KAISA JUNTUNEN, MINNA MÄKINEN
IMATRA. Stora Enson Imatran tehtaan porteista valuu ulos vaitonaista ja vakavaa väkeä aamuvuoron päättyessä keskiviikkona. Työnantajan ilmoitus rajuista leikkauksista on otettu vastaan järkytyksellä. Kukaan ei ole innokas kommentoimaan asiaa tuoreeltaan.
Ei ole hyviä juttuja juteltavana, toteaa kotiin kiiruhtava paperityöläinen.
Lakkautettavan kartonkikone ykkösen työntekijät kokoontuvat valvomokoppiin kuuntelemaan uutisia iltavuoron alussa. Tunnelma on vaisu. Kukaan ei heitä juttua tai vitsaile kuten yleensä.
Pitkään on pelätty, että metsäteollisuuden ongelmat tuovat muutoksia myös omalle työpaikalle. Kukaan ei ole kuitenkaan osannut odottaa tällaista kertarysäystä.
RULLAMIES Samu Mastomäki, 31, ja sylinterimies Ossi Kammonen, 55, vaihtavat kartonkikone ykköseen uutta rullaa sekavin tuntein.
Tilanne ei ole nyt vielä täysin selvä, Mastomäki toteaa.
Mastomäki kuuli surkeasta uutisesta ensimmäisen kerran selatessaan teksti-tv:tä kotona aamulla.
Tajusin, että oma työpaikka on nyt liipasimella.
Työpaikalla on spekuloitu pidemmän aikaa mahdollisista supistuksista.
Mutta ajattelin, että jos jotakin tapahtuu, niin se on vasta vuoden tai parin päästä, Mastomäki sanoo.
Vaikka lakkauttaminen kohdistuu juuri Mastomäen työpisteeseen, hän on toiveikas työpaikan säilymisen suhteen. Johto aikoo tehdä osaamiskartoituksen, ja myös eläköityviä on paljon. Ehkä nuorelle miehelle, joka on ehtinyt työskennellä tehtaalla monenlaisissa hommissa, riittää töitä.
Kun Mastomäki tuli kymmenen vuotta sitten tehtaalle töihin, ei hän olisi uskonut, että tällainen päivä voi olla edessä.
Luulin tulleeni turvalliselle alalle.
Mahdollista työttömyyttä hän ajattelee kauhulla. Perhettä ei vielä ole, mutta velkaa on.
Mielelläni en lähtisi Imatralta mihinkään.
Jo 37 vuotta tehtaalla palvellut Ossi Kammonen suhtautuu tyynen rauhallisesti mahdolliseen työttömyyteensä.
Hällä väliä. Velat on maksettu.
Nuorempien työkavereiden tilanne sen sijaan huolestuttaa.
Nuorilla kun on perheet ja velkaa silmät korvat täynnä.
KUNNOSSAPITÄJÄ Veikko Wallenius seisoo surullisen näköisenä lakkautettavan paperikoneen vieressä.
Tuntuu hirveän haikealta. Tämä on kuin oma auto. Olen pitänyt konetta kunnossa 16 vuotta, ja tunnen sen kuin omat taskuni, Wallenius huokaa.
Kun Wallenius kuuli aamuyhdeksän radiouutisista metsäteollisuuden supistuksista, hän ei ollut uskoa korviaan.
Ensimmäinen ajatus oli, että ei voi olla totta.
34 vuotta Kaukopäässä työskennellyt Wallenius kuuluu siihen porukkaan, joka ulkoistetaan.
Saa nähdä mitä tämä tuo tullessaan. Töiden on luvattu säilyvän, mutta eihän siitä mitään takuita ole.
Kartonkikone ykkösen pituusleikkurin ajuri Jorma Virtanen, 57, on tyrmistynyt.
Täytyy sanoa, että olen ihan sanaton. Tämä kolahti omaan nilkkaan. Vaikka jotain toimenpiteitä oli odotettu, kuulostaa ikävältä, että työnantaja tekee näin.
Virtasella on takana 30 vuoden palvelus Stora Ensolla, lähes koko aika ykköskoneella.
Olen pari vuotta liian nuori päästäkseni eläkeputkeen. Uutta työpaikkaa ei meikäläinen mistään nappaa. Työura on tehty jo, tietää Virtanen.
Häntä surettaa ennen kaikkea nuorempien työkaverien takia. On lainat ja pienet lapset.
Heidän tilanteensa suorastaan säälittää. Elämä voi mennä tällaisen takia pois raiteiltaan.
Ykköskoneen noin 50 työntekijästä suurin osa ei Virtasen mukaan ole lähellä eläkeikää.
Virtanen on sitä mieltä, että Suomen paperiteollisuuden alasajo ei lopu vielä tähän.
Silmälläpidon alaisia laitoksia on paljon, mutta eivät uskalla kaikkia ajaa alas kerralla.
Virtanen on pettynyt sekä työnantajan että valtiovallan toimintaan.
Kauniita sanoja riittää. Valtiovalta ei ole tehnyt vielä kaikkea tämän asian eteen. Venäjän puutulleista neuvotelleet herrat voisivat ottaa itseään tukasta kiinni, mennä neuvottelupöytään ja aloittaa neuvottelut isolla ännällä.
Virtasesta Stora Ensossa tavoitellaan voittoja työntekijöiden kustannuksella.
Osakkeenomistajia pokkuroidaan. Työ näyttää muuttuvan herkuksi, kun sitä jää vain herroille.
KUVATEKSTI
TUULI TRUHPONEN
Lakkautettavalla kartonkikoneella työskentelevä Samu Mastomäki oli uskonut, että metsäteollisuuden ongelmat eivät koskettaisi vielä omaa työpaikkaa.