SARI PULLINEN
IMATRA. Saareksiinmäki, Rajapatsas ja Tainionkoski ovat kasvattaneet ainakin yhden saksofonistin ja kaksi laulajaa Imatralla. Muusikot palasivat maanantaina juurilleen juhlistamaan 60-vuotiasta kotikaupunkiaan Imatran kotiseutuyhdistyksen järjestämässä konsertissa.
Juskunmäellä on jäljellä enää omenapuita siitä pihapiiristä, jossa iskelmälaulaja ja teatteriohjaaja Taiska syntyi 53 vuotta sitten. Taiteilijanimensä Hannele Kauppinen löysi teini-ikäisenä venäläisestä nuortenkirjasta ja kirjoitti sen koulukassinsa kylkeen.
Koulunsa hän kävi Helsingissä, mutta nuoruuskesät vierähtivät Imatran-mummolassa.
Tunnen olevani luonteeltani karjalainen. Otin mie-kielen takaisin 18 vuotta sitten, kun muutin Kemiin. Torniossa puhutaan mie-kieltä, mutta Kemissä määkitään.
Karjalaisuus on hänestä jotain aivan muuta kuin kemiläisyys. Karjalaiset ovat avoimia ja puhuvat ja näyttävät tunteensa helposti.
Imatra on hengittävä ja kirkas kaupunki. Täällä on iloinen tunnelma ja kevyt olla. Kemi on raskas ja tumma, ja siellä tuulee aina.
Taiska iloitsee suuren hittinsä Mombasan uudesta suosiosta.
On juhlallista, että siitä tuli iskelmäklassikko. Ehkä jokin sen sävelkulussa muistuttaa joululaulua, ja mehän olemme jouluihmisiä.
Imatralla Taiska käy enää harvoin. Laulukeikkojakin hän heittää vain muutamia vuodessa. Nyt elämäntyönä on teatteri.
Rajapatsaan poika Vilho Vartiainen,91, lähti Imatralta uunin kautta.
Olin rautatehtaalla juoksupoikana. Vain minä mahduin puhdistamaan uunin sähköspiraaleita. Kun kerran sen tein ja tulin uunin toisesta päästä ulos, otin saman tien lopputilin.
Siistiä sisätyötä Vartiainen sai Suomen kansallisoopperan kuorosta. Hän on tehnyt myös oopperarooleja ja laulanut muun muassa Dallapén solistina. Omat sanoitus- ja sävellyshanat aukenivat vasta, kun hän jätti työn oopperassa.
Lasse Pihlajamaan sävellyksellä Nuoruusmuistoja hän teki itsensä tunnetuksi.
Viisi kesää ne eivät Lappeenrannan humppafestivaaleilla muuta huutaneetkaan, Vartiainen hymähtää.
Jos jotakin tekisin elämässäni toisin, opiskelisin musiikin teoriaa. Nuorena ei siihen ollut varaa. Päässäni soi melodioita, mutta niitä on vaikea viedä paperille.
Sulkavalla syntynyt Vartiainen muutti Rajapatsaalle 1935, Ruokolahden ja Jääsken rajalle, isän työn perässä. Imatralle hän yhä palaa kesäisin hoitamaan vanhempiensa ja veljiensä hautoja.
Muistot täältä ovat iloiset sekä suruiset.
Saksofonisti Jouni Järvelän, 35, musiikkiopinnot imaisivat Helsinkiin jo ennen ylioppilaskirjoituksia. Nyt mies säveltää ja soittaa päätoimisesti UMO:ssa sekä oman Jouni Järvelä Groupinsa kanssa.
Isän luona Saareksiinmäellä on piano ja foni, senkun alkaa soittaa. Ja ulos voi lähteä tuosta vaan. Siinä on ihan puolensa, sanoo 15 vuotta Töölössä asunut Järvelä.
Imatra lienee jättänyt jälkiä myös miehen taiteeseen, mutta millaisia, sitä on vaikea eritellä.
Koko sukuni on pohjalaista. On vaikea arvailla, mitä imatralaisuus minussa tai sävellyksissäni on. Musiikki on tavallaan vain ääntä, mutta onhan siinä myös mielikuvia mukana, Järvelä miettii.
Mutta ellen olisi täällä viettänyt lapsuuttani, en olisi tällainen.
KAI SKYTTÄ
Kuvatekstit
Vilho Vartiainen on monipuolinen muusikko. Puolitoistavuotiaana jo lauloin nuotilleen. Sanoja ei paljon ollut. Luoja on antanut minulle korkean C:n synnyinlahjana.
Taiskan keikkailuvuodet osuivat 1970- ja 80-luvun taitteeseen. Keikkailua ei ole ikävä, mutta ellen pääse puoleen vuoteen esiintymään, alan järjestellä vaikka hyväntekeväisyyskonserttia.
Jouni Järvelä palaa kesällä Imatralle. Hänellä on keikka Big bandeilla amerikkalaisen saksofonilegenda Lenny Picketin kanssa.