Jurvalan ohikulkutie valmis aikaisintaan vuonna 2015

Tieliittymien sijainti, melusuojaus ja tien alle jäävien kiinteistöjen määrä kiinnostivat maastokäynnille osallistuneita Luumäellä.

LUUMÄKI. Jurvalan asukkailla Luumäellä on edessään vähintään seitsemän odotuksen vuotta. Tienpidon asiantuntija Pekka Hämäläinen Kaakkois-Suomen tiepiiristä lupaili keskiviikkona, että uutta tielinjaa Jurvalan ohi voi päästellä ehkä vuonna 2015.

Suunnittelun puolesta valmius Kuutostien uuden linjauksen rakennustöiden aloittamiseen on vuonna 2011.

– Mutta on korkeammassa kädessä, miten rahoitus järjestyy, muistutti Hämäläinen kuulijoilleen maastokäynnillä Luumäen asemalla.

Tiehallinto järjesti maastokäynnin maanomistajille ja muille asiasta kiinnostuneille keskiviikkona neljässä muussakin kohteessa uuden linjauksen varrella.

Kaakkois-Suomen tiepiiri laatii parhaillaan yleissuunnitelmaa Taavetin ja Lappeenrannan välisen Kuutostien osuuden parantamisesta. Siihen liittyy koukkaus uudelle linjaukselle Jurvalan kohdilla ja taajaman molemmin puolin.

KOHDE pitäisi saada kakkoskoriin ja mielellään ihan sen kärkeen, jotta se etenisi nyt aiotussa aikataulussa.

Pekka Hämäläisen mielestä juhannuksen alle ajoittunut traktorimarssi edisti hanketta ilman muuta.

– Hankkeen tärkeys on havaittu ja suunnittelurahojen lupaaminen oli askel eteenpäin.

MAASTOKÄYNNEILLE osallistui kymmeniä maanomistajia ja asiasta kiinnostuneita. He kyselivät Pekka Hämäläiseltä ja Destian Timo Jalkaselta monenlaisia asioita: linjauksen alle jäävien kiinteistöjen määrästä, melusuojauksesta ja tieliittymistä muun muassa.

– Jos melusuojaus vallin avulla on mahdollista, suojata kannattaa. Meluvalleja voidaan rakentaa läjittämällä niistä maista, joita poistetaan tiealueen pohjalta, selitti Timo Jalkanen.

Aseman seudulla tielinja kulkee ihan asemarakennuksen pohjoispuolelta. Rautatie ja terminaalialue on aseman toisella puolella. Nykyinen asemalle vievä liittymä jää pois käytöstä.

Lähellä rautatietä melusuojaus on tavallistakin ongelmallisempi, koska alue on ahdas ja melua tulee sekä radalta että uudelta tieltä.

– Tällä suunnalla melusuojausta harkitaan vielä, totesi Timo Jalkanen.

KUVATEKSTI

MATTI RIIHELÄ

Pekka Hämäläinen ja Kalevi Manner keskustelevat melusuojauksesta Luumäen aseman kohdalla.

Hankkeen tärkeys on havaittu ja suunnittelurahojen lupaaminen oli askel eteenpäin.

Pekka Hämäläinen

Kirjoittaja:
Matti Riihelä