Seurakunnan yhteys tukena kuntaliitoksessa

Uusi kirkkoherra Osmo Kontinen toivoo Joutsenon seurakuntaan läheisyyden ja välittämisen ilmapiiriä.

LEENA SALLINEN

JOUTSENON seurakunnan uusi kirkkoherra Osmo Kontinen asetettiin virkaansa sunnuntaina. Virkaanasettamisen toimitti Mikkelin hiippakunnan piispa Voitto Huotari avustajineen Joutsenon kirkossa.

Joutsenon seurakunta on Kontiselle tuttu työpaikka. Hän on toiminut siellä kymmenen vuotta kappalaisena.

– Koen uuden tehtävän vastuullisena haastavana ja iloisena mahdollisuutena palvella seurakuntalaisia, Kontinen sanoo ja pohtii tavoitteitaan:

– Minulla on unelma sellaisesta kirkosta, joka ei vain puhu Jumalasta, vaan jossa ihmiset kokevan Jumalan todella olevan läsnä, ja joka ei vain puhu armosta, vaan elää armon todeksi. Minulla on unelma seurakunnasta, josta voitaisiin sanoa kuin aikoinaan ensimmäisistä kristityistä: katsokaa kuinka he rakastavat toisiaan.

Unelmia voidaan Kontisen mukaan toteuttaa seurakunnan työntekijöiden ja jäsenten yhteyttä tiivistämällä.

– Vaarana on, että kirkosta tulee liian virkamiesmäinen. Toivon sen sijaan läheisyyden, välittämisen ja yhdessä olemisen ilmapiiriä, että koettaisiin olevamme yhteisellä asialla, samaa porukkaa.

Joutsenon seurakunnassa tähän on Kontisen mukaan hyvät lähtökohdat.

– Täällä on tehty erinomaista työtä vuosikymmenet. Ulkoiset ja toiminnalliset puitteet ovat tosi hyvällä mallilla, ja työyhteisö ammattinsa osaavaa väkeä.

Kirkkoherra Osmo Kontinen luotsaa Joutsenon seurakunnan ensi vuoden alusta osaksi Lappeenrannan seurakuntayhtymää. Se on kirkkolain edellyttämä seuraus Joutsenon ja Lappeenrannan kaupunkien kuntaliitoksesta.

– Se on hallinnollisesti hyvin merkittävä asia. Talous- ja hallintoasiat hoitaa vastedes seurakuntayhtymä, mutta seurakunnan muuhun toimintaan se ei paljon vaikuta.

Kontinen muistuttaa, että Joutsenon seurakunta on itsenäinen seurakunta yhtymässäkin.

– Kuntaliitos on monelle joutsenolaiselle vaikea muutosprosessi. Seurakunta voi osaltaan vaalia joutsenolaista identiteettiä ja luoda turvallisuutta, että on jotain, joka säilyy muutoksenkin keskellä.

PEKKA HÖLKKI

Kuvateksti

Kirkkoherra Osmo Kontinen saarnasi sunnuntaina Joutsenon kirkon jumalanpalveluksessa, jossa hänet asetettiin virkaansa.

Kirjoittaja:
Leena Sallinen