Lappeenranta rakentaa seiniä opetukseen ja terveydenhuoltoon

Tilakeskuksen määrärahoista reilun neljänneksen nielaisevat Joutsenon terveysaseman ja palvelukeskuksen työmaat.

Lappeenrannan tilakeskuksen suurimmat hankkeet vuonna 2010 koskevat opetuksen ja terveydenhuollon tiloja. Yhteensä noin 15 miljoonan määrärahoista 4,7 miljoonaa euroa kuluu Joutsenon terveysaseman ja palvelukeskuksen työmailla.

Rahat Joutsenon investointeihin ovat peruja kuntaliitoksesta, jolloin Joutsenon Energian arvon mukaisesti laadittiin 23 miljoonan euron investointiohjelma. Tulevalle vuodelle siitä on budjetoitu terveysaseman ja palvelukeskuksen lisäksi nuorisotila Rientolan remontti.

Joutsenon terveysasema valmistuu toukokuussa. Palvelukeskuksen peruskorjaus puolestaan käynnistyy elokuussa.

Lappeenrannassa suurin määräraha on osoitettu Kasukkalan koulun rakentamiseen, joka käynnistyy heti vuoden alussa. Koulu nousee uuden koulun tilalle, sillä kaupungin rakennuslautakunta päätti marraskuussa purkaa Kasukkalan vanhan koulun.

Kaakkois-Suomen ympäristökeskus ja Etelä-Karjalan museo vastustivat purkamista. Kaupunki ei kuitenkaan tunnistanut vuonna 1911 rakennetussa puukoulussa samoja perinnearvoja kuin ympäristökeskus ja museo.

Miljoonan euron investointi on myös Lauritsalan päiväkoti. Sen rakentaminen ajoittuu loppuvuodelle. Kesämäen viipalekoulun E-rakennuksen peruskorjaus sen sijaan valmistuu ensi kesäksi.

Sekä Kesämäen koulun peruskorjaus että Lappeen koulun rakentaminen ovat mukana tilakeskuksen työsuunnitelmassa. Niihin ei kuitenkaan ole suunnattu määrärahoja.

Kirjoittaja:
Mari Pajari