ANSSI SILVENNOINEN
HELSINKI. Ammattilaisjalkapalloilijan ura on vienyt Miikka Multaharjun Lauritsalasta maailmalle ja takaisin. Tai ei tarkkaan ottaen takaisin Lauritsalaan, mutta Suomeen kuitenkin.
Multaharju heitti viiden vuoden reissun Turkkiin ja Norjaan. Nyt edessä ovat uudet haasteet kotimaisen Veikkausliigassa ja perinteikkäässä Helsingin Jalkapalloklubissa, jonka kanssa Multaharjulla on kahden vuoden sopimus.
Paluu Suomeen oli monen asian summa. 30-vuotiaalle pelimiehelle oli tarjolla pelipaikkoja muistakin Pohjoismaista – erityisesti Ruotsista.
– Ulkomailla pelaaminen ei ollut mikään itsetarkoitus, kun oli sen jo kokenut. Aika ulkomailla oli aika rankkaa, joten paluu Suomeen tuntui mukavalta ajatukselta. Varsinkin ajatus pääsystä suomalaiseen huippuseuraan ja sen kanssa eurocupeihin kiinnosti, Multaharju kertoo.
– Turkissa ja Norjassa käynti oli hyvä reissu. Kannatti todellakin lähteä.
Multaharju singahti Turkin pääsarjan Denizlisporiin Myllykosken Pallosta kauden 2003 jälkeen. Lounais-Turkissa vierähti lopulta kolme vuotta.
– Jalkapalloilullisesti se oli hienoa aikaa, mutta olihan se jalkapallon ulkopuolella erilainen maailma, Multaharju luonnehtii.
Multaharju peliuran toistaiseksi hienoin kokemus ei ole pelaaminen jalka tiukasti teipattuna A-maajoukkueen mukana Italiaa vastaan Messinassa. Huippuhetken tarina sijoittuu Turkkiin ja on kaksiosainen.
Denizlispor kukisti kotonaan mahtiseura Fenerbachen 2-0, ja Multaharju teki molemmat maalit. Tarinan seuraava näytös tapahtui, kun Denizlispor matkasi seuraavan kerran Fenerbachen vieraaksi.
Pelaajat saapastelivat tavalliseen tapaan stadionin uumenista tunnelia pitkin kentälle. Kun paikalliset bongasivat putkesta viheriölle tupsahtaneen Multaharjun, alkoi hirveä vihellyskonsertti.
– Siinä ajattelin, että tässä se uran huippuhetki nyt on, kun koko Fener buuaa miulle.
Kolmen kauden jälkeen Multaharju jätti Turkin taakseen. Uusi osoite löytyi Norjan Fredrikstadista, joka tarvitsi paikkaajaa loukkaantuneelle avainpelaajalleen. Peliaikaa näytti olevan luvassa, mutta toisin kävi.
Multaharjun liittyessä joukkueeseen Norjan kausi oli kesken. Lopulta tilille tuli vain pari ottelua edustusjoukkueessa, muuten aika kului kakkosjoukkueen mukana.
– Norjan aika oli oikeastaan päinvastainen kuin Turkissa. Jalkapallopuolella mätti, mutta sen ulkopuolella kaikki sujui hienosti. Kaupunki oli tosi hieno ja hyviä kavereita oli paljon. Seuraava talvi oli vuoristorataa. Joulukuussa johto ilmoitti, että suomalainen saa etsiä itselleen uuden seuran.
– Vastasin, että enkä eti, vaan tappelen peliajan puolesta. Sopimustakin on vuosi jäljellä, Multaharju kertoo.
Helmikuussa vaihtui päävalmentaja, ja huhtikuussa Multaharju kirmasi edustusjoukkueen avauskokoonpanossa kevätauringon paisteessa.
Valtaosan elämästään jalkapallokentän oikeaa laitaa päädystä päätyyn sahannut mies oli kuitenkin kummissaan. Valmentaja istutti Multaharjun vasemmaksi puolustajaksi.
– Hän kai bongasi, että pystyn potkaisemaan vasemmallakin jalalla, Multaharju virnistää.
Multaharju pääsi pelaamaan kauden aikana paljon, mutta vain neljästi omimmalla pelipaikallaan oikeana laitalinkkinä. Ne pelit sujuivat mainiosti.
– Jos katsomossa oli kauden aikana jotain tarkkailijoita, ne varmaan ajattelivat, että ei tuo kovin hyvä vasen puolustaja ole.
Suomeen Multaharju palasi joulukuussa. Multaharjun tavoite on sama kuin seurallakin: Suomen mestaruus.
Liigacupissa HJK:n paidassa tilille kertyi seitsemän ottelua.
– Ennen vanhaan Liigacup oli sellaista hallihöntsää ja kausi alkoi vasta ensimmäisestä sarjapelistä. Nykyään Liigacupiin mennään pelaamaan ihan tosissaan. Monen joukkueen peli oli jo valmiin näköistä, Multaharju sanoo.
– Kotimaisen futiksen kehitys näyttää positiiviselta. Satsaukset vaikuttaisivat olevan terveellä pohjalla.
Jalkapallouraansa hän ei ole ihan heti päättämässä. Ulkomaatkin voivat vielä tulla kyseeseen, jos eteen tupsahtaa sopiva tarjous.
– Pelaan niin kauan, kun hyvältä tuntuu. Oman tulevaisuuden rakentaminen pitää kuitenkin aloittaa. Ei näillä hommilla kovin kauaa enää elä.