LAPPEENRANTA. Vieraita tulee ottamaan vastaan Pauli Ahonen, 88.
– Keskustella kyllä voidaan, mutta me päätimme aamulla, että kuvia ei meistä oteta. Me emme ole julkisuuden henkilöitä, Ahonen toteaa.
Ryhdytään siis keskustelemaan. Keskustelun pääaihe on maaseudun sähköistäminen, mutta myös Lappeenrannan historiaa, Saimaan saariston paikannimiä, viime sotia, käsityöperinnettä, Benedict Zilliacusta, kotisairaanhoitoa, taksiliikennettä ja polttoaineiden hintoja käsitellään.
KOHTA tulevat kamarista tupaan myös Ahosen sisarussarjan kaksi muuta jäsentä, Viljo, 90, ja Kerttu, 77. He olivat päivälevolla, koska oli kotisairaanhoitopäivä. Paulin mukaan sisko ja veli syövät aika paljon pillereitä.
– Oikein kovalla tutkimuksella saivat selville, että sydän on huonommassa kunnossa kuin ennen, toteaa asiasta Viljo, naama vakavana.
Sisarukset ovat asuneet kotonaan koko ikänsä. Koti sijaitsee Lappeenrannassa, noin viiden kilometrin päässä satamasta, jonka rantatorilla Ahoset aikoinaan kävivät puutarhansa annilla kauppaa. Veneellä kuljettivat tuotteensa maalaisten laituriin: kaalia, sipulia ja muuta mitä puutarhassa kasvoi.
– Ylätorille ei sitten enää lähdetty, kertoo Pauli.
Vene olisi rannassa vieläkin, mutta nyt Ahoset käyttävät kaupunkimatkaansa taksia.
– Vanhuus ja laiskuus jo vaivaavat.
AHOSTEN koti on rakennettu 1905. Siihen maailmanaikaan Aholasta kaupunkiin ei päässyt kuin veneellä ja talvisaikaan tietysti jäätä pitkin. Nyt pihaan jo pääsee kaupungista autolla, kun kiertää Luukkaansalmen sillan kautta Vehkataipaleentietä Taipalsaaren Ampujalaan, siellä kääntyy takaisin kohti kaupunkia ja ajaa melkein niin kauan kuin tietä riittää.
– Isä enonsa kanssa tämän talon rakensi, ensin tuvan ja kamarin, sanoo Pauli.
Tuvan uuni on vuodelta 1925, kotitarvemuurarin tekemä, mutta yhä toimiva. Vierustalla on siisti, istuttava halkolaatikko, sen takaseinässä reiät tuuletusta varten.
– Siehän sen teit, kun sodasta tulit, sanoo Kerttu Paulille.
Pauli on kätevä käsistään, veneetkin teki, vanhaan keinutuoliin uusi sorvillaan käsinojat. Äiti oli Paulin mukaan siinä tuolissa rippikoululäksyjään tehnyt.
– Siihen aikaa miehet taloissa tekivät näitä töitä. Äiti sanoi, että se on talon häpiä, jos ei aamulla ole lastuja lattialla. Ei ne nykyään kerrostaloissa pysty, miettii Pauli.
KAIKKI Ahosen veljekset kävivät sotansa, myös nuorimmainen, jo 71-vuotiaana syöpään Suonenjoella kuollut Hannes.
– Talvisotaan en ehtinyt, mutta Viljo kävi senkin. Olin armeijassa yhteensä neljä vuotta seitsemän kuukautta ja 20 päivää. Jatkosotaan JR ykkönen lähti Lemiltä. Silloin olin lomalla, kun kesällä 1944 Valkeasaaressa tulivat läpi ja alkoi Kannaksen halkijuoksu. Kesän olin sitten Hapenensaaressa Viipurinlahdella, kertoo Pauli.
Ahosen veljekset selvisivät sodasta aika vähin vammoin, Pauli vain naarmuilla. Hannekselle jäi sirpale päähän ja jalkaan, Viljolle käteen.
– Tuo Viljo on sellainen mies ettei valita, mutta olen mie nähnyt, miten se vanhemmiten kättään silittelee, sanoo Pauli, katsoo veljeään.
OIKEIDEN sähköjen saanti oli ollut Ahosen sisaruksilla mielessä jo kauan. Hankkijan poikien 1960-luvulla tuoma aggregaatti toi valoa ja lämpöäkin kasvihuoneeseen, mutta polttoainetta kului kovasti.
– Ainakin 30 vuotta on sähköjä yritetty. Miulla oli harhaluulo, että olisi velvoite sähköistää. Kylmää liiketoimintaahan se vain onkin, toteaa Pauli.
Vihdoin viime vuonna 8. marraskuuta sähkövirta tuli johtoja pitkin myös Ahosille.
– Alkoi noita johtoja tulla lähemmäksi, kun mökkiläiset hankkivat sähköjä. Menin energialaitokselle Juha Myllyselle sanomaan, että joko kannattaisi vetää meillekin, muistelee Pauli.
Sisäjohdot ovat vanhat ja hyvät.
– Hankkijan pojat ne silloin vetivät, kun aggregaatti hankittiin. Ei ole tarvinnut korjata.
KUVATEKSTI
Mika Strandén
Ahosen sisarukset eivät julkisuutta etsi, asuvat tyytyväisinä kodissaan, jonka vanhimmat yksityiskohdat ovat yli satavuotiaita. Uutta on vain alle vuoden ikäinen sähkövirta.
Miulla oli harhaluulo, että olisi velvoite sähköistää. Kylmää liiketoimintaahan se vain onkin.
Pauli Ahonen