ANNE KOTIHARJU
Synkistä kuljetuksista ei paljon elämöity. Vaunujono toisensa perään vei Neuvostoliittoon Suomesta palautettavia sotavankeja ja inkerinsuomalaisia sekä saksalaisia Norjasta. Palautustehtävä oli filosofian tohtori Juha Pohjosen mukaan kaikkea muuta kuin helppo.
LAPPEENRANTA. Lappeenrannan Vainikkalan läpi kolkutteli junavaunuissa sotavuosien jälkeen 170 000 ilmeisen synkkää ihmiskohtaloa.
Filosofian tohtori Juha Pohjonen kertoo, että pelkästään 15.10.-3.11.1944 Vainikkalan kautta palautettiin 46 000 sotavankia.
Vainikkalan kautta palautettiin myös Linnoituksen vankileirille kerätyt suomensukuiset lähtöä vastaan hangoittelijat. Lisäksi vaunuissa meni 50 000 – 60 000 inkerinsuomalaista aikuista, lasta ja vanhusta.
Samoin Vainikkalan kautta keväästä 1945 kevääseen 1946 ohjautuivat 60 000 saksalaista sotavankia Norjasta. Heistä vain 5 – 10 prosenttia palasi Neuvostoliitosta hengissä.
– Junat kolkuttivat koko ajan ihmisiä täynnä yhteen suuntaan. Jos kussakin vaunussa olisi ollut vaikka 50 ihmistä, olisi 3 500 vaunua jyskyttänyt ohi.
Suomi täytti rauhansopimuksen ehtoja niin hyvin kuin pystyi, jotta saisi vastaavasti omat sotavankinsa Neuvostoliitosta.
– Se oli valtava urakka. Venäläiset painostivat tätä palautusasiaa kovasti, ja se piti hoitaa hyvin. Uhkana oli, ettei valvontakomissio olisi lähtenyt pois Suomesta. Luovutus häiritsi aika tavalla suomalaisten ja neuvostoliittolaisten suhteita, kun suomalaiset eivät onnistuneet luovuttamaan kaikkia venäläisten vaatimia.
Vainikkala oli ainoa väylä Neuvostoliittoon. Liikenne yritettiin hoitaa huomaamattomasti.
– Varmasti vainikkalalaisilla oli vahva ajatus, että ihmisiä noissa vaunuissa menee.
Oma lukunsa olivat ne noin 50 000 inkeriläistä, jotka olivat paenneet sodan aikana Suomeen.
– Siinä joukossa oli naisia, lapsia, vanhuksia. Osa lähti vapaaehtoisesti, osa pakolla.
Sotavankien palauttaminen oli kaikkea muuta kuin helppoa.
– Siinä missä suomalaiset sotavangit halusivat takaisin Suomeen, neuvostoliittolaisten sotavankien joukossa oli paljon suomensukuista porukkaa, virolaisia ja inkeriläisiä, jotka eivät välttämättä halunneet takaisin.
– Esimerkiksi heimopataljoona 3, missä oli suomenheimoisia, lähinnä inkeriläisiä, hehän eivät halunneet suin surminkaan lähteä Neuvostoliittoon, koska heidät tulkittiin maanpettureiksi.
– He välttelivät ja piileskelivät, karkailivat. Näitä varten perustettiin Lappeenrannan Linnoitukseen entiseen keskusvankilaan leiri. Siellä oli todella epätoivoisia ihmisiä eli juuri näitä hankalimpia tapauksia. Oli itsemurhayrityksiä, jopa saksilla. Vain yksi kuoli itsemurhaan. Jotkut piileskelivät vuoteen 1955 asti, jolloin viimeiset luovutettiin.
– Heitä odotti Neuvostoliitossa viidestä kahteenkymmeneen vuotta leirielämää. Huhuttiin, että heitä olisi teloitettu heti muun muassa Viipurissa, mutta siitä ei ole todisteita.
Linnoitukseen tuli koko ajan ihmisiä junilla, autoilla ja kuka mitenkin.
– Eniten vastaan hangoitelleet kuljetettiin yöaikaan, etteivät kaupunkilaiset näkisi tai kuulisi.
Järjestelyistä huolehtivat sekä siviilit että sotilaat. Oli paikallisia poliiseja ja vanginvartijoita Konnunsuolta. Hallinto kulki Lappeenrannan varuskunnan kautta.
Norjasta tulleet saksalaiset sotavangit kulkivat suomalaisissa vuokravaunuissa, mutta venäläisten organisoimina.
Suomalaisetkin luovuttivat Neuvostoliittoon noin 2 500 saksalaista sotavankia sekä muun muassa puolalaisia, sveitsiläisiä, hollantilaisia ja tanskalaisia.
Kuljetuksista on asiakirjat. Sen sijaan juuri mitään muuta merkkiä ei ole jäänyt.
l l l
Kaikille avoin Lastuja Lappeen historiasta -seminaari tänään keskiviikkona 5.11. klo 9.30 – 14.30 Ravintola Lappeen Ruustinnassa. Eri tutkijoiden esitelmiä Lappeen historiasta.
ETELÄ-KARJALAN MUSEO, KOPIOITU SELMA KOSKISEN ALBUMISTA Linnoituksen karua näkymää sotavuosilta nykyisen taidemuseon seinustalta, taustalla ortodoksikirkko.