Grünn kruunasi SaiPan hankinnat

Pudotuspelipaikasta taistelevan SaiPan kesken kauden tekemät pelaajahankinnat ovat onnistuneet kovalla prosentilla. Viime hetken hankinnat Carlo Grünn ja Daniel Sondell ovat ottaneet heti ison roolin joukkueessa.

Anssi Silvennoinen

LAPPEENRANTA. SaiPa on luonut nahkansa kuluvan kauden aikana. Vielä elokuussa SaiPa joutui todistelemaan liigakelpoisuuttaan oltuaan kaukalossa vaikeuksissa KalPan ja Lukon juniorien kanssa. Nyt keltamustien kurssi sojottaa tukevasti ylöspäin, kenties pudotuspeleihin.

Lukuisten pelaajien nousu uran parhaalle tasolleen kielii valmennuksen onnistumisesta. Pääsyy joukkueen ilmeen totaaliseen muutokseen löytyy kuudesta elokuun puolivälin jälkeen tehdystä ja nappiin osuneesta pelaajahankinnasta.

Avainpelaajien jatkosopimukset ja rohkeat hankinnat kesken kauden kertovat puolestaan siitä, mihin uusi puheenjohtaja haluaa joukkuetta viedä.

Jere Myllyniemi

Tausta: Ville Hostikan maalivahtipariksi hankittu Vladislav Koutsky oli tyhjä arpa, joten SaiPa nappasi Myllyniemen kaksi ja puoli viikkoa ennen SM-liigan alkua.

Toteutuma: Käytti kenties uransa viimeisen mahdollisuutensa täydellisesti hyväkseen. Nousi Hostikan takaa päivänselväksi ykkösmaalivahdiksi. Voittoprosenteissa muun muassa HPK:n Teemu Lassilan, Jokerien Juuso Riksmanin ja molempien TPS-maalivahtien edellä.

37 ottelua, torjuntaprosentti 91,19, voittoprosentti 51,43

Tyler Redenbach

Tausta: Hankittiin juuri kauden alla Tanskasta suoraan ykkössentteriksi. SaiPan keskushyökkääjäkalusto oli ohut jo ennen Tero Koskirannan loukkaantumista, mutta edelliskauden tehomiehen polvivamma pakotti ostoksille.

Toteutuma: Täyttänyt paikkansa jopa odotuksia paremmin. SM-liigan syöttöpörssin kakkonen ja liigan toiseksi tehokkaimman ylivoimapelin aivot. Peliälyltään ylivertainen.

50 ottelua 8+32=40 pistettä

Petr Pohl

Tausta: Hankittiin farmiliigasta halvalla ringin leventäjäksi, mutta paikka oli tarjolla myös kärkiketjujen laidalla.

Toteuma: Ei päässyt aluksi lainkaan samalle aaltopituudelle muun joukkueen kanssa. Loukkaantumisensa jälkeen Pohl on noussut kakkosketjuun. Vaatimattomaan peliaikaansa nähden varsin tehokas kiituri.

31 ottelua 4+6=10 pistettä

Scott Barney

Tausta: SaiPa reagoi maalinteko-ongelmiinsa nopeasti lokakuun puolivälissä ja hankki lääkkeeksi ison kanadalaisen Saksasta.

Toteuma: Latoi 12 ensimmäisessä ottelussaan seitsemän maalia ja oli avainhahmo, kun SaiPa käänsi synkän sarja-alkunsa voittoputkeksi. Sittemmin Barneyn tahti on tasaantunut ja peliaika vähentynyt, mutta yhä joukkueen toiseksi paras maalintekijä. Yksi joukkueen johtajista.

35 ottelua 13+10=23 pistettä

Daniel Sondell

Tausta: Tuli yllätysvetona siirtorajan alla, kun SaiPa oli kahlannut kautta läpi käytännössä kolmella liigatason puolustajalla. Tre Kronorin ovea kolkutteleva taitava puolustaja olisi kelvannut monille joukkueille.

Toteuma: Kevään siirtopommi. Nousi heti suureen rooliin. Teki barneyt ja käänsi SaiPan kurssin. SaiPa oli tehnyt joulutauon jälkeen 12 ottelussa yhdeksän ylivoimamaalia, mutta ruotsalaisen pelaamissa kahdeksassa ottelussa niitä on syntynyt 14.

8 ottelua 1+4=5 pistettä

Carlo Grünn

Tausta: Toinen yllätysveto ennen siirtorajaa. Jarmo Jokilan sairausloman pitkittyminen avasi oven vielä yhdelle hyökkääjähankinnalle.

Toteuma: Redenbachin ja Shayne Toporowskin ketjusta puuttui pitkään toimiva kolmas lenkki, mutta harva arvasi sopivan miehen löytyvän Kiekko-Vantaasta. Kiitti SaiPa-valmennusta luottamuksesta, teki ykkösketjusta nimensä veroisen ja pelasti liigauransa.

10 ottelua 6+2=8 pistettä

SaiPan puheenjohtaja

Timo Tersa

SaiPa pyrkii taistelemaan jopa kuuden parhaan joukkoon pääsystä myös tämän kauden jälkeen. SaiPan johto täytti valmennuksen tahdon pelaajarungon säilymisestä. Ensi kauden joukkueesta puuttuu enää kolmesta neljään pelaajaa.

– Jos joukkueesta vaihtuu esimerkiksi puolet, on käytännön mahdottomuus, että se menestyy seuraavalla kaudella. Katso nyt vaikka Jokereita.

– Meillä ei ole sellaista rahasäkkiä, että olisi varaa epäonnistumisiin.

SaiPan 1,2 miljoonan pelaajabudjetti on ylittynyt hankinnoista, mutta ei dramaattisesti.

– Olemme hyvin budjettivauhdissa, ja pudotuspelejä ei ole sinne laskettu edes mukaan. Pelaajabudjetti tulee nousemaan ensi kaudeksi.

KUVATEKSTI

Mika Strandén

Carlo Grünn pelasi yli 300 ottelua SM-liigaa viidessä eri joukkueessa, kunnes ura taipui Sveitsin ja Itävallan kakkossarjojen kautta Mestikseen, josta SaiPa löysi unohdetun taiturin.

Scott Barneyn maalit tulivat tärkeään vaihheeseen.

Daniel Sondell on ollut selkeä vahvistus puolustukseen.

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen