Categories
Artikkelit

Ei kohtele elämä hellällä kädellä

LIISA KUKKOLATEATTERI Vuoksen helmi. Laila Hirvisaaren romaaneista Grand Hotel ja Vuoksen helmi pohjalta dramatisoinut ja ohjannut Helena Anttonen. Lavastus: Mirva Mustonen. Puvut: Marja Liukkonen. Äänet: Keijo Miettinen. Musiikin valinta: Helena Anttonen. Rooleissa: Sari Anria, Timo Lehto, Niina Mustalahti, Ronja Kymäläinen, Elisa Hirvonen, Veera Vento, Katariina Koho, Hanna Vahtikari, Vintte Viitanen, Markus Parviainen, Tarja Markus, Donita Lampinen, Pekka Autiovuori, Marjukka Halttunen, Marko Kurikka, Ulla-Maija Järnstedt, Pertti Roisko, Veera Pulkkinen, Pekka Räty, Kari Kinnari, Susanna Roine, Linnea Weckström. Kantaesitys Teatteri Imatran kesäteatterissa 27.6.2009 Kaksi kirjaa ja tuhat sivua on mahdollista kääntää toimivaksi näytelmäksi.Laila Hirvisaaren Grand Hotel ja Vuoksen helmi, Imatra-sarjan päätösosat, ovat pohjana Helena Anttosen dramatisointimassa tiiviissä paketissa, jossa ensimmäisestä osasta tutut hahmot jatkavat elämäänsä noin seitsemän vuotta sen jälkeen, kun viimeksi Vuoksen rannalla tavattiin.Kirjoissa aikaa ehtii kulua neljä vuotta, mutta Anttonen on likistänyt ne yhden kesän tapahtumiksi. Kuten näytelmän yksi keskushenkilö Julia Morton toteaa: mikä kesä! Katsojan näkökulmasta mikään kohta ei kuitenkaan vuoda eikä tapahtumien kulku jätä katsojaa missään vaiheessa hämmennyksen valtaan.Ensi-iltakatsojat eivät hämmentyneet edes siitä, että kesäteatterilta menivät kantaesityksessä sähköt poikki. Näytelmän alun kaunis valssi harmaine kankaineen, kuin ohitse lipuva aika ja elämän rullaava meno, ja ensimmäinen Imatran asemalla tuleva juna ehtivät vielä kuulua kovaäänisistä, mutta sen jälkeen näytelmä sai pärjätä ilman tehosteita.Ja kyllä se pärjäsikin. Pekka Rädyn ilmoitettua ennen väliaikaa sähköjen olleen poikki näytelmästä yks sun toinen katsoja totesi – minä mukaanluettuna – ettei edes ollut huomannut tehosteiden puuttumista. Kun sähköt väliajan jälkeen sitten palasivat, ymmärsi ohjaajan harmin: oivallisesti valittu musiikki täydensi näytelmän tunnelmaa ja vei sitä kauas lausuttujen sanojen taakse.Mutta teksti pärjäsi näytelmässä oivallisesti hyvässä ohjauksessa ilman tehosteitakin. Rytmi rullasi ja ihmiskohtalot rakentuivat silmien edessä kiinnostavasti. Jotain oli siis näytelmässä osattu tehdä perusteellisen oikein.Kruununpuistossa oli kaksi vuotta sitten paljon naisten ja miesten välistä tasa-arvoasiaa äänioikeuskysymyksineen. Sama teema vaikkakin hieman muunneltuna välähtelee nerokkaasti Vuoksen helmen alussa.Kansanedustaja Vilma Haikala palaa eduskunnasta Imatralle, kotona odottaa minuutteja laskeva aviomies, joka on joutunut pärjäämään kuuden lapsen kanssa. Toisella puolella Imatraa, Valtionhotellissa, konsuli Morton odottelee kiukkuisena aviovaimoaan, toimittaja Julia Mortonia loman viettoon pitkältä juttukeikalta. Ja vielä se hotellin kokkikin.Roolien kääntäminen päälaelleen