Anniina Meuronen
LAPPEENRANTA. Elokuussa Konnunsuolla Lappeenrannassa järjestetään Kontufolk-niminen musiikkifestivaali. Pääesiintyjänä tapahtumapaikkana olevan Juhlaladon lavalle nousee Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo.
Inhorealistisista sanoituksistaan tunnettu Joose Keskitalo on Kontufolkin esiintyjistä eniten levyttänyt ja tunnetuin yhtye. Esiintymässä on myös paikallisia musiikkilupauksia. Musiikkityylejä ovat folkrock, hip hop, kantri ja kansanmusiikki.
Idea siitä, että Joutsenoon pitää saada oma musiikkifestivaali lähti, kun muualle opiskelemaan aikoinaan lähteneitä alkoi muuttaa takaisin Etelä-Karjalaan. Ajattelimme, että oma musiikkifestivaali virkistäisi Joutsenon kulttuuri-ilmapiiriä. Suhteita bändeihin löytyy, joten mikä jarruttaa, kertoo Janne Manerus, yksi tapahtuman järjestäjistä.
Musiikin lisäksi Kontufolkin ohjelmassa on muutakin kulttuuria. Runoilijat esittävät runoja livenä stand upin vivahteella. Muun muassa espoolainen suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelija Juho Nieminen tulee tapahtumaan lausumaan runojaan. Hänen runonsa ovat modernia lyriikkaa ja hän tuntee kutsumusta esimerkiksi nakkikioskien sananparteen.
Kontufolkin suunnittelu ja toteutus lähtivät rullaamaan toisen vapaaehtoisen järjestäjän, Lauri Kuosan, aloitteesta. Idea sai kuitenkin kannatusta heti, ja innokkaita talkoolaisia löytyi lisää.
Maneruksen mukaan Kontufolk on tarkoitettu jokaiselle, joka haluaa viettää mukavan kesäpäivän hyvän kulttuurin parissa. Hän lisää, että Kontufolk eroaa perinteisestä festivaalimeiningistä esimerkiksi siinä, että se on koko perheen tapahtuma.
l l l
Kontufolk 15.8. klo 1301, Konnunsuon juhlalato
ES-ARKISTO/Ville-Petteri Kujala
Santtu Karhu ja Talvisovat on yksi Kontufolkin lukuisista viihdyttäjistä.
Esiintyjät:
Otto V.
Harri Kuokkasen Kädet
Talvi ja Korpi
Drowsy
South Karelia Posse
Kattotuuletin
Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo
Santtu Karhu ja Talvisovat
Laineen Kasperi