URPO LAANINEN
LAPPEENRANTA. Metodistikirkon pastorit Hilkka ja Veikko Laine vierastavat vertaamista Helsingin Hurstien Laupeudentyö ry:n toimintaan. Se on parempi tehdä lainausmerkeissä.
– Asenne ja sanoma on meillä kuitenkin sama, Hilkka Laine sanoo.
Laineet ovat jaksaneet jakaa ruokakasseja Lappeenrannan metodistikirkon tiloissa Kiviharjunkadulla vuodesta 2000. Aluksi he valmistivat ihmisille lämmintä ruokaa, mutta sitten väkeä alkoi kertyä niin paljon, ettei se ei ollut mahdollista.
Metodistikirkon leipäjono on pitkä maanantaisin ja torstaisin. Hilkka Laine kertoo, että kadunmiehiä on joukossa nykyisin vähän. Entistä enemmän kassin hakijat ovat opiskelijoita, eläkeläisiä, työttömiä ja maahanmuuttajia. Eläke- ja asumistukipäivinä väkeä on vähemmän.
Laineet ovat tyytyväisiä, että ruuan jakaminen on kantanut hedelmää ja ihmisiä on alkanut tulla enemmän myös kirkon hengellisiin tilaisuuksiin.
– Monet tulevat meille enemmän hengellisen kuin maallisen ruuan takia. Kaikki eivät välttämättä ota ruokakassia. Ihmiset haluavat hiljentyä ja etsiä elämälleen jotain sellaista, mitä heiltä puuttuu. Meille tärkeintä on, että ihmiset oppivat tuntemaan Jeesuksen, Laineet sanovat.
Hilkka Laineella leipäkirkon pitäminen on antanut paljon tyydytystä elämään.
– Meillä molemmilla on Jumalalta kutsu tähän työhön. Rakkaus ei ole vain sanaa, se on myös teko.
Leipäkirkko on hyvä sana kuvaamaan Laineen pariskunnan lähes ainutlaatuista työtä Lappeenrannassa.
– Vaikka emme peri ruokakasseista maksua, lähes jokaisella on jonkinnäköinen kolikko kädessä kolehtia varten. Heillä on halu auttaa muita, Hilkka Laine sanoo.
Puolet pienistä tuloista menee Intian katulapsityöhön ja puolet omaan toimintaan. Metodistikirkolla on Intiassa koulu, jossa kummilapset rukoilevat joka aamu Lappeenrannan leipäkirkon puolesta.
Ruokakassin jonottaminen vaatii ihmisiltä aikamoista kansalaisrohkeutta.
– Leipäjonosta on tullut monille syrjäytyneille sosiaalinen tapahtuma. He tapaavat uusia ihmisiä ja saavat rohkeutta elämäänsä, kun ovat aluksi tulleet jonoon pelokkaina. Tietoisesti tai tietämättä kannettu syyllisyys on voinut lähteä pikku hiljaa pois, Veikko Laine arvioi.
Hilkka Laine pitää suurena palkintona työstään sitä, että ihmiset uskaltavat tulla metodistikirkkoon sellaisina kuin ovat. Kynnys ei ole liian korkea.
Yhteiskunnan ajattelutavassa on Veikko Laineen mielestä jotakin sairasta. Samaan aikaan kun Suomessa on rikkautta enemmän kuin koskaan, puutteenalaisten ihmisten määrä vain kasvaa. Hän pitää leipäjonoja yhteiskunnan häpeänä.
Laine vertaa nykyajan menoa Vanhan testamentin Sodomaan ja Gomorraan, jotka Herra tuhosi ihmisten jumalattoman elämän takia.
– Katso, tämä on sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton leipä hänellä ja hänen tyttärillään, mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ota, Veikko Laine lukee Hesekielin kirjasta.
Laineet ovat olleet metodistikirkon jäseniä vuodesta 1996. Veikko on maallikko ja paikallispastori, Hilkka on saanut pappisvihkimyksen.
– Tapasimme Betanian rappusilla jouluaamuna. 26 vuotta on oltu nyt naimisissa, Hilkka Laine kertoo.
Kumpikin tuli uskoon elämän vaikeuksien kautta, Veikko Laine vankilassa.
– Se oli kohdallani ainut tie, kun kynttilää oli poltettu molemmista päistä. Kun ihminen elää luonnollisessa suruttomuuden tilassa, se vähät välittää hengellisistä asioista.
Jouluksi he toivovat ihmisille rauhaa ja rakkautta, toinen toisensa kuuntelemista ja hiljentymistä.
– Toivon, että vanhemmat opettelisivat rukoilemaan lastensa puolesta ja antaisivat raittiin joulun lapsilleen ja perheilleen, Hilkka Laine toteaa.
– Joulu on ilon ja rauhan juhla, ei ryyppyjuhla, Veikko Laine lisää.
He ovat suruissaan joulun perimmäisen sanoman unohtamisesta. Kaupallinen joulu on saanut ihmiset valtoihinsa.
– Kyllä meilläkin lahjoja annetaan, mutta ne eivät ole isoja. Meillä on yhteensä seitsemän lasta ja neljätoista lastenlasta, ja jokaiselle pitää olla pienet paketit, Hilkka Laine sanoo.
KUVATEKSTI
MARLEENA LIIKKANEN
Hilkka Laine laulaa kirkossa ja Veikko Laine säestää: Eikö milloinkaan, puhtaaksi tule ihminen.