toimii aina, ja tekee asian huumorin avulla syväpuhtaan selväksi. Vuoksen helmessä politikointi tai naisten asian ajaminen eivät kuitenkaan ole pääasioita. Nyt puhutaan elämästä jälkeen papin aamenen.Kuuluisimmat rakkaustarinat ovat niitä, joissa rakkaus ei ole oikeastaan koskaan joutunut arjen murjomaksi, mutta Vuoksen helmessä näin auvoisesti ei ole. Niin kuin ei oikeassakaan elämässä.Eivätkä tarinat aina pääty auvoisesti. Vuoksen helmessä surraan ja riidelläänkin paljon, eikä edes lopussa saada kaikille perinteistä onnellista loppua. Naisasiaa se on sekin, etteivät naiset ole rakkauden edessä aina lääpällään ja valmiita hylkäämään koko muuta elämäänsä. Ohjaaja Anttonen pohdiskeli ennen ensi-iltaa jatko-osan vaikeutta. Ymmärrän huolen, mutta aiheellinen se ei Vuoksen helmen osalta ole.Vuoksen helmen katsojakunta on nähnyt elämässään yhtä ja toista ja tunnistaa varmasti sen problematiikan, jota nyt eteemme rosoisestikin tarjoillaan.Vuoksen helmi on rakennettu ihmissuhderealismin, hotelliromantiikan ja hersyvän tilannekomiikan yhdistelmästä. Kombinaation kaikki palat sopivat olemaan sekaisin, aivan samalla tavalla kuin Kruununpuistosta tutut kaksi maailmaakin – Valtionhotelli ja Ritikanranta samassa kaupungissa.Kun muiden näytelmän pariskuntien ongelmat ovat realismin runtelemia, Benoisin kreivipariskunta jatkaa mauttoman hulvatonta tarinaansa toisessakin osassa. Pekka Autiovuori ja Marjukka Halttunen ovat näytelmän suola- ja pippurimylly, absurdian rajamailla hienosti viihtyvän komiikkansa ja äärimmilleen vietyjen roolihahmojen ansiosta.Laila Hirvisaari on sanonut ihailevansa Vilma Haikalan kaltaisia naisia, ja kukapa ei ihailisi: aikaansaava, jalat maassa seisova kansan nainen, jonka nenille ei hypitä. Sari Anria on topakoitunut ja kasvanut täyteen Vilman mittaan. Vilman sanattoman surun Sari Anria esittää pakahduttavasti, eleettömästi mutta koskettavasti.Julia Mortonia näyttelee nyt uusi ihminen. Hanna Vahtikari on hyvä valinta: palavasilmäinen, vahva nainen, joka ei mene rikki, vaikkei elämä menekään niin kuin avioliittovalassa on vannottu.Ja Pekka Räty Tornaattorin uutena pääluottamusmiehenä Rainer Mulona! Olisi hänessä vartta ja karismaa Valtionhotellinkin käytäville astelemaan.Kolmatta Imatra-sarjan kirjoihin perustuvaa näytelmää ei teatteri Imatran kesäteatterissa nähdä. Laila Hirvisaari siirtyy syksyllä ilmestyvässä kirjassaan pois Imatralta.Onnittelut Imatralle nopeasta reagoinnista Imatra-sarjan suhteen, Lappeenrannassa Laila-tuotanto pääsi käyntiin huomattavasti hitaammin. Kesäteatteri sai Laila-kansan liikkeelle ja kaksi hyvää näytelmää kantaesityksenä plakkariinsa.KUVATEKSTILIISA KUKKOLAKAI SKYTTÄVuoksen helmessä parien rakkaussuhteet ovat kovilla. Julia ja Michael Mortonin seitsemän vuoden avio-onnea koetellaan, Vilma Haikalalta ja Kitty Benoisilta kuolema vie aviomiehen. Rakkaus myös syttyy, mutta keiden välillä?

Liisa Kukkola

Kirjoittaja: