinen Youtility).
Lisäksi konsernilla on tytäryhtiö Kiinassa.
Yhtiön pääkonttori on Vantaalla.
Konserni perustettu marraskuussa 2006.
Päätuotteet generaattorit ja tehonmuokkaimet etupäässä tuulivoimalakäyttöön.
Konserniliikevaihdon ennakoidaan nousevan tänä vuonna 50 miljoonaan euroon viime vuoden 18 miljoonasta.