KIRSI KERKKÄNEN
LAPPEENRANTA. Maakunnallisen matkailuyhtiön pienemmät osakkaat syyttävät matkailuyhtiötä hukkaan heitetyistä rahoista ja nollatuloksesta matkailijamäärien kasvattamisessa. Jotkut suunnittelevat yhteistyön lopettamista matkailuyhtiön kanssa.
– Yhtiöön sijoittamiani rahoja vastaan en ole saanut yhtään mitään. Voisin samoin tein vaikka lopettaa yhteistyön, sanoo risteily-yrittäjänä Lappeenrannan satamassa toimiva Seppo Salpakari.
Salpakari kertoo saaneensa kahden kesän aikana vasta yhden tilauksen matkailuyhtiön markkinoinnin ansiosta. Hänen mielestään yhtiön olisi pitänyt pystyä parempaan.
Myös Huhtiniemen leirintäaluetta pyörittävän Loma-Oksan toimitusjohtaja Juha Oksanen on pettynyt matkailuyhtiön toimintaan.
– Kieltämättä odotin yhtiöltä vähän enemmän hyötyä. Olen vielä kuitenkin odottavalla kannalla, Oksanen toteaa.
Pienemmät osakkaat syyttävät matkailuyhtiötä siitä, että kolme suurinta osakasta Lappeenranta, Imatra ja Eekoo saavat pyörittää toimintaa mielensä mukaan. Jos he esimerkiksi päättävät korottaa palvelumaksuja, muilla osakkailla ei ole siihen vastaan sanomista. Yhteensä matkailuyhtiössä on kolmekymmentä osakasta.
MATKAILUYHTIÖN hallituksen puheenjohtaja Ahti Manninen toteaa, että ei ole kuullut kritiikkiä matkailuyhtiön toiminnasta muualta kuin mediasta. Hänen mukaansa yhtiön hallituksessa on hyvä henki ja yhtiö on toiminut tavoitteidensa mukaisesti.
– Matkailuyhtiö on toiminut nyt vuoden. Ei siinä ajassa voida odottaa pankin räjäyttämistä, hän toteaa.
Jotkut matkailuyrittäjät ovat esittäneet kritiikkiä myös siitä, että yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Etelä-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtaja. Manninen vastaa kritiikkiin niin, että häntä erityisesti pyydettiin puheenjohtajaksi.
– En aio pysyä puheenjohtajana ikuisesti. Kun homma on saatu hyvin organisoitua, olen tehtäväni tehnyt, hän sanoo.
MYÖS Etelä-Karjalan matkailuyhtiön toimitusjohtaja Peter Rehnberg pitää kritiikkiä aiheettomana.
– Maakunnan matkailuluvut osoittavat positiivista kehitystä ja meidänkin myyntimme on kasvussa, hän vakuuttaa.
Rehnbergista on selvä, että kaikkien osakkaiden yrityksiä ei voida pitää esillä jokaisessa mainoksessa. Hänen mukaansa esimerkiksi yhtiön toukokuussa lanseeraama verkkokauppa tuo tulevaisuudessa asiakkaita myös pienemmille yrittäjille.
Matkailuyhtiön myyntipäällikön Wille Markkasen mielestä jotkut osakkaat ovat unohtaneet yhtiön toiminnan tavoitteellisuuden. Matkailuyhtiön tavoitteena on saada muutamassa vuodessa markkinointi pyörimään ilman julkista rahoitusta.
Tänä vuonna matkailuyhtiö saa Etelä-Karjalan liiton tukea 600 000 euroa. Yhtiön vuosibudjetti on noin miljoona euroa.
JOTKUT pienet yrittäjät jaksavat suhtautua matkailuyhtiöön vielä positiivisesti.
– Minusta alkuun on päästy ihan ripeästi. Ei matkailuyhtiöltä voi odottaa yrityskohtaista markkinointia, kuten jotkut yrittäjät odottavat, toteaa kesähotelli Karelia-Parkia ja laivaravintola Prinsessa Armadaa pyörittävän Armpan toimitusjohtaja Kari Nalli.
– On hyvä, että matkailuyhtiö hoitaa ulkomaan markkinointia, kun meillä ei ole siihen itse mahdollisuuksia, luumäkeläisen Salpasafarit Oy:n toimitusjohtaja Petri Parkko sanoo.