Rakuunoiden hallituksesta on lähdössä viimeinenkin suomalainen

Jalkapallojoukkueen taloustilanne on Matti Rajantien mielestä ”aika sekaisin”.

OUTI SALOVAARA

LAPPEENRANTA. Miesten kakkosdivisioonassa pelaavan lappeenrantalaisen Jalkapalloseura Rakuunat ry:n taloustilanne on entistäkin huonompi.

Joukkueen hallituksen jäsen, yli 50 vuotta elämästään jalkapallon parissa viettänyt ja eroa hallituksesta harkitseva Matti Rajantie sanoo joukkueen raha-asioiden olevan ”aika sekaisin”.

– Tällä menolla ei voi tulla kuin konkurssi ensi talvena, hän ennakoi suivaantuneena.

Rajantie on täysin väsähtänyt joukkueen talousasioiden murehtimiseen. Velkaa on jo arviolta 50 000 euroa, eikä Rajantie ole saanut mitään tietoa siitä, miten velat oikein saadaan maksettua.

– Olen jo kirjoittanut erokirjeen valmiiksi. Yritän vain vielä valvoa, että joukkue maksaisi velat pois. Mutta se taitaa olla Don Quijoten hommaa, Rajantie huokaa pari viikkoa ennen kesän jalkapallokauden käynnistymistä.

Kaudesta voidaan hänen mukaansa selvitä, jos kukaan velkojista ei vaadi konkurssia.

Rakuunoiden hallitus on viime vuodesta lähtien ollut venäläisten hallinnassa Rajantietä lukuunottamatta. Puheenjohtaja on Helsingissä asuva liikemies Vasili Manushin.

Varapuheenjohtaja ja taloudenhoitaja on entinen jalkapalloilija Aleksei Hyppönen. Lisäksi hallituksessa ovat Lappeenrannassa asuva liikemies Vladimir Desnitsa ja niin ikään lappeenrantalainen Vjatsheslav Kuzmenko.

Rajantie ei ymmärrä Manushinin ja tämän kumppaneiden tapaa jättää laskut maksamatta ajallaan.

– Olen sanonut sata kertaa, miten asiat pitäisi hoitaa, mutta ei mene perille, hän sanoo.

Vasili Manushin ei ota kaikkia velkoja omaan piikkiinsä vaan vetoaa siihen, että osa veloista on vanhoja.

Hän uskoo optimisesti, että kun jostakin saadaan suuri sponsori, taloustilanne oikenee. Venäjältä sellaisen voisi hänen mukaansa löytää.

Manushin uskoo myös, että seura voi jatkossa tehdä rahaa myymällä pelaajia Venäjälle. Toistaiseksi yhtään pelaajaa ei ole myyty.

– Yhden pelaajan myymisellä voi saada puoli miljoonaa euroa, arvioi Manushin, joka ei ole myöskään menettänyt uskoaan ykkösdivisioonaan pääsystä.

Uuden hallituksen ongelmista huolimatta Rajantie muistuttaa, että jos venäläisvoimat eivät olisi ryhtyneet Rakuunoita luotsaamaan, koko joukkue olisi jo vainaa. Suomesta ei yksinkertaisesti löydy rahaa eikä kiinnostusta koko asiaan.

– Hyvät vuodet ykkösdivisioonassa ovat ohi. Silloin minullakin meni Rakuunoihin omakotitalon verran omaa rahaa. Nyt se tie on käyty loppuun, Rajantie sanoo.

Hänen arvionsa mukaan Etelä-Karjalan alueelta saisi haalittua rahaa joukkueen pyörittämiseen enintään 20 000 euroa yksityisiltä sponsoreilta ja muilta tahoilta.

Se ei riitä mihinkään, sillä lisenssimaksut, erotuomarimaksut, kenttämaksut, pelaajien palkkiot, pelimatkat, hotellit ja muut pakolliset kulut ovat vuodessa vähintään 65 000 euroa.

Rajantie näkeekin tulevaisuuden synkkänä ei vain jalkapalloilulle, vaan myös koripallolle ja jääkiekolle.

– Suomen Palloliitto tekee vain rahaa, kyseessä on laillistettu huijaus. Sillä ei ole enää mitään tekemistä urheilun kanssa, hän lataa.

Rajantien mukaan kaikki kulut kaadetaan seurojen niskaan. Kukaan ei ole kiinnostunut urheilusta urheiluna ja saamaan lapsia ja nuoria hyvän harrastuksen pariin, kun rahasta on tullut ainoa jumala.

– Seurat ovat vain rahankeruulaitoksia, sanoo Rajantie ja sanoo jalkapalloa harrastavien lasten vanhempien olevan vain korkeita lisenssimaksuja maksavia raha-automaatteja.

Muutoinkin seurojen toiminta on muuttunut hänen mukaansa täysin: esimerkiksi ennen vanhaan normaalia talkootoimintaa on enää vain vähän.

Kirjoittaja:
Outi Salovaara