KIMMO VAINIKAINEN
LAPPEENRANTA. Kuva Kannakselta on toiselle vain maalaus mummolan seinällä. Toiselle se tuo mieleen sota-ajan ja evakkoretket.
Kuvat sodasta koskettavat kaikkia. Kuvatut kauheudet ja kärsimykset viestittävät eri sukupolville kuitenkin eri asioita. Etelä-Karjalan taidemuseon Sodan kuvia taiteessa -näyttelyn teoksia voi tarkastella sodan nähneiden tai siitä vain lukeneiden näkökulmasta.
Talvi- ja jatkosodan kokeneille Maire Nyrhille, 88, ja Kauko Kauppiselle, 84, näyttely osoittautui muistojen aarreaitaksi.
Lähinnä lottana palvellut Nyrhi koki sekä talvi- että jatkosodan läheltä. Kauppinen ei ollut vielä talvisodassa sotilaana, mutta toimi lähettipoikana Helsingissä. Jatkosodassa hän uurasti rintamalla pioneerina.
Unto Pusan Kaatunut sotilas vuodelta 1948 ja Veikko Vionojan Talvisota vuodelta 1976 kirvoittavat kaksikossa vahvoja tuntoja. Teoksien keskiössä ovat haavoittuneet sotilaat.
– Kerran vein talvisodassa hevosilla ruokaa sotilaille. Pelotti hirveästi, kun menin sairraimen (heinäladon) läpi ja siellä oli kummallakin puolella minun korkeudeltani kuolleita. Eivät olleet kerinneet tehdä heille edes arkkuja, Nyrhi muistelee.
Kubismia ja abstraktismia lähestyviä teoksia veteraanit hieman kummeksuvat.
– Pusalla on outoa taidetta, Nyrhi hämmästelee.
Sekä Nyrhi että Kauppinen kokivat evakkojen kovan kohtalon. Vuodelta 1970 oleva Toivo Vattusen Levähdyspaikka muistuttaakin tutuista tapahtumista.
– Evakossa piti kävellä pitkät matkat. Kun mentiin Länsi-Suomeen, oli juuri tällaista, Nyrhi kertoo.
Nyrhin tie vei Kannakselta Itä-Karjalaan, sitten pohjoiseen ilmavalvontaan.
– Koko omaisuus piti kuljettaa repussa mukana, Nyrhi valittelee.
Myös Marcus Collinin Perunannostoa Itä-Karjalassa vuodelta 1943 kuvaa kaksikon mielestä erittäin tuttuja maisemia kotikonnuilta.
– Sen tunnistaa rakennusten asettelusta. Tuossa kun menisi vielä joki, niin olisi justiinsa, Kauppinen myhäilee.
Outi Heiskasen Suuri muuttokuorma vuodelta 1991 herkistää veteraanit. Muistot evakkomuutosta saavat lähes kyyneliin.
– Ei ehditty ottaa mukaan muuta kuin ihmiset. Muistan aina, kun sanottiin, että pakatkaa kaikki tavarat. Isän pukukin lensi hankeen, Nyrhi haikailee.
– Eläimet saatiin sentään mukaan Kiteelle, Kauppinen kertaa.
Mari Ylhäiselle, 16, ja Simo Tuuvalle, 16, sotaisat teokset ovat lähinnä kaukaista historiaa tai vaikuttavaa taidetta. Veteraaneja hämmästyttävä modernimpi taide on etenkin nuoremman polven mieleen. Viipuria kuvaavat teokset saavat tylyn tuomion.
– Todella raadolliset värit. Tämä sopisi lähinnä isoon olohuoneeseen, Ylhäinen arvioi.
Marcus Collinin Perunannostoa Itä-Karjalassa -teoksen Ylhäinen naulaisi mummolan seinälle.
Yhteneviä mielikuvia veteraaneille ja nuorisolle tarjoaa Toivo Vattusen Levähdyspaikka. Nyrhille ja Kauppiselle se on koskettava osa omasta elämästä, Ylhäiselle ja Tuuvalle ikkuna suomalaisuuteen.
– Mistähän se johtuu? Varmaankin noista punaisista taloista. Kyllä siinä selkeästi on evakkoretken välipysähdys, Tuuva lisää.
Nuoremman sukupolven edustajat tuntevat historiaa ja aistivat sodan koettelemuksia. Silti nykypäivän kosketuspinta, yksityiskohdat ja teknisyys osoittautuvat kaikkein oleellisimmiksi. Erityisesti Jarmo Mäkilän taulu, joka kuvaa hänen Aavekaupunki-nimistä sarjakuvaansa kiehtoo Ylhäistä ja Tuuvaa.
– Tulee heti mieleen Neuvostoliitto ja mahtipontisuus. Ja tässähän on mahtavia yksityiskohtia, esimerkiksi Mäkkärin logo, Tuuva hihkuu.
Vaikka useat teokset vakuuttavat nuoret taidekriitikot, kaksikkoa häiritsee teosten monitulkintaisuus. Vasta vuodelta 1942 oleva Lennart Segestrålen Suomi rakentaa saa kaksikolta täydellisen hyväksynnän.
– Ensimmäinen taulu, jossa ymmärrän sen tarkoituksen, Tuuva virnistää.
Silti sekä Tuuva että Ylhäinen myöntävät, että näyttely avaa silmät.
– Jokaisen nuoren pitäisi kyllä nähdä näitä. Teokset avartavat paljon enemmän kuin pelkät koulukirjat, Tuuva laukoo.
Sodan kokeneiden veteraanien silmiä ei tarvitse avata. Heille näyttely on kultaisia muistoja, katkeria käänteitä ja aitoja kyyneleitä.
– Minä oikein elän muistoissa. Mutta haikea mieli tulee, surullinenkin, Nyrhi takeltelee.