MIRVA TUUSA
LAPPEENRANTA. Omenapuutarhan teatteri sai kymmenen vuotta sitten alkunsa yllättävän haaveen paljastumisesta. Tarkemmin sanottuna yhdestä lauseesta.
– Äitini sanoi minulle, että sinä teet sitä työtä, mitä minä olisin aikoinaan halunnut ryhtyä tekemään, teatteria luotsaava Raija Mäkelä-Eskola muistaa.
Hänelle tuli täytenä yllätyksenä, että 90 vuoden ikään ehtinyt äiti olisi halunnut alkaa näyttelijäksi. Äidin oli pitänyt haudata unelmansa, sillä hän oli joutunut valitsemaan uransa sellaisissa olosuhteissa, ettei teatteri tullut kysymykseenkään. Jälkeenpäin tulivat aviomies ja lapset. Haaveet jäivät.
– Silloin minä vastasin hänelle, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uutta, Mäkelä-Eskola kertoo.
Äiti oli henkäissyt haaveensa ilmoille vuodenvaihteessa. Tammi-helmikuussa Raija Mäkelä-Eskolan perhepiirissä jo pidettiin puolivirallinen kokous: Omenapuutarhan teatteri oli syntynyt.
Nyt kymmenvuotiaalla pitää kiirettä. Niin hoppua, ettei pyöreitä vuosiakaan ole ehditty juhlia.
– Siihen ei ole aikaa! Mäkelä-Eskola nauraa.
– Näyttelijät ovat toivoneet, että tekisimme tilaisuuden, jossa esittäisimme pätkiä näytelmistä, joita menneisiin vuosiin mahtuu.
Mutta siihen palataan vasta, kun syyskuun 14. päivä ensi-iltaan tulevan Kyynelten polttaman maan esitykset ovat takana. Saattaa kuitenkin olla, että vielä tämän vuoden puolella.
Menneeseen vuosikymmeneen mahtuu Omenapuutarhan teatterissa paljon: yhteensä yksitoista esitystä, joista kymmenen omia ja yksi vierailu. Näyttämönä on toiminut Raija Mäkelä-Eskolan synnyinkoti, sen piha ja puutarha omenapuineen. Sisällä olohuoneessa sijaitsee Privaatti-näyttämö. Siellä esitykset ovat saaneet ensi-iltansa, ja sieltä ne ovat lähteneet maailmalle: sairaaloihin, Savitaipaleelle, Lemille, Taipalsaarelle ja muualle.
Erilaisia esityspaikkoja, joustavuutta ja vaihtelevuutta haetaan tarkoituksella.
– Me emme missään tapauksessa pyri kilpailemaan muiden ryhmien kanssa, vaan haluamme antaa yhden erilaisen mahdollisuuden katsoa teatteria.
Kaikkein tärkeintä on Mäkelä-Eskolan mielestä luoda kosketuspintaa katsojien ja teatterin välille. Jos niin ei tehdä, ollaan hänen mukaansa helposti siinä tilanteessa, johon moni teatteri on jo päätynyt: tietyn ikäkauden jälkeen katsojat loppuvat.
– Teatteria pitää tarjota koko ajan vauvasta vaariin. Vain niin teatteri säilyy hengissä.
Perhesiteet ovat aina olleet yksi Omenapuutarhan teatterin kantava oksa. Raija Mäkelä-Eskolalla on elossa kahdeksan sisarusta, ja jo ensimmäisestä näytelmästä lähtien sisarusten lapset, lapsenlapset, kälyt ja lankomiehet ovat olleet mukana teatterissa. Vuoden 1998 elokuun 29. päivänä ensi-iltaan tulleessa Hirttämätön lurjus -näytelmässä lavalla nähtiin vain yksi Mäkelän suvun ulkopuolinen.
Mäkelä-Eskolan äidillekin oli näytelmässä rooli. Äiti kuitenkin sairastui puolimatkassa harjoituksia ja seurasi lopulta esitykset katsomon puolella.
Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, laajasta Omenapuutarhan teatterin joukosta neljäsosa tulee yhä Mäkelä-Eskolan perheen piiristä. Vuosien varrella joukossa on nähty myös muun muassa Lappeenrannan kaupunginteatterissa näytellyt Aarre Heinonen ja Etelä-Karjalan radiossa toimittajana työskennellyt Heli Hulkkonen sekä monta muuta koululaista, opiskelijaa, työssäkäyvää ja eläkeläistä.
Tällä ja ensi viikolla Omenapuutarhan teatteri valmistautuu seuraavaan ensi-iltaan. Tällä kertaa esitys nähdään Mäkelä-Eskolan isän synnyinmaisemissa. Savitaipaleen Kylliälässä, vanhan navetan vinttinäyttämöllä, päästään pian harjoittelemaan paikan päällä.
Senkin jälkeen Mäkelä-Eskolalla on jo kaksi näytelmää muhimassa. Mutta pitkälle teatteria ei koskaan suunnitella. Sitä tehdään niin kauan kuin se tuntuu mielekkäältä ja sille on tilausta.
– Tämä elää niin pitkään kuin tarvitaan. Nyt on tarvittu jo kymmenen vuotta.