LIISA KUKKOLA
Viisivuotiaan tytön äänestä paistaa suunnaton ihastus. Sirkus Tuikun kevätesityksen tytöt ovat hänen mielestään niin kauniita ja tukat on hienosti, poskissa kimalletta ja puvuissa paljetteja.
Sehän on selvää, että kimallus ja kauneus saa viisivuotiaan tytön sulaksi vahaksi, mutta näkee hän loiston taaksekin. Itse hulahulavannetta olohuoneessa pyörittäneenä ja pihan ohuilla lankuilla tasapainottelevana hän tietää, että se on vaikeaa ja että harjoitteleminen on työlästä.
– Noi osaa ihan kaikkea.
Analyysi tuikkulaisista on tarkka ja oikea. Siihen voi jälleen kerran yhtyä viisivuotiaan äitikin.
Tuikkulaisten tämänvuotinen kevätnäytös on saanut ideansa perinteisestä sirkuksesta. Sahajauhoja tai eläimiä ei ole, mutta maneesin punakeltaista kaarta löytyy muutama pätkä.
Teema jää melko hahmottomaksi, mikä onkin kevätnäytöksen heikoin lenkki. Esitykset tosin seuraavat toisiaan niin kuin perinteisessäkin sirkuksessa vailla draaman kaarta ja sen suurempaa tarinaa, mutta toisinaan Karuselli hukkaa rytminsä peräkanaa toisiaan seuraaviin numeroihin. On kuin missä tahansa kevätmatinessa, jossa ohjelmansuorittajat tulevat lavalle yksi toisensa jälkeen, esittävät osaamisensa ja lähtevät pois.
Perinteisessä sirkuksessa temppuja tehdään temppujen itsensä vuoksi. Katsojan ihatus ansaitaan notkeudella, taidoilla ja rohkeudella, joita katsojalla itsellään ei ole. Tuikkulaiset ovat, kuten asiantuntija alussa totesi, taitavia ja osaavat kaikkea, mutta koska taidot eivät vielä ole ammattilaisten tasolla, eivät kaikki numerot aina näytä tarpeeksi sirkukselta.
Siksi kehystarina on niin tärkeä. Jos se ontuu, katsojalle jää vähemmän ihailtavaa – onneksi kuitenkin tälläkin kertaa aivan tarpeeksi.
Loppua kohden Karuselli alkaa pyöriä vallan vimmatusti ja saavuttaa huiman tunnelman. Puoliajan jälkeen numerot terävöityvät, ja esityksen rytmikin löytyy.
Monta numeroa saa elämyksellisen luonteen: ison ryhmän käsinseisontanumero häikäisee näyttävyydellään samoin kuin paritrapetsinumero. Oona Möllerin hulahulavanteet vilisevät edelleen silmissä ja yksipyöräisten kanssa hurjastelleet vanhimmat harrastajat olivat yhtä vauhdikkaan musiikkinsa kanssa. Tulinumero oli myös hieno näyttö yksinkertaisen toimivuudesta, ja ensi kertaa jaksoin pitkästymättä katsoa diabolonumeron, joka liikkui moneen suuntaan ja älyttömän taitavasti.
Näitä kaikkia numeroita yhdisti idean ja taitojen hengittäminen samaan suuntaan. Tekemisen riemu ja esittäminen olivat sopusoinnussa, ja sirkuksen ilo näkyi katsomoon asti. Juuri tällaisten suoritusten takia joku saattaa erehtyä luulemaan, että helppoahan tuo sirkus on, koska esittäminen näyttää juuri siltä: vaivattomalta, luontevalta ja kauniilta.
Sirkus Tuikusta on päässyt opiskelemaan harvoihin suomalaisiin sirkusalan kouluihin jo muutamia opiskelijoita. Jos Suomeen joskus perustetaan teatterikorkeakoulun yhteyteen sirkuskorkeakoulu, ovat Tuikun oppilaat vahvoilla sen pääsykokeissa.
Ja on koulusta tulossa seuraavaan Talents-kisaan uusi matonainenkin: Sandra Hatakka taipuu epäinhimillisiin asentoihin eikä ikää ole vasta kuin kymmenkunta.
Sirkus Tuikun kevätnäytös: Sirkus Karuselli.
Ohjaus, koonti ja musiikkivalinnat: Petra Mäki-Neuvonen. Opettajat Elina Jääski, Ilona Jääski, Kaisa Suutari, Alla Vorobyeva, Teemu Öhmann. Puvustuksen ideointi: Minttu Hömppi, Petra Mäki-Neuvonen ja esiintyjät. Sävellykset: Reima Neuvonen. Valot: Tatu Vuorio, Valoparta Oy
Ensi-ilta taidekoulu Estradissa 24.4.2008