SARI PULLINEN
LAPPEENRANTA. Kymmenisen vuotta sitten lappeenrantalainen Taisto Äikää heräsi kirjoittamaan elämänsä tarinaa.
Ajattelin, että pitäähän tässä jotakin kirjoittaa, kun elämä on ollut aika värikästä. Ihme, että olen yhä hengissä. Kirjoittaminen palautti mieleen sellaista, mitä en enää muistanut.
Käsikirjoitus Onnenpoika elävänä sodasta tähän päivään sisältää toistaiseksi vasta lapsuusajan muisteloita. Sanoiksi ovat vielä siirtämättä muun muassa 37 työvuotta Kaukaan tehtaalla monenlaisissa töissä, naimisiinmeno ja kaksospoikien syntymä. Sekä autoharrastus, joka saattaa juontua köyhästä lapsuudenkodista.
Ainoa leikkikaluni oli punainen, pyörätön puuauto.
Taisto Äikää syntyi evakossa Seinäjoella vuonna 1941. Sieltä palattiin kotiin Kurkijoen Elisenvaaraan, missä isä oli rautatieläisenä.
Viipurin valtauspäivänä 20. kesäkuuta 1944 Elisenvaaran rautatieasemaa pommitettiin. Kohti lentävistä pommikoneista tuli Äikään ensimmäisiä muistikuvia. Kolmivuotias makasi ojasillan suojissa tätinsä alla.
Minulla on mielikuva lentokoneen pleksikuvun takana istuvasta kahdesta miehestä. Maa notkui ja taipui. Olin kuulemma hokenut kuollaaksmyö, kuollaaksmyö. Mutta ei meille sattunut mitään.
Uudelle reissulle Seinäjoelle lähti mukaan vain vähän omaisuutta, muun muassa vanhempien vuonna 1931 häälahjakello. Nyt se raksuttaa korjattuna Äikään olohuoneessa.
Rautatie toistuu Äikään kerronnassa. Se on tärkeä eräällä hammaslääkärireissullakin Imatralla, missä hän asui kouluikäisenä. Ekaluokkalaiset vietiin bussilla lääkäriin Teppanalaan. Ennen kuin aakkosten viimeinen lapsi oli hoidettu, bussikyyti oli jo lähtenyt.
En tiennyt, missä olin, mutta hoksasin rautatien ja päättelin, ettei se muualle voi mennä kuin Virasojalle. Sitä pitkin lähdin kävelemään.
Tällaisia sattumuksia Äikää nimittää onnenpoikahetkikseen.
Melkein kaiken muistamansa hän voisi kirjoittaa muistiin, mutta suurista epäonnisista rakkauksista hän ei kirjota.
Ne ovat olleet niin kipeitä, etten halua niistä kertoa. Nyt miulla on vaimon kanssa hyvät oltavat, kun saadaan hoitaa lapsenlapsia, Äikää hymyilee.
SARI PULLINEN
Kuvateksti
Asuin 16-vuotiaaksi Imatralla ja luulin olevani sieltä kotoisin. Nyt tunnen olevani lappeenrantalainen, Taisto Äikää kertoo.